29.1.2011 Peli-Karhut vahvisti asemiaan koripallon naisten SM-sarjan piikkipaikalla, kun se voitti lauantain kierroksella sarjakakkosena olleen Huiman vieraskentällä. Äänekoskelaiset taipuivat kotonaan niukin lukemin 72-74 (35-41). Myös Catz, Espoo Team ja ToPo olivat lauantaina voitokkaita.
Krystal Vaughn oli jälleen väkivahva, kun PeKa voitti SM-kärkitaiston Äänekoskella.
Reetta Piipari ja Catz karistivat HoNsUn kannoiltaan varhaisessa vaiheessa.
Niina Laaksosen Espoo Team läksytti Keravaa.
Anette Juvonen ja ToPo venyivät voittoon Forssassa. Kuvat: Francois Perthuis.
PeKa johti SM-kärkikamppailua päätösneljänneksen puolivälissä jo 69-60, mutta Huima teki ottelusta loppuhetkillä jännittävän. Kotijoukkueen paras pistenainen Kenya Robinson (18/10) pääsi yrittämään tasoituskoria vielä loppusummerin jo soidessa, mutta heitto suhahti ohi.
- Emme pelanneet kovinkaan hyvin, mutta tämä riitti voittoon, PeKan valmentaja Seppo Kurki näki.
- Huima hallitsi alkua, mutta siirryimme sitten paikkapuolustukseen, jota vastaan he eivät pystyneet pelaamaan. Lopussa ottelu pääsi kuitenkin menemään vähän turhankin tiukaksi.
Kotkalaisten näkyvin pelaaja oli tuttuun tapaan Krystal Vaughn (26/10). Huiman uusi amerikkalaisvahvistus Judie Lomax debytoi saldolla 17/12.
PeKa johtaa sarjaa nyt neljän pisteen erolla takana tuleviin Huimaan ja Lappeenrannan Catziin.
Catz otti kotonaan suurinumeroisen 98-68 (51-38) -voiton Hongikon Nuorisoseuran Urheilijoista ja nousi samalla naisten SM-koriksen kakkospaikalle.
Kotijoukkue tarvitsi vain runsaat kolme minuuttia kymmenen pisteen karkumatkalle päästäkseen. Lappeenrantalaiset heittivät kautta linjan vastustajaansa tarkemmin ja veivät myös levypallot selvästi 47-35.
Catzin pelaajista kovimmassa vireessä olivat Lisa Lee (25/15) ja Reetta Piipari (25/2). Neljännen perättäisen tappionsa kärsineen HoNsU:n kiistaton ykkönen oli Dionne Pounds (29/6).
Espoo Basket Team ei jättänyt naisten SM-koriksen heittopussiksi jääneelle Keravan Energia Teamille mitään mahdollisuuksia. Lauantai-iltapäivän kamppailu päättyi kotivoittoon pistein 74-42 (31-26).
Kerava roikkui mukana kaksi ensimmäistä jaksoa, mutta puoliajan jälkeen surkeasti heittänyt joukkue sai kasaan enää 16 pistettä.
Espoolaiset jyräsivät myös korinalustoilla voittaen ottelun levypallot 47-26.
Kotijoukkueen paras sekä pisteissä että levypalloissa oli Niina Laaksonen (18/13). Keravalaisten ykköspelaaja Lisa Karcic (11/7) jäi hänkin tällä kertaa kauas normaalitasostaan.
Kolme edellistä otteluaan koripallon naisten SM-sarjassa voittanut Forssan Alku karahti lauantaina kotitappioon. Sarjan keskikastissa pykälän alempana ollut Torpan Pojat haki Forssasta vierasvoiton pistein 84-65 (42-40).
Helsinkiläisten selkeänumeroisen voiton takasivat vahva levypallopelaaminen sekä kovalla prosentilla uponneet kolmen pisteen heitot.
ToPon korkeimman pistemäärän heitti koko sarjan pistekärkenä häärivä D'andra Moss (16/10), mutta tällä kertaa hän sai erinomaisesti apuja koko muulta joukkueelta. Peräti neljä muuta pelaajaa Anette Juvosen (16/6) johdolla pääsi myös kaksinumeroisiin pistelukemiin.
FoA:n ykkönen oli Lotta Aaltonen (15/6).
Tapiolan Hongan naisten Korisliiga-joukkue on allekirjoittanut mieluisan jatkosopimuksen, kun viimeiset kaksi kautta Honkaa vahvistanut Cierra Walker palaa vihreävalkoiseen pelipaitaan kolmannelle kaudelle 2024-25.
BC Nokian naisten koripallojoukkue hakee Korisliiga-lisenssiä kaudelle 2024-25. Joukkuetta menestyksekkäästi valmentanut Denis Kucevic jatkaa tehtävässään uudella 1+1-vuotisella sopimuksella.
Naisten Korisliigaan valmistautuva Tapiolan Honka on solminut jatkosopimuksen päävalmentaja Niko Nyholmin ja valmentaja Reetta Piiparin kanssa.
Naisten Korisliigan välieräjoukkue Forssan Alkua päättyneellä kaudella edustanut Laukaan Urheilijoiden kasvatti Pinja Paananen, 19, siirtyy ensi kaudeksi Arkansasin yliopistoon.
Pyrintö on solminut kautta 2024-25 koskevan sopimuksen kasvattajaseuraansa palaavan Kenisha Williamsin kanssa.
Niko Kuusi on solminut päävalmentajasopimuksen Saksassa naisten Bundesliigaa pelaavan Eigner Angels Nördlingenin kanssa. Kuusen johdolla Torpan Pojat voitti tällä kaudella seurahistorian ensimmäisen Suomen mestaruuden ja Suomen Cupin.
Päättyneellä kaudella SM-hopeaa voittanut kotkalainen Peli-Karhut lähtee kauteen 2024–25 kunnianhimoisin suunnitelmin, kun joukkue on päättänyt hakea paikkaa naisten EuroCupiin.
Tampereen Pyrintö on solminut jatkosopimuksen tulevasta Korisliiga-kaudesta 21-vuotiaan takapelaajansa Peppi Tyynilän kanssa.
Yli tuhatpäinen yleisö pääsi seuraamaan, kun Naisten Korisliigan mestaruus ratkesi Kisahallissa. ToPo vei kolmannen ottelun 92-85 ja pääsi juhlimaan seurahistorian ensimmäistä naisten mestaruutta.
ToPo haki vierasvoiton Naisten Korisliigan finaaleissa. Helsinkiläiset kaatoivat PeKa:n 97-77 ja siirtyivät finaalisarjassa 2-0 johtoon.