Perjantaina luvassa Korisliigan finaalihistorian 15. ”Game Five”

16.5.2013 12:05 Korisliigan vuoden 2013 Suomen mestaruus oli katkolla loimaalaiselle Nilan Bisonsille keskiviikkona Kotkassa, mutta latautunut kotijoukkue KTP karisteli hyökkäyskipsinsä ja haki ottelusarjan tasoittavan voiton kotiyleisönsä edessä. Mestaruus ratkeaa perjantaina Loimaalla, missä pelataan Korisliigan 40-vuotisen pudotuspelihistorian 15. ”Game Five”.

Matti Nuutisen Bisons ja Timo Heinosen KTP taistelevat perjantaina Suomen mestaruudesta liigahistorian 15. "Game Fivessa".

Damon Williamsin Pyrintö vei nimiinsä kaksi perättäistä Game Fivea 2010 ja 2011.

Andre Foremanin LrNMKY nousi vierasvoittoon Game Fivessa Joensuussa 2006.

Markus Hemdahlin Honka peittosi Namika Lahden viidennessä finaaliottelussa 2002.

Larry Poundsin KTP on voittanut kaikki viisi tähän asti pelaamaansa Game Fivea. Kuvat: Kai Kilappa, Tytti Nuoramo, Piia Kettunen, Tuomo Kuusisto & arkisto.

Korisliigan pudotuspelit otettiin käyttöön ensimmäisen kerran kaudella 1973/74, ja jo keväästä 1976 alkaen Korisliigan finaalit on pelattu nykymuotoisella paras viidestä -mallilla. Ainoan poikkeuksen muodostaa kevät 1992, jolloin HNMKY nujersi Pantterit otteluvoitoin 4-2 liigahistorian ainoissa paras seitsemästä -mallilla pelatuissa finaaleissa.

 

2000-luvulla finaalit ovat edenneet viidenteen osaotteluun asti viisi kertaa aiemmin. Edellisen kerran viidennessä ottelussa mestaruutensa lunasti Tampereen Pyrintö, joka haki kolmannen tarvittavan kotivoiton Joensuun Katajasta 4. toukokuuta 2011 pistein 80–57 (33–14). Vuotta aiemmin Pyrintö juhli seurahistoriansa ensimmäistä miesten Suomen mestaruutta kaatamalla viidennessä osaottelussa Tampereella ToPon.

 

Hallitseva mestari Nilan Bisons pelaa vasta pääsarjahistoriansa toista kautta, ja siten loimaalaisilla on edessään historiansa ensimmäinen ”Game Five”. Viime vuonna Bisons jylläsi mestariksi kaatamalla Joensuun Katajan voitoin 3-1. KTP on puolestaan hakenut kuudesta Suomen mestaruudestaan kolme viiden finaaliottelun sarjoilla ja voittanut kaikki tähän asti pelaamaansa Game Fivet.

 

Liigahistorian aikana pelatusta 14 Game Fivesta yhdeksän on päättynyt koti- ja viisi vierasjoukkueen voittoon. Edellisen kerran viidennen finaalien voittoa pääsi juhlimaan vieraskentällä Lappeenrannan NMKY, joka kukisti Katajan Joensuussa keväällä 2006. KTP käänsi puolestaan kevään 1988 viidennen finaaliottelun mestaruudekseen vieraskentällä Henrik Dettmannin valmentamaa HNMKY:a vastaan.

 

Game Fivejen historiassa mestaruuden on vienyt 11 kertaa joukkue, joka on ennen neljättä ottelua johtanut finaalisarjaa otteluvoitoin 2-1. Kahden pelin takamatkalta mestaruuteen on yltänyt viimeksi Lappeenrannan NMKY keväällä 2006. Aikaisemmat 1-2-tappioasemasta mestaruuteen yltäneet joukkueet ovat HNMKY (1989), KTP (1988) ja Playboys (1976).

 

Korisliigan finaalihistorian Game Fivejen kaikkien aikojen korkeimman pistemäärän on nakannut KTP:n Darrin Fowlkes, joka rankaisi ToPoa 48 pisteellä kevään 1994 finaalien ratkaisevassa ottelussa. Edellisen kerran Game Fivessa pääsi yli 30 pisteen LrNMKY:n Andre Foreman, joka upotti tasan 30 pistettä Joensuussa keväällä 2006.

 

Korisliigan finaalien 2013 ratkaiseva viides ottelu pelataan Loimaan Liikuntahallilla perjantaina 17. toukokuuta klo 18:30 alkaen. URHOtv televisioi ottelun, suora lähetys alkaa klo 18:15.

 

 

Korisliigan historian Game Fivet

 

 

4.5.2011 Tampereen Pyrintö – Joensuun Kataja 80–57 (33–14)
Pyrintö: Damon Williams 19/16/8 syöttöä/4 riistoa, Antero Lehto 17/2.
Kataja: Jason Conley 13/3/3 syöttöä.

 

8.5.2010 Tampereen Pyrintö – ToPo, Helsinki 77–61 (40–32)
Pyrintö: Damon Williams 27/9/4 syöttöä/3 riistoa/2 blokkia, Chris Hester 25/4.
ToPo: Tyray Pearson 21/15/2 blokkia.

 

30.4.2006 Joensuun Kataja – Lappeenrannan NMKY 76–85 (41–50)
Kataja: Alex Wesby 28/7.
LrNMKY: Andre Foreman 30/7, Matthew Williams 18/10, Chanan Colman 16/5/7 syöttöä.

 

28.4.2002 Espoon Honka – Namika Lahti 81–79 (40-34)
Honka: Markus Hemdahl 21/8/2 blokkia, Roope Mäkelä 16/5/3 syöttöä.
Lahti: Teemu Laine 27/3.

