Mestarivalmentaja Sami Toiviainen Lahdesta Kotkaan

4.5.2011 Miesten Korisliigan Namika Lahtea viimeiset neljä pelikautta luotsannut Sami Toiviainen, 37, on solminut 2+1 vuotta pitkän sopimuksen kotkalaisen KTP-Basketin kanssa. Namika Lahden keväällä 2009 miesten Suomen mestaruuteen piiskannut Toiviainen ottaa vastuulleen KTP:n A-junioreiden edustusjoukkueen sekä seuran kehityspelaajien valmennuksen.

Neljä kautta Namika Lahden peräsimessä viihtynyt Sami Toiviainen siirtyy KTP:n A-poikien ja kehityspelaajien valmentajaksi.

KTP.n edustusjoukkuetta valmentaa Lars Ekström, jonka apuvalmentajana Toiviainen toimi mm. kaudella 2006-07. Kuvat: Francois Perthuis ja Tomi Kaminen.

Neljän kauden verran päävalmentajan tehtävissä työskennellyt Toiviainen "palaa juurilleen", sillä ennen kautta 2007/08 hän työskenteli vastaavassa tehtävässä Lahden NMKY:n organisaatiossa. Toiviainen kertoo lähtevänsä hyvillä mielin uuteen ympäristöön tutun tehtävän pariin.

- Tämä on ensimmäinen kerta, kun siirryn koripallon perässä uuteen työympäristöön. Edessä on mielenkiintoinen projekti, ja nyt solmittu kaksivuotinen sopimus antaa riittävän työrauhan pelaajien kehityksen kannalta. Parin vuoden tauon jälkeen on todella virkistävää palata junioripuolelle.

Toiviaisen aisapari tehtävässä on tuttu, sillä KTP:n edustusjoukkuetta ensi kaudella valmentava Lars Ekström, 47, valmensi Namika Lahtea vuosina 2003-07 Toiviaisen kuuluessa edustusjoukkueen valmentajarinkiin.

- Mukava nähdä, mitä muutoksia ja mitä samaa "Lassen" valmennusfilosofiassa on muutaman vuoden takaiseen verrattuna. Vastaavasti itselläni on päävalmentajakokemuksesta johtuen ihan eri tavalla pohjaa tehdä valmennuksellisia havaintoja, joten odotan siinäkin mielessä ilolla yhteistyötä.

KTP:n edustusjoukkueen ringissä pelasi kauden 2010/11 aikana kolme A-juniori-ikäistä pelaajaa: Joona Karppinen, Joel Juusti sekä Joonas Lehtoranta. Toiviainen ei ole vielä kertomansa mukaan ehtinyt tutustua tarkemmin KTP:n junioritoimintaan, mutta pitää näkemänsä perusteella kotkalaista juniorityötä ensiluokkaisena.

- Viime kaudella seurasin työni puolesta A-poikien SM-sarjaa ja näkemäni mukaan KTP:lla on monta potentiaalista junioripelaajaa tulossa aikuisten sarjoihin. KTP:n junioritoiminta on vahvaa myös nuoremmissa ikäluokissa, mikä helpottaa omaa työtäni huomattavasti, Toiviainen päättää.

Toiviainen valmensi Namika Lahden edustusjoukkuetta vuosina 2007-11 yhteensä 176 ottelun verran, joista 85 päättyi Namikan voittoon. Toiviaisen päävalmentajauran kirkkain saavutus on keväältä 2009, jolloin Lahti kaatoi Joensuun Katajan SM-finaaleissa otteluvoitoin 3-0.

 
30.7.2025 15:51 Korisliiga

Viisinkertainen Korisliiga-mestari kapteeni Rougeau jatkaa Seagullsissa

Helsinki Seagulls on solminut yhden kauden mittaiset sopimukset joukkueen yhdyvaltalaiskapteenin René Rougeaun sekä 23-vuotiaan laituri Elias Leskisen ja 22-vuotiaan takapelaaja Lenni Hervolan kanssa.

30.7.2025 15:11 Korisliiga

Shawn Hopkins palaa Islantiin

Korisliigan mestaruuden voittaneen Helsinki Seagullsin kantaviin voimiin kuulunut 195-senttinen ja 30-vuotias BC Nokian kasvatti Shawn Hopkins, palaa Islannin pääsarjaan kolmen kauden tauon jälkeen. Hopkinsin saalisti riveihinsä viime keväänä Islannin välieriin edennyt Alftanes.

