12.8.2010 20:21 Montenegrolainen Mihailo Pavicevic, 52, palaa Korisliigassa pelaavan Espoon Hongan päävalmentajaksi välivuoden jälkeen.

"Kultasormi" Mihailo Pavicevic palaa Espooseen metsästämään kuudetta Suomen mestaruuttaan. Kuva: Tuomas Venhola.
Pavicevic valmensi Honkaa edellisen kerran yhtäjaksoisesti yhdeksän kautta 2000-09, joiden aikana espoolaisseura juhli Suomen mestaruutta viidesti. Pavicevicin apuvalmentajana toimii tulevalla kaudella Jussi Syrjänen.
- Pyysin vuosi sitten Hongan toimitusjohtajalta Mika Sohlbergilta sapattivapaata ja sain sen. Nyt on todella hienoa päästä takaisin oman koripalloperheen pariin, sanoo Pavicevic.
Pavicevic toimii Montenegron maajoukkueen apuna EM-karsintojen ajan, jonka jälkeen hän käynnistää työt Hongassa. Siihen asti espoolaisseuran harjoituksia vetää Syrjänen.
Viime kaudella Suomen cupin voittaneella Hongalla on voimassa pelaajasopimukset EM-karsinnoissa edukseen esiintyneiden maajoukkuemiesten Tuomas Iisalon ja Sasu Salinin, joukkueen kokeneen kapteenin Jukka Matisen sekä Anselmi Vanjoen ja Samuli Vanttajan kanssa.
Uutena nuorena pelaajana rinkiin on nostettu 18-vuotiaiden EM-kisoissa pelannut 204-senttinen, 17-vuotias Daniel Dolenc.
- Aiomme hankkia riveihimme vielä 2-3 maajoukkuetason suomalaispelaajaa ja kolme amerikkalaisvahvistusta. Pavicevicin käytössä tulee olemaan yhteensä 16 pelaajaa, kun rinkiin nostetaan edelleen lisää omia junioreita, kertoo Hongan manageri Sampsa Rekonen.
Kataja Basket ja Salon Vilpas voittivat tänään omien välieräsarjojensa seitsemännet ottelut ja etenevät näin ollen toisiaan vastaan Korisliiga-finaaleihin.
Sekä Korihait että Helsinki Seagulls saalistivat tänään voiton, jolla joukkueet venyttivät omia välieräsarjojaan seitsemänteen otteluun.
Korisliigan kumpikin välieräsarja on nyt tilanteessa 3–2, ja voiton päässä finaaleista ovat Salon Vilpas ja Kataja Basket.
Miesten Korisliigassa kumpikin välieräsarjoista päätyi tänään kotivoittojen ansiosta kutkuttavaan 2–2-tilanteeseen.
Miesten Korisliigan välierissä tilanne on parhaillaan 2–1 niin Salon Vilppaan kuin Helsinki Seagullsinkin hyväksi.
Miesten Korisliigassa pelattiin toinen ottelu kumpaakin välieräsarjaa. Salon Vilpas ja Korihait ovat nyt tilanteessa 1–1, kun taas Helsinki Seagulls johtaa Kataja Basketia vastaan 2–0.
Salon Vilpas vei ensimmäisen välieräottelun nimiinsä luvuin 92–84.
Helsinki Seagullsin ja Kataja Basketin ensimmäinen kohtaaminen päättyi Seagullsin voittoon.
Tänä keväänä Salon Vilpas voitti ylemmän jatkosarjan reippaalla etumatkalla ja viimeisteli puolivälieräsarjan Tampereen Pyrintöä vastaan voitoin 4–1. Nyt se saa vastaansa Korihait, joka lähti playoffeihin sarjan neljänneltä sijalta ja kaatoi Tapiolan Hongan niin ikään 4–1.
Kataja Basket on rakentanut ja hajottanut läpi koko kauden, ja palaset loksahtivat paikoilleen vasta pudotuspelien koittaessa. Helsinki Seagullsilla puolestaan todellinen valtti, henkinen kovuus, löytyi rajussa takaa-ajoasemassa, kun sitä kipeimmin tarvittiin.