6.6.2012 Keväällä liiganousua juhlinut Forssan Koripojat on tehnyt yksivuotisen jatkosopimuksen kaksi edellistä kautta Forssassa viettäneen Olli Kaunomäen kanssa. 25-vuotias Kaunomäki pelasi kauden 2010-11 ykkösdivisioonaa FoKoPossa 11,0 pisteen ja 2,3 levypallon keskiarvoilla.

Olli Kaunomäki solmi jatkosopimuksen liigaan nousseen FoKoPon kanssa. Kuva: Francois Perthuis.
Viime kausi jäi Kaunomäeltä lähes kokonaan väliin polvivamman vuoksi. Ahkerasti polveaan kuntouttanut Kaunomäki saa kuitenkin aloittaa täysipainoisen harjoittelun kesäkuun jälkeen ja on siis täysin pelikunnossa, kun liigakausi käynnistyy.
- Olemme erittäin tyytyväisiä Ollin päätökseen jatkaa meillä. Kulunut kausi jäi Ollilta valitettavasti väliin vain muutaman pelin jälkeen tapahtuneen loukkaantumisen johdosta, mutta hän on aikaisempina kausina osoittanut potentiaaliaan ja olevansa ehdottomasti liigatason pelaaja, kertoo FoKoPon puheenjohtaja Markku Molenius.
Kaunomäki edusti kasvattajaseuraansa Namika Lahtea Korisliigassa kausilla 2007-10.
Kaunomäen sopimuksen myötä FoKoPolla on tällä hetkellä kaksi voimassa olevaa pelaajasopimus, sillä seuran oma kasvatti Markus Molenius rustasi nimensä sopimuspaperiin jo aiemmin. FoKoPo jatkaa edelleen viime kauden pelaajiensa kanssa neuvottelua ja sen lisäksi kartoittaa aktiivisesti myös ulkopuolisia vaihtoehtoja.
- Teemme koko ajan aktiivisesti töitä tulevan kauden joukkueen eteen. Keskustelut viime kauden pelaajien kanssa jatkuvat edelleen ja samalla haemme myös 1-3 ulkopuolista vahvistusta joukkueeseen, puheenjohtaja paljastaa.
Susijengin EM-mitalipelijoukkueeseen viime kesänä kuulunut ja marraskuussa Karhu Basketia Korisliigassa edustanut helsinkiläislähtöinen Wartti Basketin kasvatti Andre Gustavson, 196 cm ja 26 vuotta, on solminut loppukauden kattavan sopimuksen Belgian suurseuran Filou Oostenden kanssa.
Toista kautta Tampereen Pyrinnön pelinjohtajan paikalla pelaava Valtteri Mervola kertoo saaneensa Pyynikin palloiluhallin yleisöltä paljon lämmintä palautetta. Parin vuoden takainen lyhyt Saksan-kokemus kuitenkin laittaa edelleen miettimään toisen ulkomaanmatkan mahdollisuutta.
Hiljattain pitkän tappioputken kärsinyt Korhait sai alle toisen peräkkäisen voiton, joka oli kaikkiaan kauden viides. Vaikeasta alkukaudesta kärsinyt Kataja Basket puolestaan sai tililleen kauden kolmannen onnistumisen.
Kauhajoki kipuaa ahkerasti Korisliigan sijoja ylöspäin. Tämän illan vierasvoitolla se ohitti Seagullsin ja on toisella sijalla tasoissa Hongan kanssa, joka otti niin ikään vierasvoiton omasta ottelustaan Loimaalla. Illan kolmannen vierasvoiton vienyt Vilpas jatkaa edelleen sarjan kärjessä.
Mikael Aalto, Jalen Brooks ja Ty Berry olivat joukkueidensa pistekuninkaat illassa, jonka aikana Korisliigan paalupaikka vaihtoi hallitsijaa ja kauden upeasti aloittanut Korihait sai vihdoin tappioputkensa katki.
Miesten Korisliigassa sarjapisteitä keräsivät Bisons Loimaa, KTP-Basket ja Tapiolan Honka.
Pitkän ja menestyksekkään valmentajauran Korisliigassa tehnyt entinen huippupelaaja ja Äänekosken Huiman kasvatti Jyri Lehtonen, 51, on Viroon siirtyneen Anton Mirolybovin seuraaja Helsinki Basketball Academyn Divari A:ssa pelaavan poikien edustusjoukkueen päävalmentajana sekä nuorten olympiavalmentajana.
Kuukauden pelaaja Kahron Ross johti Helsinki Seagullsin lokakuussa kuuden ottelun mittaiseen voittoputkeen ja tilastoi omiksi keskiarvoikseen tuplatuplan 17,7 pisteellä ja 10,1 syötöllä.
Henri Permanto ja Henri Kantonen olivat Kataja Basketin johtotähtiä, kun sarjan kärkikaksikkoon kuuluva Salon Vilpas taipui Joensuussa.
Alvar Peltoniemi johti Hongan voittoon hurjalla 17 pisteen ja 15 levypallon tuplatuplalla. KTP:n voitossa Tuomas Hirvonen puolestaan nakutteli 12 pistettä ja jakoi kymmenen syöttöä.