PuHu ja KTP trillereiden kautta välieriin

21.3.2003 SM-Koriksen välierissä on mukana runkosarjan kärkinelikko. Vantaalaisjoukkue Pussihukat selvitti tiensä välieriin kukistamalla viidennessä ja ratkaisevassa puolivälierässä Vilpas Vikingsin Salosta 95-82. KTP puolestaan vei trillerivoiton BC Jyväskylästä 92-91 Roope Mäkelän viime sekuntien vapaaheitoilla. Näin välierissä kohtaavat otteluparit Kataja-KTP ja Honka-PuHu.

Välierät käynnistyvät sunnuntaina 23.3. Joensuusta ja Espoosta. (Välierien otteluohjelma artikkelin lopussa.)

Vantaalla PuHu:n ja Vilppaan viides kohtaaminen oli tunteita ja latausta täynnä. Molempia lisäsi ääriään myöten täyteen ahdettu katsomo, joka eli täydellä sydämellä pelissä mukana. Kamppailu oli saada heti dramaattisen käänteen, kun PuHu:n Erron Maxey sai jo reilun viiden minuutin kohdalla kolmannen virheensä. Heti perään painista Phil Hickeyn kanssa vastannut Vilppaan Mika Vesterinen koki saman kohtalon. Sekä Maxey että Vesterinen menivät vaihtoon. Vaihtopenkkiin turvautuminen kannatti erityisesti Tomi Kamisen luotsaamalle PuHu:lle, joka sai vaihtomiehiltään maksimaalisen suorituksen. Nuoret Nanayaw Awuah-Addae ja Elias Kajander loistivat. Kaksikon johdolla PuHu otti 16 minuutin kohdalla ottelun suurimman johtonsa (42-27).

Kolmas neljännes oli Vilppaan. Jukka Katajan ja Derrick Stroudin kolmosilla ja muilla henkilökohtaisilla suorituksilla salolaiset nousivat jopa hetkeksi johtoon (57-56). PuHu ei kuitenkaan antautunut. Tilanteessa 70-68 Ville Olki kasvatti kolmosellaan PuHu-johdon viiteen pisteeseen, Hickey lisäsi sitä onnistuneilla vapareillaan ja Awuah-Addae vielä riiston jälkeisellä korillaan. Vilpas ei kesälomille vielä halunnut, mutta ei yrityksestään huolimatta onnistunut enää kaventamaan merkittävästi eroa. Loppuhetkillä Klingberg ja Awuah-Addae pyörittivät rauhallisesti PuHu:n peliä, kuluttivat tarvittavia sekunteja ja upottivat ratkaisevia vapaaheittoja.

Maxey nousi lopulta kotijoukkueen parhaaksi pistemieheksi (17/6), mutta parhaana palkittiin ansaitusti Awuah-Addae. Äskettäin nuorten maajoukkuepelaajien tehoharjoitteluryhmään, NOKIA Teamiin, valittu Awuah-Addae pussitti täydellisellä heittopelillä 14 pistettä, jonka lisäksi hän riisti kaksi kertaa pelivälineen vastustajalta tärkeässä paikassa. Hickey, Klingberg ja Olki heittivät kaikki 16 pistettä mieheen. Stroud (30/14) oli Vilppaan ykkönen. Kataja (19/4) pelasi määrätietoisesti ja piti heikoilla hetkillä joukkuettaan pystyssä.

- Emme halunneet päättää kautta kolmella tappiolla, jonka luulen painaneen puntarissa paljon. Latinki oli parempi kuin aikaisemmissa peleissä ja saimmekin onnistumisia laajalla rintamalla. Nyt vain jalat maahan ja Hongan kaatoon, totesi Kaminen, jonka kädet selkeästi syyhysivät jo pelkästä ajatuksesta.

Mäkelän hermot rautaa

Perjantain toisessa viidenteen otteluun venyneessä puolivälierässä ratkaisu nähtiin vasta kaksi sekuntia ennen päätössummeria. BC Jyväskylä johti ottelua 91-90, kun KTP:n konkari Roope Mäkelä pääsi vapaaheittoviivalle. Hongan riveissä kaksi viimeistä Suomen mestaruutta voittaneen Mäkelän käsi ei tärissyt. Hän upotti molemmat vaparinsa. Jyväskylän liukas Petri Virtanen pääsi vielä summerin soidessa heittämään vaikeasta paikasta, mutta heitto ei uponnut.

KTP hankkiutui Karhuvuoren hornankattilassa ensimmäisellä neljänneksellä kymmenen pisteen johtoon (34-24). Loppua kohden ero kutistui tasaisesti, kunnes BC Jyväskylä meni loppuhetkillä jopa ohi.

Roope Mäkelä oli kentän kuningas paitsi ratkaisevilla vapaaheitoilla myös keräämällään 31 pisteellä ja viidellä syötöllä. Greg Lewis oli myös hyvässä vireessä. Hän teki hyvällä prosentilla 25 pistettä ja poimi peräti 16 levypalloa. Patrick Savoy (24/6) ja Virtanen (22/3) olivat vieraiden tehokkaimmat. BC Jyväskylän Ville-Pertti Lind yllätti pirteällä esityksellään. Lind nosteli kymmenen pistettä ja metsästi yhdeksän levypalloa.

KTP kohtaa SM-välierissä siis runkosarjan voittaneen joensuulaisen Katajan. Samaiset joukkueet olivat vastakkain viime kaudella pronssiotteluissa. Tuolloin Kataja veti pidemmän korren ja pokkasi seuran historian ensimmäiset SM-mitalit.

