Namika Lahti Korisliigan harvalukuiseen tuhannen pelin kerhoon

15.10.2009 Namika Lahden voittaessa keskiviikkona Korisliigan ottelussa Forssan Koripojat oli peli lahtelaisten tuhannes SM-tasolla. Aiemmin tuhannen mestaruussarjaottelun rajapyykin on saavuttanut vain seitsemän seuraa.

Seuran oma kasvatti Roope Suonio heitti 11 pistettä Namika Lahden voitokkaassa juhlaottelussa.

Lahtelaista koriskulttuuria värittävät perinteiden lisäksi myös innokkaat fanit. Kuvat: Francois Perthuis & Tomi Kaminen.

Tuhannen pääsarjaottelun kerhossa on Lahden lisäksi vain KTP Kotkasta, helsinkiläiset ToPo, Pantterit ja HNMKY sekä Tampereen Pyrintö, Uudenkaupungin Korihait ja Turun NMKY.

Ensimmäisen kerran Lahden NMKY nousi ylimmälle sarjatasolle 1958, jolloin se sijoittui sarjassa yhdeksänneksi. Kyseisellä kaudella lahtelaiset voittivat 22 ottelustaan kahdeksan ja tekivät yhteensä 1328 pistettä, joista Pekka Luhtanen nosteli parhaana 351.

Vuonna 1967 Lahti putosi pääsarjasta, mutta nousi takaisin 1990 ja on siitä lähtien pysynyt yhtäjaksoisesti ylimmällä sarjatasolla. Namika Lahti on voittanut tuhannesta pääsarjaottelustaan 546.

Seuran kaikkien aikojen korintekijä on edesmennyt Timo Lampén, joka heitti aikanaan yhdeksän kauden aikana SM-sarjassa 4063 pistettä aivan huikealla ottelukohtaisella pistekeskiarvolla 29,7. Timo Lampénin pelipaita, numero 6, on jäädytettynä Namikan kotihallissa Lahden Urheilutalolla.

Suomen mestaruuden Lahti on voittanut kahdesti (vuosina 2000 ja 2009) ja ottanut lisäksi neljästi hopeaa sekä kerran pronssin.

Timo Heinonen 300. kertaa runkosarjaottelussa

Keskiviikon kierroksella ToPon Timo Heinonen pelasi 300. runkosarjaottelunsa Korisliigassa, kun ToPo kävi hakemassa vierasvoiton Salosta.

Heinosen ensimmäinen ottelu miesten SM-tasolla oli tammikuussa 2000 PuHu-LaNMKY. Hän on heittänyt runkosarjassa yhteensä 2377 pistettä (keskiarvo 7,9) ja ottanut 1004 levypalloa (3,3). Lisäksi hänellä on tilillään 45 pudotuspeliottelua (pistekeskiarvo 7,8).

28-vuotias ja 198-senttinen Heinonen, joka on Pussihukkien kasvatti, on pelannut lisäksi kahdeksan miesten maaottelua ja hänet on valittu Korisliigan parhaaksi puolustajaksi 2006 sekä kehittyneimmäksi pelaajaksi 2008.

Asiat

 
10.4.2024 21:31 17-vuotiaiden poikien SM

KTP:lle 17-vuotiaiden poikien Suomen mestaruus – Steveco Areenalla 1080 katsojaa todisti jatkoaikatrilleriä

Kotkan Steveco Areenalla oli kerääntynyt käsittämättömät 1080 katsojaa todistamaan, kun KTP juhli 17-vuotiaiden poikien Suomen mestaruutta voittamalla HNMKY I:n jatkoajan jälkeen loppuotteluiden kolmannessa ottelussa.

10.4.2024 09:13 Suomalaiset ulkomailla

Jantusen ja Iisalon Paris Basketball aloitti EuroCupin finaalit voitolla

Mikael Jantusen ja Tuomas Iisalon Paris Basketball otti ensimmäisen kiinnityksen EuroCupin mestaruuteen, kun se nappasi avausfinaalista voiton.

9.4.2024 21:37 Naisten I divisioona

BC Nokia tuuletti naisten I divisioonan voittoa – Turun NMKY kaatui jatkoajan jälkeen

Naisten I divisioonan loppuottelut päättyivät tänään Nunnavuoren palloiluhallilla, jossa BC Nokia voitti Turun NMKY:n jatkoajan jälkeen 66-74 (29-31, 62-62). Loppuottelut suoraan 2-0 voittaneella BC Nokialla on täten tie auki naisten Korisliigaan.

9.4.2024 21:29 Naisten Korisliiga

ToPo ja PeKa voiton päässä finaaleista

Naisten Korisliigan välierissä pelattiin kolmannet ottelut. Illan voittajilla ToPo:lla ja Peli-Karhuilla on mahdollisuus edetä finaaleihin perjantaina.

9.4.2024 21:08 Korisliiga

Kataja tasasi tilit Korihaita vastaan – Nokialle toinen voitto Kouvoista

Miesten Korisliigassa jatkettiin puolivälieriä. Katajan Thomas Tumba juhli sekä tärkeää otteluvoittoa että uransa isointa pistesaldoa.

9.4.2024 12:30 Miesten I divisioona A

KorisTV välittää divisioonien huimat loppuratkaisut kotikatsomoihin

Kaikkien divisioonien kevään ratkaisupelit ovat katsottavissa osoitteessa KorisTV.fi. Naisten I divisioonassa ja miesten I divisioona B:ssä on avausfinaalit takana. Miesten I divisioona A:ssa puolestaan pelataan parhaillaan finaalipaikoista.

9.4.2024 09:30 3x3

3x3 SM-kiertue uudistuu – näin pelataan Suomen mestaruudesta kesällä 2024

Taistelu 3x3-koriksen Suomen mestaruudesta käynnistyy tänä kesänä jo seitsemättä kertaa. Tulevan kesän SM-kiertueella pelataan finaaliturnauksen lisäksi kolme turnausta. Finaaliturnaukseen joukkueet valikoituvat kokonaisrankingin perusteella. Yksittäisen turnauksien voittajille on jatkossa luvassa rahapalkinnot.

8.4.2024 20:41 Korisliiga

Kobrat taisteli kovaa, mutta Seagulls oli jälleen liian kova pala – Kauhajoki laittoi Vilppaan selkä seinää vasten

Miesten Korisliigassa kaksi puolivälieräsarjaa saavutti kiperän 2–0-tilanteen. Toista sarjoista johtaa kotietujoukkue, toista taas haastaja.

8.4.2024 13:16 Seurauutinen

Seurauutisia #84: Koripalloperheessä uusia Tähtiseura-tunnustuksia

Raholan Pyrkivälle ja Äänekosken Huimalle myönnettiin maaliskuussa lasten ja nuorten Tähtiseura-status osoituksena laadukkaasti toteutetusta seuratoiminnasta. Tähtimerkin saaneita seuroja on nyt kaikkiaan 16.

8.4.2024 10:36 Suomalaiset ulkomailla

Aarnisalon Kangoeroes ja Pelander Norrköping jyräsivät välieriin

Elina Aarnisalon Kangoeroes Mechelelen eteni välieriin Belgiassa ja Sofia Pelanderin Norrköping teki saman Ruotsissa. Saksassa Keltern on voiton päässä finaalipaikasta.

Näytä lisää vastaavia