21.9.2012 Jyväskyläläisen HoNsUn naisten SM-sarjajoukkue on tehnyt alkavaa kautta koskevan pelaajasopimuksen viime keväänä Oregonin yliopistosta valmistuneen amerikkalaispelinrakentaja Nia Jacksonin, 23, kanssa. Jackson aloittaa ensimmäisen kautensa ulkomailla.

170-senttinen Jackson pelasi viime kaudella Oregonissa yli 30 minuuttia ottelua kohden tehden yhden ottelun keskiarvoikseen 13,2 pistettä ja 6,7 levypalloa. Hän kuului avausviisikkoon kauden kaikissa peleissä ja hänet valittiin myös joukkueensa arvokkaimmaksi pelaajaksi.
Tuomas Ojan valmentama HoNsU pelasi kauden ensimmäiset harjoitusottelunsa viime viikonloppuna. Tapiolan Honkaa ja Hyvinkään Pontevaa vastaan pelatuissa otteluissa HoNsUa edustivat Jacksonin lisäksi Minna Sten, Titta Lepistö, Laura Lahtinen, Kaisa Lind, Sofia Löfman, Johanna Juka sekä A-juniori-ikäiset Maija Jäntti, Iida Nikula ja Riina Salminen. Joukkueeseen odotetaan vielä jalkavaivoista toipuvaa Anni Kärkkäistä.
Joukkueen avainpelaajiin kuulunut Pia Salminen kuitenkin loukkaantui kauden alla ja hänen kautensa on todennäköisesti ohi.
Naisten Korisliigan puolivälierät käynnistyvät keskiviikkona 18. maaliskuuta, kun kaikki neljä otteluparia pyörähtävät käyntiin.
Naisten Korisliigan runkosarja paketoitiin lauantaina. Illan voittajia olivat PeKa, BC Nokia, ToPo ja HBA-Märsky.
Naisten Korisliigassa pelattiin runkosarjan toiseksi viimeinen pelipäivä. Illan neljässä ottelussa voittajiksi ylsivät Pyrintö, ToPo, BC Nokia ja HBA Märsky.
Naisten Korisliigassa pelattiin lauantaina kaksi ottelua. Voittajiksi ylsivät ViVe ja EBT.
Naisten Korisliigassa pelattiin perjantaina kaksi ottelua. Voitot kirjattiin Pyrinnölle ja BC Nokialle.
Pyrintö päätyi vaihtamaan kolmannen ulkomaalaispelaajansa vielä siirtotakarajan kynnyksellä. Yhdessä Naisten Korisliigan ottelussa nähty Bree Olson lähti kotimatkalle ja tilalle saapui kaksi edelliskautta Irlannissa pelannut 27-vuotias Scout Frame.
Kaudella 2025–2026 naisten Korisliigan kuukauden parhaat luvut tarjoaa Suomen johtava talous- ja palkkahallintoalan asiantuntijaorganisaatio Rantalainen. Helmikuun parhaaksi on valittu Tampereen Pyrinnön Annika Aarrejoki. Hän sai samaisen kunnian myös marraskuussa.
Lauantaina Naisten Korisliiga jatkui yhdellä ottelulla. Siinä Vimpelin Veto haki vierasvoiton Nokialta 74-68.
Naisten Korisliiga jatkui perjantaina kahdella ottelulla. Illan voittajia olivat HBA-Märsky ja Honka.
Naisten Korisliigan keskiviikon ainoassa ottelussa ToPo paransi asemiaan kaatamalla kotikentällään EBT:n. Ottelu päättyi 72–66.