Pussihukat dominoi, eteni välieriin

2.3.2004 Vantaalaisjoukkue Pussihukat eteni tiistaina SM-välieriin. Se hallitsi suvereenisti kolmatta ja ratkaisevaa puolivälierää Äänekosken Huimaa vastaan, vei pelin kotiyleisön edessä nimiinsä 95-70 ja samalla ottelusarjan voitoin 2-1. Välierissä kohtaavat näin otteluparit Pantterit-BC Nokia sekä Espoo Basket Team-PuHu.

Mestaruutta puolustanut Huima pysyi emäntiensä kyydissä vain ensimmäisen kymmenminuuttisen ajan. Avausjakso tasattiin pistein 18-18. Toisen neljänneksen Pussihukat avasi 19-4-kiskaisulla ja ottelu oli käytännössä katsoen ohi. Suurimmillaan ”hukkalauman” johto oli 27 pistettä tilanteessa 66-39.  

PuHu käytti erinomaisesti hyväkseen korinalusvoimaansa. Laaksosen sisarukset, Jenni ja Niina, puolustivat Saara Lindin pimentoon, jolloin Sanna Puskala jäi Huiman yksinäiseksi sudeksi. Runkosarjan korikuningattaruuden voittanut Lind teki kamppailussa vain kolme pelitilannekoria.  

PuHu:n ison kaluston kolmas lenkki, Hanna Rotinen, oli mahtavassa iskussa ja huimalaisille täysin mahdoton pideltävä. Hän teki ottelussa 29 pistettä, kauhoi huikeat 22 levypalloa ja jakeli vielä viisi koriinjohtanutta syöttöäkin. Huomattavaa on se, että Rotinen huseerasi mielin määrin Huiman korilla, josta kielii kymmenen hyökkäyslevypalloa sekä kymmenen hankittua vapaaheittoa (joista kaikki sisään).  

Rotisen johtamana PuHu vei kamppailun irtopalloista nimiinsä 57-32 ja teki 95 pisteestään peräti 50 korin alta.  

Kotijoukkueen onnistujiin lukeutui myös peliä mainiosti pyörittänyt Tiina Lehto. Niina Laaksosen teholukemat olivat 22/8. Huiman kaikki kaikessa oli Sanna Puskala, joka pussitti joukkueelleen 27 pistettä, otti 12 levypalloa ja riisti seitsemän kertaa. Anna Kumpulainen (12/2) yllätti pirteillä ajoillaan.  

Naisten SM-välierissä vastakkain asetetaan jatkosarjasijoitusten perusteella paras ja huonoin joukkue. Pantterit voitti ylemmän jatkosarjan ja saa siten vastaansa neljänneksi sijoittuneen BC Nokian, joka puolivälierissä pudotti Turun Riennon pelistä pois. Ylemmän jatkosarjan kakkonen Espoo Basket Team ottaa välierissä mittaa Pussihukista, joka oli jatkosarjan kolmonen.  

Ensimmäinen Pantterit-BC Nokia –ottelu pelataan perjantaina 5.3. klo 18.30 alkaen Töölön Kisahallissa. Ottelupari EBT-PuHu avaa taistonsa lauantaina 6.3. klo 17 Espoonlahden Urheiluhallilla. Finaalipaikkaan tarvitaan kolme voittoa.



Lisätietoja: /sarjat_tulokset/naisten_sm-sarja/pudotuspelien_ohjelma/
 
20.3.2026 21:07 Naisten Korisliiga

HBA voiton päässä välieristä

HBA:n ja EBT:n välinen sarja jatkui Helsingissä. Märsky siirtyi ottelusarjassa 2–0-johtoon, kun EBT kaatui 76–68.

18.3.2026 20:57 Naisten Korisliiga

BC Nokia ja HBA onnistuivat ryöstöissä – PeKa ja Pyrintö aloittivat kotivoitoilla

Naisten Korisliigan puolivälierät käynnistyivät, ja ottelusarjat avasivat voitoilla BC Nokia, HBA, PeKa sekä Pyrintö.

18.3.2026 09:44 Naisten Korisliiga

Puolivälieräennakko 2/2: Tulevaisuuden nimet esillä HBA:n ja EBT:n sarjassa – BC Nokia kohtaa hyökkäysvoimaisen Vedon

Naisten Korisliigan puolivälierät alkavat tänään. Espoo Basket Team ja Vimpelin Veto aloittavat sarjat kotonaan. Välieriin etenemiseen vaaditaan kolme voittoa.

17.3.2026 12:26 Naisten Korisliiga

Puolivälieräennakko 1/2: Pyrintö saa vastaansa otteitaan parantaneen ToPon - Honka haastaa runkosarjan ykkösen

Naisten Korisliigan puolivälierät käynnistyvät keskiviikkona. Peli-Karhut ja Pyrintö aloittavat urakkansa kotikentällään. Välieräpaikkaan vaaditaan kolme voittoa.

14.3.2026 20:32 Naisten Korisliiga

PeKa nappasi runkosarjan voiton – Pyrintö toinen, ViVe kolmas

Naisten Korisliigan runkosarja paketoitiin lauantaina. Illan voittajia olivat PeKa, BC Nokia, ToPo ja HBA-Märsky.

11.3.2026 20:20 Naisten Korisliiga

Pyrinnölle tärkeä voitto – runkosarjan voitto ratkeaa lauantaina

Naisten Korisliigassa pelattiin runkosarjan toiseksi viimeinen pelipäivä. Illan neljässä ottelussa voittajiksi ylsivät Pyrintö, ToPo, BC Nokia ja HBA Märsky.

7.3.2026 20:37 Naisten Korisliiga

Vimpelille kotivoitto ja kärkipaikka - EBT:lle revanssi ToPosta

Naisten Korisliigassa pelattiin lauantaina kaksi ottelua. Voittajiksi ylsivät ViVe ja EBT.

6.3.2026 20:45 Naisten Korisliiga

Pyrintö pysyi mukana runkosarjan voittokamppailussa - BC Nokialle vieraspisteet Espoosta

Naisten Korisliigassa pelattiin perjantaina kaksi ottelua. Voitot kirjattiin Pyrinnölle ja BC Nokialle.

4.3.2026 09:35 Naisten Korisliiga

Annika Aarrejoki on jälleen naisten Korisliigan kuukauden pelaaja

Kaudella 2025–2026 naisten Korisliigan kuukauden parhaat luvut tarjoaa Suomen johtava talous- ja palkkahallintoalan asiantuntijaorganisaatio Rantalainen. Helmikuun parhaaksi on valittu Tampereen Pyrinnön Annika Aarrejoki. Hän sai samaisen kunnian myös marraskuussa.

28.2.2026 20:51 Naisten Korisliiga

ViVe kolmanteen peräkkäiseen voittoon

Lauantaina Naisten Korisliiga jatkui yhdellä ottelulla. Siinä Vimpelin Veto haki vierasvoiton Nokialta 74-68.

Näytä lisää vastaavia