Olivier Nkamhoua runnoi uudeksi piste-ennätyksekseen NCAA:ssa 27 pistettä

1.2.2023 10:03 Yhdysvaltojen miesten yliopistosarja NCAA:ssa Olivier Nkamhoua väänsi 27 pistettä, 8 levypalloa ja kolme syöttöä, kun Tennessee voitti Texasin. Viikon alussa Tennessee nousi NCAA-joukkueiden rankingissa peräti toiseksi.

Olivier Nkamhoua mätti ennätyspisteensä ja Tennessee kohosi jo toiseksi NCAA:n rankingissa. Kuva: Ville Vuorinen.

Viime keskiviikkona Tennessee sai SEC-konferenssiottelussa vastaansa Georgian, joka kaatui selkein loppunumeroin 41-70 (22-35).

Nkamhoua pelasi Tennesseen aloitusviisikossa 22 minuuttia, joiden aikana hän tilastoi kahdeksan pistettä, kuusi levypalloa, kaksi torjuntaa ja yhden riiston.

> Ottelutilastot

Lauantaina Tennessee pelasi Texasia vastaan SEC/Big 12 Challengen ottelussa, jossa yleensä tammikuussa kahden konferenssin joukkueet ottavat mittaa toisistaan.Tennessee kaatoi kymmenenneksi rankatun Texasin vakuuttavasti 11 pisteellä 71-82 (28-40).

Nkamhoua oli NCAA-uransa parhaassa vedossa vääntäen 27 pistettä, kahdeksan levypalloa, kolme syöttöä ja yhden torjunnan 34 minuutin peliajalla. HNMKY:n kasvatti heitti pelitilanneheittonsa erinomaisesti 12/15.

Vielä viime viikolla neljänneksi rankattu Tennessee kohosi voittojen myötä NCAA:n valtakunnallisessa rankingissa kaksi sijaa ylöspäin toiseksi. Tennessee on voittanut tällä kaudella 18 ottelua ja hävinnyt vain kolme.

> Ottelutilastot


Fede Federiko, Pittsburgh

Wake Forest – Pittsburgh 79-81 (39-49)
Federiko: 2 pistettä, 9 levypalloa, 2 syöttöä, 1 torjunta, 1 riisto, 28 minuuttia*
> Ottelutilastot

Miami (FL) – Pittsburgh 68-71 (33-28)
Federiko: 8 pistettä, 7 levypalloa, 1 syöttö, 4 torjuntaa, 35 minuuttia*
> Ottelutilastot


Mustapha Amzil, Dayton

Dayton – Rhode Island 70-75 (27-32)
Amzil: 2 pistettä, 2 levypalloa, 4 syöttöä, 1 riisto, 28 minuuttia*
> Ottelutilastot

Richmond – Dayton 60-86 (23-43)
Amzil: 10 pistettä, 5 levypalloa, 2 syöttöä, 21 minuuttia
Gustavson (Richmond): 2 pistettä, 1 levypallo, 2 syöttöä, 1 riisto, 30 minuuttia*
> Ottelutilastot

Loyola Chicago – Dayton 81-85 (34-40)
Amzil: 11 pistettä, 2 levypalloa, 1 syöttö, 1 torjunta, 1 riisto, 30 minuuttia
> Ottelutilastot


Andre Gustavson, Richmond

Richmond – Massachusetts 76-85 (37-32)
Gustavson: 7 pistettä, 3 levypalloa, 2 syöttöä, 31 minuuttia*
> Ottelutilastot

Richmond – Dayton 60-86 (23-43)
Gustavson: 2 pistettä, 1 levypallo, 2 syöttöä, 1 riisto, 30 minuuttia*
Amzil (Dayton): 10 pistettä, 5 levypalloa, 2 syöttöä, 21 minuuttia
> Ottelutilastot


Jacob Grandison, Duke

Duke – Georgia Tech 86-43 (43-25)
Grandison: 10 pistettä, 2 levypalloa, 2 syöttöä, 20 minuuttia
> Ottelutilastot

Wake Forest – Duke 73-75 (34-41)
Grandison: 0 pistettä, 1 levypallo, 2 syöttöä, 10 minuuttia
> Ottelutilastot


Touko Tainamo, Denver

Denver – Oral Roberts 61-102 (39-43)
Tainamo: 9 pistettä, 3 levypalloa, 1 syöttö, 1 torjunta, 1 riisto, 27 minuuttia*
> Ottelutilastot

Denver – Kansas City 60-70 (30-27)
Tainamo: 1 piste, 7 levypalloa, 22 minuuttia*
> Ottelutilastot


Ville Tahvanainen, Bradley

Illinois State – Bradley 75-79 (40-36)
Tahvanainen: 0 pistettä, 10 minuuttia
> Ottelutilastot

Bradley – UIC 83-76 (36-28)
Tahvanainen: 3 pistettä, 3 levypalloa, 2 syöttöä, 22 minuuttia
> Ottelutilastot


Jesper Granlund, Longwood

Longwood – Radford 59-63 (31-29)
Granlund: 5 pistettä, 3 levypalloa, 4 syöttöä, 17 minuuttia*
> Ottelutilastot

Charleston Southern – Longwood 75-63 (36-24)
Granlund: 7 pistettä, 1 levypallo, 1 syöttö, 20 minuuttia*
> Ottelutilastot


* Aloitusviisikossa

Basket.fi seuraa NCAA:n ykkösdivisioonan suomalaispelaajien edesottamuksia ja raportoi niistä kerran viikossa.

