Namika Lahti kaatoi Hongan

19.2.2010 Namika Lahti palasi Korisliigassa pudotuspeliviivan yläpuolelle yllätettyään kotipelissään perjantaina Espoon Hongan 96-89 (40-47) -tuloksella. Perjantain toisessa ottelussa Torpan Pojat pöllytti Helsingissä vieraillutta Forssan Koripoikia.

Espoolaisista ei perjantaina löytynyt Ricky Hickmanin pysäyttäjää.

ToPon Tyray Pearson viimeisteli onnistuneesti kaikki pelitilanneheittonsa. Kuvat: Francois Perthuis.

Honka johti peliä Lahdessa koko ajan viimeisen neljänneksen puoliväliin asti parhaimmillaan 13 pisteellä, mutta ei kyennyt repäisemään ratkaisevaa eroa. Viimeisellä jaksolla kotijoukkue vei kolmiminuuttisen 13-1 ja nousi jakson puolivälissä johtoon. Vain kahdeksalla pelaajalla matkassa olleen Hongan tehoa heikensi lopussa neljän pelaajan virhetilin täyttyminen niin, että joukkueella oli loppuhetkillä kentällä enää neljä pelaajaa.

- Pelasimme ensimmäisellä jaksolla virkamiespalloa, jossa ei ollut juuri yritystä. Toisella jaksolla Ville Pekkola sytytti hyvällä tsempillään koko joukkueen, joka roihusi kovalla tempolla ja tunteella voittoon, hehkutti kolme edellistä peliään hävinneen Namika Lahden valmentaja Sami Toiviainen.

Sarjan pistepörssiä johtava Ricky Hickman heitti Namika Lahdelle taas huippupisteet 32. Marcus Jackson keräsi 16 pistettä.

Hongasta Tuukka Kotti päätyi 23:een ja Carl Elliot 15 pisteeseen.

ToPo iski ennätysvoiton

Torpan Pojat saavutti kotipelissään Korisliigan tämän kauden suurimman voiton kukistettuaan FoKoPon peräti 54 pisteellä lukemin 117-63 (51-34). Tappio oli forssalaisille jo yhdeksäs peräkkäinen.

ToPo voitti jo ensimmäisen neljänneksen 28-17 ja kasvatti sen jälkeenkin johtoaan tasaisesti. Kaksi viimeistä neljännestä ToPo vei murskaavasti 34-14 ja 32-15 ja eteni näin suurvoittoon.

ToPon tehokkaimpia olivat Tyray Pearson 26:llä ja Elias Kajander 16 pisteellä. Hanno Möttölä teki kauden ensiesiintymisensä helsinkiläisyleisölle kymmenen pisteen, yhdeksän levypallon ja viiden syötön tehoilla.

- Tultiin ekalta minuutilta lähtien peliin hyvällä intensiteetillä ja pystyin itsekin pelaamaan ihan eri tasolla kuin kahdessa ensimmäisessä ottelussani, tai etenkin ottelussa Kouvoja vastaan. Pirun tyytyväinen pitää olla koko joukkueen peliin, Möttölä kiitteli.

FoKoPosta pääsivät yli kymmenen pisteen vain Rodrick Stewart 13:lla ja Alex Barnett 12 pisteellä.

(STT – Basket.fi)

Lisätiedot: Ottelutilastot

 
30.4.2026 15:52 NCAA

Oliver Kandén NCAA-liigan Pepperdineen

Karhu Basketia Korisliigassa viimeisen kolmen kauden ajan menestyksekkäästi edustanut Loimaan Korikonkareiden kasvatti Oliver Kandén, 200 cm ja 21 vuotta, siirtyy ensi kaudeksi Yhdysvaltain NCAA-liigaa pelaavaan Pepperdinen yliopistoon.

30.4.2026 14:30 Korisliiga

Korisliiga-finaalit: Järkähtämätön sarjavoittaja kohtaa vaikeuksista voittoihin nousseen sensaatiohaastajan!

Salon Vilpas ja Kataja Basket ottavat mittaa miesten Korisliigan finaalien avausottelussa lauantaina 2. toukokuuta. Nuoret suomalaistähdet Luukas Vaara ja Thomas Tumba jakavat ajatuksensa yllättävän kaksikon tulevasta kohtaamisesta.

28.4.2026 20:44 Korisliiga

Korisliigan jymy-yllätys: Kataja finaaliin seitsemänneltä sijalta, vastustajaksi jatkosarjavoittaja Vilpas!

Kataja Basket ja Salon Vilpas voittivat tänään omien välieräsarjojensa seitsemännet ottelut ja etenevät näin ollen toisiaan vastaan Korisliiga-finaaleihin.

26.4.2026 20:36 Korisliiga

Jännitys jatkaa tiivistymistään: molemmat Korisliiga-välierät seiskapeliin!

Sekä Korihait että Helsinki Seagulls saalistivat tänään voiton, jolla joukkueet venyttivät omia välieräsarjojaan seitsemänteen otteluun.

24.4.2026 20:34 Korisliiga

Välierät katkolla Vilppaalle ja Katajalle – illan pistekuninkaat Harmon ja Adler

Korisliigan kumpikin välieräsarja on nyt tilanteessa 3–2, ja voiton päässä finaaleista ovat Salon Vilpas ja Kataja Basket.

21.4.2026 20:47 Korisliiga

Molemmat välierät tasoissa – Tahvanainen 26 pistettä, Harmon hillittömät 47!

Miesten Korisliigassa kumpikin välieräsarjoista päätyi tänään kotivoittojen ansiosta kutkuttavaan 2–2-tilanteeseen.

18.4.2026 20:53 Korisliiga

Kataja kavensi Seagullsin johtoa Kantosen ja Harmonin säkenöivällä pelillä – Vilpas yli 50 pisteen voittoon Korihaista

Miesten Korisliigan välierissä tilanne on parhaillaan 2–1 niin Salon Vilppaan kuin Helsinki Seagullsinkin hyväksi.

15.4.2026 21:51 Korisliiga

Korihait tasoitti välierät Vilpasta vastaan – Katajakin kävi lähellä, mutta Seagulls pääsi lopussa ohi

Miesten Korisliigassa pelattiin toinen ottelu kumpaakin välieräsarjaa. Salon Vilpas ja Korihait ovat nyt tilanteessa 1–1, kun taas Helsinki Seagulls johtaa Kataja Basketia vastaan 2–0.

13.4.2026 21:38 Korisliiga

Vilpas vei voiton välieräavauksesta Korihaiden vahvasta pelistä huolimatta

Salon Vilpas vei ensimmäisen välieräottelun nimiinsä luvuin 92–84.

12.4.2026 18:59 Korisliiga

Korisliiga-välierät käynnistyivät: Seagulls avasi kotivoitolla

Helsinki Seagullsin ja Kataja Basketin ensimmäinen kohtaaminen päättyi Seagullsin voittoon.

Näytä lisää vastaavia