Pussihukilla pelkkää voitettavaa kärkijoukkue Katajan kyydissä

24.3.2006 Viime kaudella SM-hopeaa voittanut Vantaan Pussihukat on pelannut jo pitkään playoff-hengessä. Varjojen mailta takaisin kahdeksan parhaan joukkoon palannut PuHu varmisti puolivälieräpaikkansa vasta runkosarjan toiseksi viimeisellä kierroksella, kun se kaatoi kärkijoukkue Katajan Joensuun avarassa Areenassa.

Sama kaksikko aloittaa oman paritanssissa samalla areenalla ensi lauantaina. Kataja on selkeä ennakkosuosikki, mutta joensuulaisjoukkueen valmentajana ensi kaudella jatkava Timo Heinonen ei lähde paukuttelemaan henkseleitä ennen aikojaan.

- Tässä parissa toisella on vain pelkkää voitettavaa ja toisella taas pelkkää hävittävää.

Kataja ja PuHu ovat kohdanneet toisensa viisi kertaa tällä kaudella, kun Suomen cup lasketaan mukaan.

- PuHu on osoittanut vaarallisuutensa näissä otteluissa. He sössivät itse tarjolla olleen voiton ensimmäisessä kohtaamisessamme. Ja loppujen lopuksi voittamaamme cupin ottelua PuHu johti parhaimmillaan jo 21 pisteellä, muistuttaa Heinonen.

Pussihukkien valmentaja Antti Papinaho jos joku tietää, että tällä kaudella pääsarjassa kaikki voi olla mahdollista.

- Hävittyämme vuodenvaihteen aikoihin 11 ottelua putkeen, niin olisi voinut helposti  kuvitella, että playoff-ottelut on meidän osaltamme pelattu. Tämä on ollut harvinaisen tasainen sarja ja olen todella tyytyväinen puolivälieräpaikkaan.

- Uskon, että voimme voittaa jatkossakin Katajan. Peli kerrallaan ja taistelemaan, painottaa Papinaho.

Kataja on valmistautunut Jyri Lehtosen poissaoloon

Kataja joutunee pelaamaan kevään ratkaisevat ottelut ilman kokenutta Jyri Lehtosta, joka on sivussa selkävaivojen takia.

- Selässä epäillään välilevyn pullistumaa tai pahemmassa tapauksessa välilevytyrää. Vamman vakavuus selviää magneettikuvauksissa, kertoo Lehtonen.

- Kysymys lienee enää sitä, leikataanko Lehtosen selkä vai ei. Olen varautunut, että pelaamme jatkossa ilman Jyriä, sanoo Heinonen.

Tämä tietää samalla entistäkin isompaa roolia Katajan taitavalle takamiehelle Petri Virtaselle. Se taas avaa uuden mahdollisuuden PuHulle ja taktiikan laativalle Papinaholle.

- Virtanen on Katajan pelin sielu. Hän pystyy parhaimmillaan voittamaan pelejä jopa yksin. Meiltä löytyy useampiakin pelaajia puolustamaan “Peteä”, lupaa Papinaho ja jättää nimet mainitsematta.

Heinonen lepuutti Virtasta jo runkosarjan päätöskierroksella Hongan vieraana, jolloin Katajalle tarjoutui hyvä tilaisuus harjoitella kuvioita isommalla viisikolla.

- PuHu on meille kieltämättä sopiva vastustaja. Kentälle löytyy sopivia taistelupareja. Kysymys onkin siitä, että niiden parien taistelut on käännettävä omaksi eduksi.

Heinonen myöntää, että Lehtosen poissaolo merkitsee paljon.

- Hyökkäyspelistämme on arviolta tuollaiset 30-40 prosenttia poissa. En tarkoita tällä yksinomaan Lehtosen tekemiä pisteitä ja hänen antamiaan syöttöjä. Jyri sitoo pelatessaan vastustajia itseensä.

Heinonen heittää mestarin paineet Hongan suuntaan

Pussihukilla on ollut viime aikoina iso liuta pelimiehiä sairastuvalla, mutta Papinaho uskoo saavansa pitkälti koko orkesterinsa jalkeille Joensuuhun.

- Hienoa tässä tilanteessa on se, että saamme pudotuspelien alle pitkään aikaan ehjän harjoitusviisikon, korostaa Papinaho, joka pitää Katajaa yhtenä mestarisuosikkina muiden joukossa.

