Nuorten maajoukkueilla kahden maaottelun päivä

5.7.2013 Suomen 20-vuotiaat miehet ja 16-vuotiaat tytöt keräsivät perjantaina kansainvälistä kokemusta kahden maaottelun verran. 20-vuotiaat miehet kohtasivat Rakveren turnauksessa ikäluokkansa Euroopan mestari Liettuan ja 16-vuotiaat tytöt pelasivat toistamiseen Latviaa vastaan.

Topias Palmi upotti 12 pistettä 20-vuotiaiden miesten Euroopan mestari Liettuaa vastaan. Kuva: Tytti Nuoramo.

20-vuotiaiden miesten hallitseva Euroopan mestari Liettua oli Suomea vastaan tasan niin kova kuin kaikki odottivat.

 

Liettua rokotti Suomea avausjaksolla menetyksistä ja ratkaisi pelin kääntämällä tasatilanteesta 13-0-jakson, jonka jälkeen kotijoukkue kasvatti vähitellen johtoaan koko turnauksen ajan. Liettuan voittolukemat olivat 88–52 (48–28).

 

– Liettua on todella hyvä koripallojoukkue. He ovat atleettisia, liikkuvia ja syöttävät palloa hyvin. Toteutimme ajoittain pelitapaamme hyvin ja paikoin ajoimme ennakkoluulottomasti korille, mutta Liettua on aivan oman tasoisensa joukkue, 20-vuotiaiden miesten päävalmentaja Greg Gibson pohdiskeli.

 

Joonas Cavén (18/4) ja Topias Palmi (12/6) olivat taas Suomen pisteykköset.

 

20-vuotiaiden miesten maajoukkue aloittaa urakkansa B-divisioonan EM-kisoissa perjantaina 12. heinäkuuta iltaottelulla Portugalia vastaan.

 

Liettua – Suomi 88–52 (30–16, 48–28, 69–41), 20-vuotiaiden miesten maaottelu, Rakvere (Viro) 5.7.2013

 

Juuso Kauppinen 0/2, Joni Herrala 6/6, Orlando Taylor 0/3, Mikael Kauhanen 0/4, Joonas Lehtoranta 8/0, Topias Palmi 12/6, Julius Rajala 0/2, Kristofer Clement 0/2, Joonas Cavén 18/4, Tommi Huolila 0/3, Mika Nuolivirta 0/1, Daniel Dolenc 8/1.

 

16-vuotiaat tytöt paransivat torstaista

 

Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue esiintyi perjantaina aamupäivällä merkittävästi eilistä pirteämmin Latviaa vastaan.

 

Suomi oli erityisesti ensimmäisellä ja kolmannella neljänneksellä ampaisemassa karkumatkalle Latvialta erinomaisella puolustuspelaamisellaan, mutta neljännen jakson ensimmäisen kuuden minuutin aikana Latvia piti Suomen täysin ilman pisteitä. Takaa-ajoasema oli lopulta liian suuri kurottavaksi umpeen, ja Latvia haki 56–62 (31–34)-voiton.

 

– Kolmen jakson ajan pystyimme pelaamaan voittoon vaadittavaa peliä, mutta neljännen jakson ensimmäiset kuusi minuuttia ja toisen jakson yksi neliminuuttinen kostautuivat tänään. Kuitenkin tämä oli selkeää kehitystä eilisestä – onnistuimme pelitilanneheitoissamme, puolustuksemme oli paikoin erinomaista ja ilmeemme hyvä, Suomen päävalmentaja Jussi Räikkä arvioi.

 

Suomi upotti pelitilanneheittonsa yli 50% tarkkuudella, mutta vastaavasti vapaaheittonsa 54,3% tarkkuudella (19/35).

 

16-vuotiaat tytöt jatkavat Baltian kierrostaan kohtaamalla maanantaina ja tiistaina Liettuan.

 

Suomi – Latvia 56–62 (19–13, 31–34, 45–43), 16-vuotiaiden tyttöjen maaottelu, Anyksciai (Liettua) 5.7.2013

 

Suomi: Sini Mäkelä 7, Riina Kärkkäinen 9, Johanna Borenius 3, Ella Väätänen 7, Sandra Karsten 6, Tuulia Timo 3, Maria Hiekkamäki 5, Veera Pirttinen 3, Heta Äijänen 0, Iina Salmenkivi 8, Marianne Kalin 5, Maria Besselink 0.

 
23.7.2017 Maaottelu

Suomen 20-vuotiaiden miesten EM-urakka päätökseen voitokkaasti

Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkue B-divisioonan EM-kisojen taival päättyi tänään Romanian Oradeassa, kun Suomi nappasi yhdeksännen sijan voittamalla kisojen päätöspelissään Hollannin 85-66 (41-26). Suomen nuorisomaajoukkueet pelasivat kokonaisuudessaan sunnuntaina viisi peliä, joista saldona oli viisi voittoa.