Välierät (paras viidestä)

Pvm Ottelu Klo Paikka
su 23.03. Honka - PuHu 17:00 Tapiolan Urheiluhalli
su 23.03. Kataja - KTP 18:30 Joensuun Urheilutalo
ma 24.03. KTP - Kataja 18:30 Karhuvuoren Urheilutalo
ma 24.03. PuHu - Honka 18:30 Myyrmäen Urheilutalo
ke 26.03. Kataja - KTP 18:30 Joensuun Urheilutalo
ke 26.03. Honka - PuHu 18:30 Tapiolan Urheiluhalli
pe 28.03. KTP - Kataja * 18:30 Karhuvuoren Urheilutalo
pe 28.03. PuHu - Honka * 18:30 Myyrmäen Urheilutalo
la 29.03. Kataja - KTP * 17:00 Joensuun Urheilutalo
la 29.03. Honka - PuHu * 17:00 Tapiolan Urheiluhalli

Asiat

 
17.3.2026 12:26 Naisten Korisliiga

Puolivälieräennakko 1/2: Pyrintö saa vastaansa otteitaan parantaneen ToPon - Honka haastaa runkosarjan ykkösen

Naisten Korisliigan puolivälierät käynnistyvät keskiviikkona. Peli-Karhut ja Pyrintö aloittavat urakkansa kotikentällään. Välieräpaikkaan vaaditaan kolme voittoa.

16.3.2026 17:11 Miesten I divisioona B

Divarikatsaus - Viikko 11

Miesten I divisioona A:ssa runkosarja saatiin päätökseen ACO Basketin hallinnassa, ja pudotuspeliparit ovat nyt selvillä jännittävien päätöskierrosten jälkeen. Samaan aikaan I divisioona B:ssä käydään kiivasta kamppailua niin kärkipäässä kuin häntäpäässä. Naisten I divisioonassa nähtiin tärkeitä onnistumisia kaikissa kolmessa lohkossa, ja muun muassa Catz sekä Feeniks Basket kohensivat asemiaan vakuuttavilla kotivoitoilla.

16.3.2026 12:35 Susijengi

Susijengi pääsee jälleen nauttimaan täyden kotiyleisön tuesta: Unkari-peli myytiin loppuun viikossa

Susijengi pääsee seitsemännen kerran peräkkäin täyden kotiyleisön eteen, kun joukkue kohtaa seuraavaksi Unkarin MM-karsinnassa Veikkaus Arenalla Helsingissä 3. heinäkuuta.

16.3.2026 10:39 NCAA

Elina Aarnisalon North Carolina ja Elsa Lemmilän Ohio State valittiin NCAA:n lopputurnaukseen

Yhdysvaltojen naisten yliopistosarja NCAA:ssa konferenssien lopputurnaukset saivat päätöksensä suomalaisten osalta. Valtakunnallisessa lopputurnauksessa, March Madnessissä, nähdään suomalaisista Elina Aarnisalo (North Carolina), Elsa Lemmilä (Ohio State) ja Albina Syla (Rhode Island).

16.3.2026 10:32 Valmentajat

Valmentaja, osallistu Lastenvalmennusseminaariin huhtikuussa – teemana taito ja taitavuus!

Suomen Koripalloliitto ja Kolmen Kampuksen urheiluopisto järjestävät yhteistyössä yksipäiväisen Lastenvalmennusseminaarin Kisakallion Susi Training Centerissä. Ilmoittautuminen on avoinna 7.4. asti.

14.3.2026 20:47 Korisliiga

Sisukas Kataja varmisti playoff-paikkansa – Kobrat romutti Lahden haaveet yhden pisteen voitolla

Kataja Basket kaatoi toisen pahimmista kilpailijoistaan, Bisons Loimaan, ja varmisti oman pääsynsä pudotuspeleihin. Lahti Basketball ei olisi myöskään enää uhannut joensuulaisia, koska se kärsi hiuksenhienon tappion sarjaputoaja Kobrille. Ylemmässä jatkosarjassa puolestaan korkein ja matalin sija on ratkaistu, mutta niiden välissä järjestys voi vielä jatkosarjojen päätöskierroksella muuttua.

14.3.2026 20:32 Naisten Korisliiga

PeKa nappasi runkosarjan voiton – Pyrintö toinen, ViVe kolmas

Naisten Korisliigan runkosarja paketoitiin lauantaina. Illan voittajia olivat PeKa, BC Nokia, ToPo ja HBA-Märsky.

13.3.2026 20:48 Korisliiga

Kauhajoki ja KTP ottivat kumpikin voiton – sijojen 2–5 joukkueiden paremmuusjärjestys edelleen ratkaisematta

Miesten Korisliigan jatkosarjoja on kullakin joukkueella jäljellä enää yksi tai kaksi ottelua. Alemman jatkosarjan toinen playoff-joukkue ja ylemmän jatkosarjan joukkueiden järjestys sijoilla 2–5 ovat edelleen mysteerejä.

12.3.2026 10:00 Susijengi

Susijengin Unkari-pelin julkinen lipunmyynti käynnistynyt – otteluun myyty yli 10 500 lippua

Susijengi saa jälleen kotiyleisön täyden tuen taakseen heinäkuun 3. päivä, kun joukkue kohtaa MM-karsintojen alkulohkovaiheessa Unkarin Veikkaus Arenalla Helsingissä. Viimeiset paikat viedään nyt käsistä.

11.3.2026 20:27 Korisliiga

Sijanousua hakeva Honka taivutti Vilppaan – jatkosarjavoiton varmistaneet salolaiset pelaavat ilman panosta

Tapiolan Honka tavoittelee viimeisillä kierroksilla jatkosarjasijoituksensa kohentamista ja kotiedun saavuttamista playoffeihin. Espoolaisseura on taulukossa viidentenä mutta tasapisteissä kahden ylempänä olevan joukkueen kanssa.

Näytä lisää vastaavia