Namika Lahti isännöi Kouvoja Ylen TV-ottelussa

23.11.2014 Kolmen ottelun voittoputkessa oleva Namika Lahti saa vastaansa tänään kello 16.00 Lahden Suurhallissa sarjataulukon kakkossijalla majailevan Kouvolan Kouvot. Ottelu televisioidaan suorana Yle TV:n toimesta ja selostajana toimii Antti-Jussi Sipilä.

Cameron Bennerman ja Namika Lahti ottavat mittaa Ylen TV-ottelussa Kouvoista. Kuva: Francois Perthuis.


Lahti palaa kotikentälleen napattuaan kahdessa viimeisessä pelissä Helsinki Seagullsin sekä Salon Vilppaan päänahat.

- Neljäs peli yhdeksään päivään ennen hieman pidempää pelitaukoa. Kouvojen kokoonpanossa on uusi pelaaja, joka on tuttu nuorisomaajoukkueiden peleistä. Ollaan valmisteltu vaihtoehtoisia pelisuunnitelmia vastustajan kokoonpanon mukaan, Lahden päävalmentaja Ilkka Palviainen kommentoi.

Palviaisen viittaama pelaaja Kouvojen kokoonpanossa on Englannin maajoukkueen 21-vuotias Devon van Oostrum, joka pelasi ensimmäisen pelinsä perjantaina, kun Kouvot voitti vieraissa Tampereen Pyrinnön.

- Meillä oli peli perjantaina, Namikalla keskiviikkona, joka antaa heille pienen edun. Namikan kolmen peräkkäisen voiton takuuna on ollut neljännen erän vahva puolustuspeli ja Bennermanin hyökkäyspään ratkaissut, Kouvojen päävalmentaja Jyri Lehtonen ennakoi.

Ottelulähetys alkaa 15.50 Yle TV2:lta ja selostajana toimii Antti-Jussi Sipilä.

 

 
14.4.2024 19:31 Korisliiga

Kataja repi tiukan taisteluvoiton itselleen – Korisliigan välieräparit selvillä

Neljäs ja viimeinen joukkue, joka lunasti lipun miesten Korisliigan välieriin, on Kataja Basket.

13.4.2024 21:01 Korisliiga

Kauhajoen ja Vilppaan kamppailu äityi jännäriksi, mutta Eero Innamaa johti joukkueensa välieriin

Miesten Korisliigan puolivälierissä ratkesi jälleen yksi sarja, kun Kauhajoki selätti Salon Vilppaan kolmannen kerran.

12.4.2024 20:43 Korisliiga

Nokia eteni välieriin – Kataja pisteellä niskan päälle

BC Nokia selvisi kevään toisena joukkueen puolivälieristä jatkoon. Kataja Basket otti edun haltuun omassa sarjassaan.

11.4.2024 22:14 Korisliiga

Vilpas laittoi kapulan Kauhajoen rattaisiin – Seagulls eteni välieriin puhtaalla pelillä

Miesten Korisliigassa yksi neljästä puolivälieräsarjasta saapui päätökseensä.

9.4.2024 21:08 Korisliiga

Kataja tasasi tilit Korihaita vastaan – Nokialle toinen voitto Kouvoista

Miesten Korisliigassa jatkettiin puolivälieriä. Katajan Thomas Tumba juhli sekä tärkeää otteluvoittoa että uransa isointa pistesaldoa.

8.4.2024 20:41 Korisliiga

Kobrat taisteli kovaa, mutta Seagulls oli jälleen liian kova pala – Kauhajoki laittoi Vilppaan selkä seinää vasten

Miesten Korisliigassa kaksi puolivälieräsarjaa saavutti kiperän 2–0-tilanteen. Toista sarjoista johtaa kotietujoukkue, toista taas haastaja.

6.4.2024 21:22 Korisliiga

BC Nokia repi avausvoiton tuplajatkoaikatrilleristä

Korisliigan neljästä puolivälieräsarjasta viimeinen käynnistyi, ja avausvoiton otti kotietua nauttiva Nokia.

5.4.2024 21:03 Pääjuttu

Korisliigan playoffit käyntiin: Kauhajoki mitätöi Vilppaan kotiedun ja Korihait avasi rytinällä

Miesten Korisliigassa pelattiin ensimmäiset puolivälieräottelut. Seagulls ja Korihait voittivat kotona, Kauhajoki yllätti vieraskentällä.

4.4.2024 13:15 Korisliiga

Playoff-ennakossa Korihait, Kataja, Vilpas ja Kauhajoki – neljä kilpailijaa, joiden sarjajärjestys ratkesi vasta viimeisenä iltana

Korisliigan pudotuspelikevät käynnistyy puolivälierillä perjantaina. Nyt toisessa playoff-ennakossa esittäytyvät kotietua nauttivat Korihait ja Salon Vilpas sekä heidän vastustajansa Kataja Basket ja Kauhajoki.

4.4.2024 08:33 Korisliiga

Playoff-ennakossa Seagulls, Nokia, Kouvot ja Kobrat: ”Tämä on tasaväkisin Korisliiga-kausi vuosiin”

Korisliigan pudotuspelikevät käynnistyy puolivälierillä perjantaina. Ensimmäisessä playoff-ennakossa esittelyssä kotietua nauttivat Helsinki Seagulls ja BC Nokia sekä alemmasta jatkosarjasta ponnistaneet vastustajat Kobrat ja Kouvot.

Näytä lisää vastaavia