Miikka Luosmaa siirtyy Salon Vilppaaseen

19.5.2017 Viime viikolla Korisliigahistoriansa ensimmäisen mitalin saavuttanut Salon Vilpas on tehnyt avauksensa kevään siirtomarkkinoilla. Kouvolan Kouvoissa kaksi kautta pelannut 204-senttinen Miikka Luosmaa siirtyy Vilppaan paitaan kaksivuotisella sopimuksella.

Miikka Luosmaa, 23, siirtyy Salon Vilppaan paitaan kahden vuoden sopimuksella. Kuva: Kai Kilappa

23-vuotias Luosmaa on Karkkilan Urheilijoiden kasvatti, joka lähti kaudeksi 2014-2015 Yhdysvaltojen Denveriin Regis Universityyn, mutta visiitti jäi rapakon takana vuoden mittaiseksi. Kouvojen valmentaja Jyri Lehtonen houkutteli nuorukaisen riveihinsä ja 2015-2016 hän esiintyi 24 ottelussa Kouvojen paidassa, mutta pääasiallinen peliaika tuli I divisioonan Korikouvoissa (11,6/8,7). Kausi päättyi toukokuussa uran ensimmäiseen SM-kultaan.

Päättyneellä kaudella kehitys nosti miehen Pieti Poikolan pelisysteemissä selkeäksi rotaatiopelaajaksi ja kausi loppui puolivälieriin 4,4 pisteen ja 3,1 levypallon keskiarvoilla. Luosmaan kauteen mahtui myös varjoja, kun lokakuussa hänet kuskattiin ambulanssilla sairaalaan Kouvot-KTP -pelistä, kun Luosmaalta murtui kolme niskanikamaa vastustajan polven osuttua hänen niskaansa.

Luosmaa palasi takaisin parketille tammikuun alussa ja pelasi sen jälkeen uransa parasta koripalloa. Kauden ennätyspisteet (18) syntyivät Pyrintöä vastaan helmikuussa.

- Miikka on pikkuhiljaa selättänyt uraa hidastaneet loukkaantumiset ja lunastanut paikkansa Korisliigan kotimaisten senttereiden kärjestä. Miikan koko, kovuus ja "joukkue ensin" -asenne tekevät hänestä erittäin arvokkaan pelaajan Korisliigaan. Miikka tekee asioita, jotka yksinkertaisesti auttavat joukkuetta menestymään ja voittamaan. Olen erittäin onnellinen, että polkumme kohtaavat jälleen, arvioi päävalmentaja Joonas Iisalo.

Syksyllä Turun Kauppakorkeakoulussa opiskelunsa aloittavan Luosmaan muuttokuorma Karkkilasta kulkeutuu Saloon heinäkuussa. 

- Kouvolasta jäi hyvä maku. Vastuu kasvoi ja todistin kuuluvani liigatasolle. Loukkaantumiset kuitenkin vaivasivat ja nälkää jäi taatusti ensi kauteen. On etuoikeus päästä mukaan Vilppaan paljon kehuttuun organisaatioon ja pelaamaan todelliseen koriskaupunkiin, Luosmaa kertoo seuran tiedotteessa.

Lisätiedot: Miikka Luosmaa
 
5.5.2024 19:19 Korisliiga

BC Nokia seurahistorian ensimmäisen kerran Korisliiga-finaaliin!

BC Nokian historiallinen välierävoitto ratkesi pisteen turvin. Katajan Thomas Tumbalta nähtiin tappiossa 32 pisteen tuplatupla.

4.5.2024 21:59 Korisliiga

Seagulls finaaliin – Okko Järvi tykitti huimat pisteet kaaren takaa

Helsinki Seagullsin ja Kauhajoen seitsemän ottelun välierätaisto päättyi Seagullsin voittoon.

3.5.2024 20:46 Korisliiga

Kataja venytti välierät seitsemänteen otteluun – ratkaiseva kohtaaminen sunnuntaina Nokialla

Kataja Basket kaatoi BC Nokian Joensuussa ja tasoitti välieräsarjan 3–3:een.

2.5.2024 20:44 Korisliiga

Kauhajoki tasoitti välierät Palmin ja Hopkinsin johdolla

Kauhajoki venytti välierät Seagullsia vastaan seitsemänteen peliin. Sarjan varmuudella ratkaiseva ottelu pelataan ylihuomenna lauantaina.

1.5.2024 21:41 Korisliiga

Kataja ei taivu – Richaud Packin hurja pisteilta siivitti kavennusvoittoon

Kataja Basket kiri loppusuoralla BC Nokian edelle ja voitti kriittisen ottelun kolmen pisteen turvin.

29.4.2024 21:01 Pääjuttu

Nokialle ja Seagullsille jälleen yhdet välierävoitot – Kataja ja Kauhajoki kumpikin selkä seinää vasten

BC Nokia ja Helsinki Seagulls johtavat miesten Korisliigan välieriä. Kummallakin joukkueista on kasassa kolme voittoa.

29.4.2024 10:00 Yhteistyökumppanit

Koripalloliitto ja Rantalainen yhteistyösopimukseen

Suomen Koripalloliitto on solminut monivuotisen yhteistyösopimuksen Suomen johtavan talous- ja palkkahallintoalan asiantuntijaorganisaation kanssa. Rantalainen tarjoaa seuroille jatkossa taloushallinnan palveluita ja osaamista.

27.4.2024 19:58 Korisliiga

Vierasvoittojen teema jatkuu – Seagulls tasoitti välierät

Helsinki Seagullsin ja Kauhajoen välinen välieräsarja on nyt 2–2-tilanteessa.

25.4.2024 21:05 Korisliiga

BC Nokia ei jättänyt arvailun varaa – johtaa välieriä 2–1

Puolelta toiselle keikahdellut välieräsarja on nyt Nokian hallinnassa. Katajan valmentaja Petri Virtanen peräänkuulutti joukkueeltaan henkistä kasvua.

24.4.2024 20:31 Korisliiga

Kauhajoki 2–1-johtoon Seagullsista – poikkeuksellisessa sarjassa toistaiseksi pelkkiä vierasvoittoja

Kauhajoen ja Helsinki Seagullsin kolmas välieräkohtaaminen päättyi Kauhajoen täpärään voittoon.

Näytä lisää vastaavia