29.7.2008 Helsingin NMKY:n koripallotoiminnan johtaja Juha Liila on irtisanoutunut tehtävästään. Liila on perustamassa urheiluun ja erityisesti koripalloon liittyvää yritystä. Hänen tarkoituksenaan on jatkaa seuran junioripuolella valmentajaroolissa. Juha Liilan työtä jatkamaan juniori- ja harrastekoripallon toiminnanjohtajaksi on valittu 1.8. alkaen Mikko Mäntylä.
Mikko Mäntylä siirtyy tehtävään Karhun Poikien (KaPo) toiminnanjohtajan tehtävästä. Mäntylä palaa reilun kymmenen vuoden jälkeen kasvattajaseuraansa Namikaan, jossa pelasi juniorivuotensa. Ennen siirtymistään KaPo:n palvelukseen vuonna 1995 Mäntylä toimi HNMKY:ssä valmentajana ja oli mukana myös yhdistyksen nuorisopuolen toiminnoissa, muun muassa koripallorippikoulujen ohjaustehtävissä.
Uudessa tehtävässään juniori- ja harrastekoripallon toiminnanjohtajana Mikko Mäntylä vastaa koko HNMKY:n koripallotoiminnasta pois lukien naisten ja miesten sekä A-juniorien edustusjoukkueet. Edustusjoukkueiden vastuuhenkilö-kysymys ratkeaa myöhemmin syksyllä.
Mäntylä on naimisissa oleva 35-vuotias tuore isä. Ennen keskittymistään liikunnan alan opintoihin hän opiskeli teologiaa Helsingin yliopistossa. Mäntylä on suorittanut liikunnan ammattitutkinnon seurajohtamisesta ja tehnyt lasten liikunnan ammatilliset erikoistumisopinnot. Valmentajakoulutuksena hänellä on huippukoripallovalmentajatutkinto (HKVT) ja FIBA-lisenssi.
KaPo:ssa Mikolle kuului seuran toiminnasta ja taloudesta vastaaminen sekä viime vuosina nuorimpien 3−8-vuotiaiden junioreiden ohjaustoiminta. Mäntylä on valmentanut 21 valmennusvuoden aikana kaikkia ikäluokkia 3-vuotiaista aikuisiin asti.
Oman työn ohessa Mäntylä on toiminut Koripalloliiton valmentajakouluttajana, kouluttajakouluttajana ja HKVT-mastercoachina. Tulevana syksynä Mäntylä toimii oman toimen ohessa myös liiton seurakouluttajana.
Juniorikoripallotoiminnan kehittämiseksi ja päivittäistoimintojen tukemiseksi HNMKY on palkannut myös Riikka Porran koripallotoiminnan toimistopäälliköksi. Toimistotehtävien lisäksi Porran vastuualueisiin kuuluu mm. kouluyhteistyön kehittäminen sekä nuorimpien lasten toiminnan organisointi.
Porra valmistui keväällä 2008 kasvatustieteen maisteriksi Helsingin yliopistosta. Luokanopettajan koulutuksessa hänen sivuaineisiinsa kuului muun muassa liikunnanopetus. Porra on työskennellyt opiskelujen ohessa Helsingin OP Pankissa vuodesta 2002 alkaen. Hän on valmentanut HNMKY:ssä nuorimpia junioreita seitsemän vuoden ajan ja toiminut kauden 2004−05 seuran koulukoripallovastaavan tehtävässä.
Hyvinkään Pontevan miesten joukkueen valmennus vaihtuu Janne Hartikaisen ottaessa joukkueen komentoonsa.
Hyvinkään Ponteva on järjestänyt Katukoristurnauksen jo 33 kertaa ja tuonut yhteen koripallon ystävät, kilpailijat ja katsojat, jotka rakastavat vauhtia, jännitystä ja yhteisöllisyyttä!
Tapiolan Hongan valmentajatilanne kaudelle 2026-2027 on hienolla mallilla. Suurimmassa osassa joukkueita päävalmentajat ovat jo selvillä. Päävalmentajien joukossa on tuttuja nimiä ja uudempia tuttavuuksia. Hongan valmennuksessa on jälleen huikeaa osaamista!
LePy järjestää perinteisen Pikkusudet-turnauksen 2019- ja 2020-ikäluokan tytöille ja pojille. Turnaus pelataan lauantaina 23.5.2026 Leppävaaran liikuntahallilla. Tapahtuma on osallistujille maksuton.
WB-Pantterit on Itä-Helsingissä toimiva koripalloseura, joka tarjoaa toimintaa kolme vuotiaiden skidikoriksesta lähtien aikuistasolle saakka. Tulevalle kaudelle haemme lasten valmennukseen henkilöä vastaamaan alle kouluikäisten toiminnasta. Lisäksi mataliin koreihin pelaavien joukkueiden valmennustiimeihin etsitään vahvistusta.
Helsingissä Haagan alueella toimiva koripalloseura Sykki ry etsii kaudelle 2026-2027 valmentajia ja ohjaajia perhekorikseen, koriskouluihin ja lasten joukkueisiin.
Suosittu ja odotettu junioreiden Honka 3×3 -turnaus pelataan jälleen toukokuussa Honkahallilla. Tänä vuonna sarjoja on 2012-2015 syntyneille junioreille.
LePy järjestää kesän hauskimman leirin 2012–2020 syntyneille tytöille ja pojille. Leirille ovat tervetulleita sekä aloittajat että jo korista harrastavat lapset ja nuoret.
Ilmoittaudu mukaan kevään Sima Basket turnaukseen viimeistään 3.4!
Tikkurila-Seura täydentää valmennustiimiään ja hakee päävalmentajaa tuleville kausille nuorten kilpajoukkueisiin.