- Kuten sanoin, sarja on ollut äärimmäisen tasainen. Tässä vaiheessa yksikin loukkaantuminen voi kääntää hetkessä kaiken.

Kataja on voittanut aikojen saatossa SM-hopeaa ja -pronssia, mutta värisuorasta puuttuu vielä kulta.

- Emme tingi tavoiteasettelustamme, mutta edellytin kauden alla, että pääsemme pelaamaan mestaruudesta terveellä joukkueella.  Mestarisuosikki on ehdottomasti Honka, heittää omalla peliurallaan ToPon asussa kahta Suomen mestaruutta juhlinut Heinonen paineet Espoon suuntaan.



Lisätietoja: /sarjat_tulokset/korisliiga/
 
2.5.2026 21:21 Korisliiga

Kataja rynnisti finaalien avausvoittoon – Vilppaan kotietu mennyttä

Kataja Basket otti harvinaisen kovan vierasvoiton Korisliiga-finaalien ensimmäisessä ottelussa.

1.5.2026 20:01 Korisliiga

Korihaille pronssia – Seagulls kaatui 20 pisteellä

Miesten Korisliigan kevään 2026 pronssimitalisti on Uudenkaupungin Korihait.

30.4.2026 15:52 NCAA

Oliver Kandén NCAA-liigan Pepperdineen

Karhu Basketia Korisliigassa viimeisen kolmen kauden ajan menestyksekkäästi edustanut Loimaan Korikonkareiden kasvatti Oliver Kandén, 200 cm ja 21 vuotta, siirtyy ensi kaudeksi Yhdysvaltain NCAA-liigaa pelaavaan Pepperdinen yliopistoon.

30.4.2026 14:30 Korisliiga

Korisliiga-finaalit: Järkähtämätön sarjavoittaja kohtaa vaikeuksista voittoihin nousseen sensaatiohaastajan!

Salon Vilpas ja Kataja Basket ottavat mittaa miesten Korisliigan finaalien avausottelussa lauantaina 2. toukokuuta. Nuoret suomalaistähdet Luukas Vaara ja Thomas Tumba jakavat ajatuksensa yllättävän kaksikon tulevasta kohtaamisesta.

28.4.2026 20:44 Korisliiga

Korisliigan jymy-yllätys: Kataja finaaliin seitsemänneltä sijalta, vastustajaksi jatkosarjavoittaja Vilpas!

Kataja Basket ja Salon Vilpas voittivat tänään omien välieräsarjojensa seitsemännet ottelut ja etenevät näin ollen toisiaan vastaan Korisliiga-finaaleihin.

26.4.2026 20:36 Korisliiga

Jännitys jatkaa tiivistymistään: molemmat Korisliiga-välierät seiskapeliin!

Sekä Korihait että Helsinki Seagulls saalistivat tänään voiton, jolla joukkueet venyttivät omia välieräsarjojaan seitsemänteen otteluun.

24.4.2026 20:34 Korisliiga

Välierät katkolla Vilppaalle ja Katajalle – illan pistekuninkaat Harmon ja Adler

Korisliigan kumpikin välieräsarja on nyt tilanteessa 3–2, ja voiton päässä finaaleista ovat Salon Vilpas ja Kataja Basket.

21.4.2026 20:47 Korisliiga

Molemmat välierät tasoissa – Tahvanainen 26 pistettä, Harmon hillittömät 47!

Miesten Korisliigassa kumpikin välieräsarjoista päätyi tänään kotivoittojen ansiosta kutkuttavaan 2–2-tilanteeseen.

18.4.2026 20:53 Korisliiga

Kataja kavensi Seagullsin johtoa Kantosen ja Harmonin säkenöivällä pelillä – Vilpas yli 50 pisteen voittoon Korihaista

Miesten Korisliigan välierissä tilanne on parhaillaan 2–1 niin Salon Vilppaan kuin Helsinki Seagullsinkin hyväksi.

15.4.2026 21:51 Korisliiga

Korihait tasoitti välierät Vilpasta vastaan – Katajakin kävi lähellä, mutta Seagulls pääsi lopussa ohi

Miesten Korisliigassa pelattiin toinen ottelu kumpaakin välieräsarjaa. Salon Vilpas ja Korihait ovat nyt tilanteessa 1–1, kun taas Helsinki Seagulls johtaa Kataja Basketia vastaan 2–0.

Näytä lisää vastaavia