 
17.4.2025 11:09 NCAA

Elina Aarnisalo vaihtaa yliopistoaan ja liittyy North Carolinan vahvuuteen

Final Four -vaiheeseen asti UCLA:n riveissä päättyneellä NCAA-kaudella yltänyt Elina Aarnisalo, 19, vaihtaa yliopistoaan ensi kaudeksi. Tapiolan Hongan kasvatti on sitoutunut ensi kaudeksi North Carolinan yliopistoon.

7.4.2025 13:25 Susijengi

Miro Little UC Santa Barbaran riveihin

Toisen kautensa Yhdysvaltain yliopistoliiga NCAA:ssa päättänyt Susijengin takakentän nuori kulmakivi Miro Little, 193 cm ja 20 vuotta, vaihtaa joukkuetta. Päättyneellä NCAA-kaudella Utahin yliopistoa edustanut Tampereen Pyrinnön kasvatti edustaa tulevalla kaudella Big West -konferenssia pelaavaa UC Santa Barbaraa.

5.4.2025 19:47 NCAA

Elina Aarnisalo ja UCLA kaatuivat UConnille Final Fourissa

Yhdysvaltojen naisten NCAA:n lopputurnauksessa Elina Aarnisalo ja UCLA putosivat leikistä pois juuri ennen finaalia, kun UCLA hävisi Final Four -ottelussa UConnille 85-51.

1.4.2025 07:42 NCAA

Elina Aarnisalo ja UCLA etenivät NCAA:n lopputurnauksen Final Fouriin

Yhdysvaltojen NCAA:n lopputurnauksessa Elina Aarnisalo ja UCLA marssivat viikonloppuna Final Fouriin, kun UCLA kaatoi ensin Ole Missin ja sitten LSU:n.

30.3.2025 09:17 Susijengi

Federikon ja Yalahon Texas Techin tie nousi pystyyn NCAA:n lopputurnauksessa

Federiko Federikon ja Eemeli Yalahon edustama Texas Tech oli lähellä jättiyllätystä Yhdysvaltain yliopistoliiga NCAA:n lopputurnauksen läntisessä aluefinaalissa San Franciscossa. Texas Tech johti suursuosikki Floridaa yhdeksällä pisteellä vielä kolme minuuttia ennen loppua, mutta taipui lukemin 79-84 (37-40) Floridan raivatessa tiensä Final Four -turnaukseen.

28.3.2025 13:23 Susijengi

Federiko loisti energiapelaajana, Texas Tech NCAA:n lopputurnauksen kahdeksan parhaan joukkoon

Susijengin nuoriin lupauksiin lukeutuva 211-senttinen, 23-vuotias Federiko Federiko rynnisti vaihtopenkiltä 13 minuutissa seitsemän pisteen ja yhdeksän levypallon saaliin, kun hänen edustamansa Texas Tech nousi 16 pisteen takaa 85-83 (72-72, 31-38)-jatkoaikavoittoon Arkansasista ja eteni Yhdysvaltain yliopistoliiga NCAA:n valtakunnallisen lopputurnauksen kahdeksan parhaan joukkoon.

28.3.2025 10:57 NCAA

Sweet Sixteen kutsuu Elina Aarnisaloa ja UCLA:ta

Yhdysvaltojen naisten NCAA:n lopputurnauksessa Elina Aarnisalo ja UCLA etenivät Sweet Sixteen -vaiheeseen eli 16 parhaan joukkoon. UCLA saa ensi yönä vastaansa Ole Missin.

27.3.2025 09:45 NCAA

Federikon ja Yalahon Texas Tech eteni Sweet 16 -vaiheeseen

Yhdysvaltojen miesten yliopistosarja NCAA:n valtakunnallisessa lopputurnauksessa Federiko Federikon ja Eemeli Yalahon edustama Texas Tech eteni Sweet 16 -vaiheeseen eli 16 parhaan joukkoon. Mustapha Amzil ja New Mexico putosi leikistä toisella kierroksella.

14.3.2025 12:52 NCAA

Elina Aarnisalon UCLA ja Janette Aarnion South Florida konferenssiensa lopputurnausten mestaruuteen

Yhdysvaltojen naisten yliopistosarja NCAA:ssa Elina Aarnisalo ja UCLA sekä Janette Aarnio ja South Florida juhlivat konferenssiensa lopputurnauksien mestaruuksia. Täten UCLA ja South Florida ansaitsivat suoran paikan NCAA:n valtakunnalliseen lopputurnaukseen.

9.3.2025 09:56 Suomalaiset ulkomailla

Little ja Vartiainen latoivat kolmosia NCAA-kentillä

Sunnuntain vastainen yö oli suomalaisheittäjille tehokas Yhdysvaltain yliopistoliiga NCAA:ssa. Susijengin Miro Little keräsi kuuden kolmosen turvin 21 pistettä Utahin viimeisessä runkosarjaottelussa ja Viljami Vartiainen johti seitsemällä kolmosellaan ja 30 pisteellään Weber Staten voittoon Emil Skytän Sacramento Statesta Big Sky -konferenssin finaaliturnauksen avausottelussa.

Näytä lisää vastaavia