 

30.4.2000 Namika Lahti – TeamWare ToPo, Helsinki 79–76 (48–47)

Lahti: Marcus Grant 23/11/4 syöttöä/2 blokkia, Ryan Bond 22/8.
ToPo: Greg Joyner 20/8/3 syöttöä.

 

24.4.1994 KTP, Kotka – ToPo, Helsinki 118–96 (60–43)
KTP: Darrin Fowlkes 48/12/4 riistoa, Roope Mäkelä 20/2, Pertti Marttila 17/10/3 riistoa.
ToPo: Greg Joyner 20/8/2 blokkia.

 

16.3.1991 KTP, Kotka – HoNsU, Jyväskylä 93–82 (54–44)

KTP: Donald Petties 22/10, Larry Pounds 21/8/3 blokkia, Pertti Marttila 20/6/5 syöttöä.
HoNsU: Greg Van Soelen 33/3.

 

13.4.1989 HoNsU, Jyväskylä – Helsingin NMKY 58–62 (30–37)
HoNsU: Andre Williams 16/13.
HNMKY: Mark McSwain 27/13.

 

11.4.1988 Helsingin NMKY – KTP, Kotka 92–100 (52–60)
HNMKY: Cory Blackwell 33/11/5 syöttöä.
KTP: Bob Steppes 29/10, Larry Pounds 28/12.

 

29.3.1983 Pantterit, Helsinki – ToPo, Helsinki 78–84 (38–46)

 

30.3.1982 Turun NMKY – Pantterit, Helsinki 98–92 (59–44)

 

23.3.1980 Pantterit, Helsinki – Tampereen Pyrintö 75–68

 

27.3.1977 Playhonka, Espoo – Turun NMKY 75–77

 

7.4.1976 Playboys, Espoo – Turun NMKY 85–74

 

 

 
11.4.2024 22:14 Korisliiga

Vilpas laittoi kapulan Kauhajoen rattaisiin – Seagulls eteni välieriin puhtaalla pelillä

Miesten Korisliigassa yksi neljästä puolivälieräsarjasta saapui päätökseensä.

9.4.2024 21:08 Korisliiga

Kataja tasasi tilit Korihaita vastaan – Nokialle toinen voitto Kouvoista

Miesten Korisliigassa jatkettiin puolivälieriä. Katajan Thomas Tumba juhli sekä tärkeää otteluvoittoa että uransa isointa pistesaldoa.

8.4.2024 20:41 Korisliiga

Kobrat taisteli kovaa, mutta Seagulls oli jälleen liian kova pala – Kauhajoki laittoi Vilppaan selkä seinää vasten

Miesten Korisliigassa kaksi puolivälieräsarjaa saavutti kiperän 2–0-tilanteen. Toista sarjoista johtaa kotietujoukkue, toista taas haastaja.

6.4.2024 21:22 Korisliiga

BC Nokia repi avausvoiton tuplajatkoaikatrilleristä

Korisliigan neljästä puolivälieräsarjasta viimeinen käynnistyi, ja avausvoiton otti kotietua nauttiva Nokia.

5.4.2024 21:03 Pääjuttu

Korisliigan playoffit käyntiin: Kauhajoki mitätöi Vilppaan kotiedun ja Korihait avasi rytinällä

Miesten Korisliigassa pelattiin ensimmäiset puolivälieräottelut. Seagulls ja Korihait voittivat kotona, Kauhajoki yllätti vieraskentällä.

4.4.2024 13:15 Korisliiga

Playoff-ennakossa Korihait, Kataja, Vilpas ja Kauhajoki – neljä kilpailijaa, joiden sarjajärjestys ratkesi vasta viimeisenä iltana

Korisliigan pudotuspelikevät käynnistyy puolivälierillä perjantaina. Nyt toisessa playoff-ennakossa esittäytyvät kotietua nauttivat Korihait ja Salon Vilpas sekä heidän vastustajansa Kataja Basket ja Kauhajoki.

4.4.2024 08:33 Korisliiga

Playoff-ennakossa Seagulls, Nokia, Kouvot ja Kobrat: ”Tämä on tasaväkisin Korisliiga-kausi vuosiin”

Korisliigan pudotuspelikevät käynnistyy puolivälierillä perjantaina. Ensimmäisessä playoff-ennakossa esittelyssä kotietua nauttivat Helsinki Seagulls ja BC Nokia sekä alemmasta jatkosarjasta ponnistaneet vastustajat Kobrat ja Kouvot.

3.4.2024 13:45 Korisliiga

Jatkosarjat triplatuplaan lopettanut Korihaiden Jalen Jackson maaliskuun kuukauden pelaaja

Kotiedun ja kolmannen sijan napanneen Korihaiden monipuolinen Jalen Jackson on valittu Korisliigan maaliskuun kuukauden pelaajaksi.

3.4.2024 13:34 Erotuomarit

Korisliigan pudotuspelivaiheen erotuomarit on valittu

Korisliigakausi huipentuu perjantaina alkaviin pudotuspeleihin, jotka ovat kauden kohokohta myös erotuomareille. Tänä vuonna pudotuspelikierrokset hoidetaan yhteensä 17 erotuomarin voimin.

30.3.2024 19:24 Korisliiga

Korisliigan playoff-parit ratkottu – Hannes Pöllä palasi pelikentille, Lauri Kallio rikkoi piste-ennätyksensä

Korisliigan jatkosarjat pelattiin loppuun, ja viimeisetkin otteluparit puolivälieriin vahvistuivat.

Näytä lisää vastaavia