28.2.2006 Panttereiden taival naisten koripallon Baltian liigassa päättyi sunnuntaina 65–55 voittoon Valko-Venäjän juniorimaajoukkueesta. Viikonloppu toi tullessaan lisäksi voiton borisovilaisesta (BLR) Berezinasta, mutta perjantain yhdeksän pisteen tappio kovaa Olimpian joukkuetta vastaan (Grodno, BLR) vei Panttereilta mahdollisuudet kahdeksan joukkueen pudotuspeleihin.
17 joukkueen yksinkertaisessa sarjassa Pantterit keräsi yhdeksän voittoa ja seitsemän tappiota. Voittosuhde on sarjan kuudenneksi paras, mutta neljän joukkueen päädyttyä tasapisteisiin ja Lietuvos Telekomasin selviydyttyä edelliskauden mestarina suoraan pudotuspeleihin, Pantterit putosi jatkosta keskinäisten otteluiden korierolla.
Kansainvälistä kokemusta kertyi kuitenkin taas 16 ottelun verran, eikä positiivinen voittosuhde ammattilaisjoukkueiden seassa ole huono suoritus.
- Koville ottaa. Erityisen kohtalokkaaksi osoittautui syyskauden viimeinen ottelu Riikassa nuorta Avantis/Turibaa vastaan. Nousimme 13 pisteen tappioasemasta jo neljän pisteen johtoon puolitoista minuuttia ennen loppua, mutta vastustaja rutisti väkisin kahden pisteen voittoon. Kun vielä kotijoukkueelle hyväksyttiin ottelussa 1. puoliajan lopussa yliajalla puolesta kentästä tehty 3 pisteen kori, on todella ikävää, että juuri tuo ottelu lopulta pudotti meidät jatkosta, kommentoi päävalmentaja Ilpo Rantanen.
Myös tappio Uzbekistanilaista NIKA:a vastaan seitsemällä pisteellä ottelussa, jossa vastustaja heitti 54 vapaaheittoa, harmittaa nyt entistä enemmän.
Rantanen kuitenkin muistuttaa, että jatkopaikka oli viimeiseen viikonloppuun asti omissa käsissä, ja viidestä Panttereita enemmän pisteitä keränneestä joukkueesta joukkue voitti vain yhden, eli sijoitus vastaa Panttereiden tasoa vuosi vuodelta kovenevassa liigassa.
Valmentaja on myös tyytyväinen voitollisesta 9-7 rekordista, parista kovasta päänahasta (Arvi, Olimp-NAEK) ja sarjan antamasta kansainvälisestä kokemuksesta sekä joukkueelle että valmentajalle.
Panttereiden kulmakivi Baltian liigassa oli virolaistakamies Merike Anderson, joka oli sarjan toiseksi paras korintekijä 22,7 pisteen keskiarvolla jotka syntyivät sarjan neljänneksi parhaalla tarkkuudella (47,1 %)
- Baltian liiga on erinomainen keino vielä suomalaista naiskoripalloilua eteenpäin ja ottaa seuraava askel kohti yhä ammattimaisempaa toimintaa sekä Suomenkin oloissa täysin realistista puoliammattilaisuutta.
- Suosittelen osallistumisen harkitsemista muillekin joukkueille kuin Panttereille, sanoo valmentaja Rantanen.
Panttereilla ei ole aikaa surra putoamista kovin pitkään, sillä naisten SM-sarjan pudotuspelit alkavat jo tulevana viikonloppuna. Joukkueen vastustaja puolivälierissä on Espoo Team.
Kouvottaret on solminut jatkosopimukset joukkueen valmentajien Joonas Frimodigin ja Jussi Kukkosen kanssa. Pelaajistossa jatkosopimukseen nimen raapustivat Johanna Räty, Olivia Carpelan, Venla Varis, Roosa Frimodig, Sofie Erlund ja Enni Luostarinen.
Naisten Korisliigaa Peli-Karhuissa viimeiset kolme kautta pelannut Lotta Vehka-aho on tehnyt sopimuksen Saksan Bundesliigassa pelaavan Eigner Angels Nördlingenin kanssa.
BC Nokian naisten joukkue lähtee innolla ja kovalla motivaatiolla kohti naisten Korisliigan kautta 2024-25. Viime kauden I divisioonan voittajajoukkue jatkaa pääosin samalla kokoonpanolla, mikä lupaa vahvaa ja yhtenäistä peliä alkavalla kaudella.
Tuleva kausi on Määttäsen kolmas naisten Korisliigassa. Viime kaudella hän tehtaili 6,2 pistettä, 2,2 levypallo ja 2 koriin johtanutta syöttöä ottelua kohden.
Naisten Korisliigassa pelaava Vimpelin Veto on tehnyt valmentajasopimuksen tamperelaislähtöisen Jarkko Mäen kanssa. 27-vuotiaan Mäen sopimus on yksivuotinen.
Tapiolan Hongan naisten Korisliiga-joukkue on allekirjoittanut mieluisan jatkosopimuksen, kun viimeiset kaksi kautta Honkaa vahvistanut Cierra Walker palaa vihreävalkoiseen pelipaitaan kolmannelle kaudelle 2024-25.
BC Nokian naisten koripallojoukkue hakee Korisliiga-lisenssiä kaudelle 2024-25. Joukkuetta menestyksekkäästi valmentanut Denis Kucevic jatkaa tehtävässään uudella 1+1-vuotisella sopimuksella.
Naisten Korisliigaan valmistautuva Tapiolan Honka on solminut jatkosopimuksen päävalmentaja Niko Nyholmin ja valmentaja Reetta Piiparin kanssa.
Naisten Korisliigan välieräjoukkue Forssan Alkua päättyneellä kaudella edustanut Laukaan Urheilijoiden kasvatti Pinja Paananen, 19, siirtyy ensi kaudeksi Arkansasin yliopistoon.
Pyrintö on solminut kautta 2024-25 koskevan sopimuksen kasvattajaseuraansa palaavan Kenisha Williamsin kanssa.