25.7.2025 09:55 Korisliiga

Tuomas Hirvonen siirtyy KTP-Basketiin

Korisliiga-konkari, pelintekijä Tuomas Hirvonen jatkaa uraansa Kotkassa. 29-vuotias Hirvonen siirtyy KTP-Basketiin kaksivuotisella sopimuksella Kataja-Basketista.

22.7.2025 17:20 Susijengi

Teemu Suokas Espanjan kakkosliigan Cartagenaan

Viime kaudella Puolan kakkosliigassa ja Korisliigan Kataja Basketissa pelannut nuorten maajoukkueiden vakiokasvo Teemu Suokas, 188 cm ja 24 vuotta, jatkaa uraansa Espanjassa. Paraikaa Suomea Rein-Ruhrin universiadeissa edustava Suokas on solminut tulevaa kautta koskevan sopimuksen Cartagenan kanssa.

21.7.2025 18:01 Pääjuttu

Timo Saukkola Seagullsin uudeksi päävalmentajaksi, Kimmo Kujansivu jatkaa apuvalmentajana

Korisliigan mestaruutta keväällä juhlinut ja uusilla taustajoukoilla liigakauteen lähtevä Helsinki Seagulls on julkaissut uuden valmennusjohtonsa kaudelle 2025–26. Liettuaan lähtevän Vesa Vertion tilalle päävalmentajaksi nousee joukkueen pitkäaikainen apuvalmentaja Timo Saukkola, joka jatkaa tutkaparinaan niin ikään pitkäaikainen kollegansa Kimmo Kujansivu.

21.7.2025 16:31 Korisliiga

Vesa Vertio Rytas Vilnan valmennusjohtoon

Saksan Bundesliigassa Tuomas Iisalon apuvalmentajana toiminut ja Helsinki Seagullsin päättyneenä keväänä Suomen mestaruuteen johdattanut Vesa Vertio, 42, palaa kansainvälisille kentille allekirjoitettuaan yksivuotisen sopimuksen Liettuan hallitsevan hopeamitalistin ja FIBA Mestarien liigaa pelaavan Rytas Vilnan kanssa.

19.7.2025 10:09 Korisliiga

Laituri Jalen Brooks Vilppaan kolmas amerikkalaisvahvistus

Vilppaan koripallomiehistö on lähes valmis lokakuussa käynnistyvään Korisliigaan. Kolmas ulkomaalaisvahvistus on 196-senttinen laituri Jalen Brooks, joka pelasi viime kaudella Sveitsin pääsarjassa. Vilpas hakee neljättä ulkomaalaista nelospaikalle.

18.7.2025 11:03 Korisliiga

Innamaalle monivuotinen jatkosopimus Vilppaan kanssa

Salon Vilpas on solminut monivuotisen jatkosopimuksen takamies Eero Innamaan (26) kanssa. Sopimus ulottuu kevääseen 2028 saakka, joten turkulaislähtöinen Innamaa nähdään Vilppaan paidassa ainakin seuraavat kolme kautta.

11.7.2025 18:42 Pääjuttu

Ze´Rik Onyemasta Vilppaan uusi sentteri

206-senttinen, 108-kiloinen Ze´Rik Onyema on Salon Vilppaan toinen ulkomaalaisvahvistus tulevalle Korisliiga-kaudelle. Onyema kohtasi Vilppaan ensimmäisen ulkomaalaishankinnan, Claudell Harris Jr.:n, viime kaudella NCAA:n kivikovassa Southeastern Conferencessa. Kymmenen sopimuspelaajaa tulevaksi kaudeksi kerännyt Vilpas hakee vielä kahta vahvistusta riveihinsä.

9.7.2025 09:58 Korisliiga

Hugo Boman siirtyy Kauhajoelle

Kauhajoen Karhubasket on solminut kahden vuoden pelaajasopimuksen 23-vuotiaan Hugo Bomanin kanssa. Kaksimetrinen takapelaaja siirtyy Kauhajoelle Nokialta, jossa Raholan Pyrkivän kasvatti pelasi kuuden kauden ajan Korisliigaa.

Näytä lisää vastaavia