22.7.2017 Maaottelu

Sudenpennuille neljä voittoa lauantaina

Suomen nuorisomaajoukkueet nappasivat neljä voittoa lauantaina. 20-vuotiaat miehet pelaavat yhdeksännestä sijasta B-divisioonan EM-kioissa, kun Sudenpennut päihittivät Unkarin 78-56 (44-36). Myös 18-vuotiaat pojat, 18-vuotiaat tytöt ja 16-vuotiaat tytöt ylsivät voittoihin.

21.7.2017 Maaottelu

Sudenpennuilla vilkas viiden ottelun perjantai

Suomen nuorisomaajoukkueet pelasivat peräti viisi ottelua perjantaina, joista Sudenpennut nappasi neljä voittoa. 20-vuotiaat miehet päihittivät B-divisioonan EM-kisoissa Slovakian. 18-vuotiaat tytöt. 16-vuotiaat pojat ja 15-vuotiaat tytöt olivat myös voitokkaita, kun taas 18-vuotiaat pojat joutuivat tyytymään tappioon.

18.7.2014 Maaottelu

18-vuotiaiden poikien ja 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkueet kotivoittoihin

Kolmen maaottelun päivänä 18-vuotiaat pojat murskasivat Georgian Susi Training Centerissä loppunumeroin 99-44 (52-25). Lisäksi 16-vuotiaat tytöt nappasivat kotivoiton Ukrainasta, mutta 20-vuotiaat miehet hävisivät EM-kisoissa Sveitsille.

14.7.2013 Maaottelu

20-vuotiaille miehille avausvoitto EM-kisoissa, miesten haastajamaajoukkue voittoon universiadeissa

Suomen 20-vuotiaiden miesten maaottelu avasi voittotilinsä B-divisioonan EM-kisoissa kolmannella yrittämällä, kun Kypros kaatui nautinnollisen esityksen jälkeen murskaluvuin 82–37 (37–16). Suomen miesten haastajamaajoukkue ylsi puolestaan universiadien parhaimpaan suoritukseensa jyräämällä Tshekin 70–52 (34–23).

4.7.2013 Maaottelu

Suomelle kaksi maaotteluvoittoa nuorissa miehissä

Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkue haki toisen perättäisen voittonsa Hollannista nujertamalla vieraansa torstaina trillerissä pistein 74–73 (38–40). Suomen voittokorin upotti vain vajaat kolme sekuntia ennen loppua Ville Hänninen kolmoskaaren takaa. 20-vuotiaat miehet avasivat kesän voittotilinsä 79-76 (35-43)-voitolla Ukrainasta.

22.7.2012 Maaottelu

20-vuotiaat miehet ja 16-vuotiaat tytöt kahdeksanneksi EM-kisoissa

Suomen 20-vuotiaiden miesten ja 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkueet pelasivat sunnuntaina kesän viimeiset ottelut ikäluokkiensa B-divisioonan EM-kisoissa. Molempien joukkueiden kisaurakka päättyi lopulta kahdeksanteen sijaan.

21.7.2012 Maaottelu

16-vuotiaat pojat toiseen voittoon EM-kisoissa, 18-vuotiaiden tyttöjen EM-kenraali voitokas

Suomen juniorimaajoukkueille kirjattiin lauantaina kaksi voittoa, kun 16-vuotiaat pojat kukistivat Valko-Venäjän EM-kisoissa 81–69 (42–32) ja 18-vuotiaat tytöt päättivät oman EM-kisakenraalinsa 58–55 (34–26)-voittoon Englannista. Suomen 20-vuotiaiden miesten ja 16-vuotiaiden tyttöjen ottelut EM-parketeilla päättyivät tappiollisesti.

12.7.2012 Maaottelu

16-vuotiaat tytöt kaatoivat Ukrainan kokemuksella, Tshekin järkäleet katkaisivat 20-vuotiaiden miesten kirin

Suomen 16-vuotiaat tytöt avasivat ikäluokkansa B-divisioonan EM-kisat Tallinnassa kaatamalla Ukrainan 67–52 (31–24), kun taas 20-vuotiaiden miesten maajoukkueen kisaurakka käynnistyi 59–74 (26–36)-tappiolla isoa ja fyysistä Tshekkiä vastaan. 16-vuotiaat pojat puolestaan nipistivät Tikkurilassa 81–67 (47–43)-voiton Hollannista.

30.5.2012 Pohjoinen alue

Peräti 29 kotimaaottelun kesä käynnistyy perjantaina 1.6.

Suomen koripallomaajoukkueet pelaavat kesän aikana peräti 29 maaottelua kotimaassa. Suomalaisyleisöllä on mahdollisuus nähdä ”Susijengit” saalistamassa Helsingissä, Vantaalla ja Tampereella. Kotimaaotteluiden kesän käynnistää Suomen naisten maajoukkue kohtaamalla huippumaa Liettuan Pasilassa 1.6. ja 2.6.

Näytä lisää vastaavia