Matias Ojala muistelee kuumaa heittokättään välierissä 2018 – ”jouduimme opettelemaan, miten pelataan ilman Teemua”

11.5.2020 12:36 Elisa Viihteen maanantai-illassa nähdään klassikko-otteluna vuoden 2018 kolmas välierä. Vilppaassa pelannut Matias Ojala muistaa yhä elävästi tuon kevään pudotuspelit.

Kevään 2018 välierissä Matias Ojala oli liekeissä. Kuva: Ville Vuorinen / Korisliiga

Kun pallo nousi ilmaan kolmannen välieräottelun alkajaisiksi Salossa 24. huhtikuuta 2018, laitahyökkääjä Matias Ojala oli juuri palannut pitkästä aikaa avausviisikkoon. Päävalmentaja Joonas Iisalon ratkaisu osoittautui oikeaksi, sillä Ojala varasti show’n.

Laituri upotti Hesinki Seagullsia vastaan 17 pistettä, joista lähes kaikki tulivat kaaren takaa. Ojalan kuudesta kolmen pisteen yrityksestä osui peräti viisi.

– Kolmannessa välieräottelussa oli tunnelma kohdallaan. Olimme voittaneet juuri edellisen pelin Helsingissä jatkoerän jälkeen. Itsellänikin menivät vapaaheitot sisään oikeilla hetkillä, ja tuli helppo olo pelata. Kun löytyi sopiva rentous, se siivitti niihin osumiin, Ojala muistelee.

Kevät oli alkanut Vilppaalle vaikeissa merkeissä. Joukkueella oli todistettavaa, sillä pelinjohtaja Teemu Rannikko oli loukkaantunut kriittisellä hetkellä. Ojala kertoo, että pudotuspelien alussa tekeminen vielä hieman takelteli.

– Pelasimme hyvän runkosarjan ja olimme hyvällä mielellä, mutta sitten Teemu loukkaantui juuri viimeisessä runkosarjaottelussa. Se pisti pakan sekaisin, ja hävisimme ensimmäisen puolivälieräottelun Kotkaa vastaan kotonamme. Tappio herätteli joukkuetta, ja jouduimme vähän opettelemaan, miten pelataan ilman Teemua.

Se ei silti tarkoita, että laiturilla olisi ollut epäilystäkään siitä, että tiimissä riittää teho ilman Taikuriakin. Illan ottelu ja koko hänen viimeinen keväänsä Vilppaan paidassa ovat jääneet Ojalalle mieleen erityisellä tavalla.

– Vilpas on huipputason organisaatio, ja fiilis Salohallissa oli aina jotain sellaista, mitä ei kovin monessa muussa paikassa pääse kokemaan. Erityisesti fanit pitivät meitä aina vireessä. Uskoin itse koko ajan, että pystymme pelaamaan hyvän kevään tilanteesta huolimatta, Ojala kertoo.

Vilppaan tie eteni lopulta finaaleihin. Seagulls sai tyytyä kaudella pronssimitaliin. Mutta valitettavasti loppuotteluissa ei Vilppaankaan teho enää riittänyt, sillä Kauhajoki oli päättänyt hakea vihdoin Pantteri-patsaan kotiinsa.

– Finaalit toki jäivät vähän kaivelemaan. Kauhajoki haki meiltä Salosta yhden voiton, emmekä itse pystyneet tekemään heille samaa, Ojala toteaa.

 

Klassikko-ottelu ma klo 18.00: kolmas välierä Vilpas–Seagulls , pelattu 24.4.2018 @ Elisa Viihde Sport

Henkilöt

 
30.4.2026 15:52 NCAA

Oliver Kandén NCAA-liigan Pepperdineen

Karhu Basketia Korisliigassa viimeisen kolmen kauden ajan menestyksekkäästi edustanut Loimaan Korikonkareiden kasvatti Oliver Kandén, 200 cm ja 21 vuotta, siirtyy ensi kaudeksi Yhdysvaltain NCAA-liigaa pelaavaan Pepperdinen yliopistoon.

30.4.2026 14:30 Korisliiga

Korisliiga-finaalit: Järkähtämätön sarjavoittaja kohtaa vaikeuksista voittoihin nousseen sensaatiohaastajan!

Salon Vilpas ja Kataja Basket ottavat mittaa miesten Korisliigan finaalien avausottelussa lauantaina 2. toukokuuta. Nuoret suomalaistähdet Luukas Vaara ja Thomas Tumba jakavat ajatuksensa yllättävän kaksikon tulevasta kohtaamisesta.

28.4.2026 20:44 Korisliiga

Korisliigan jymy-yllätys: Kataja finaaliin seitsemänneltä sijalta, vastustajaksi jatkosarjavoittaja Vilpas!

Kataja Basket ja Salon Vilpas voittivat tänään omien välieräsarjojensa seitsemännet ottelut ja etenevät näin ollen toisiaan vastaan Korisliiga-finaaleihin.

26.4.2026 20:36 Korisliiga

Jännitys jatkaa tiivistymistään: molemmat Korisliiga-välierät seiskapeliin!

Sekä Korihait että Helsinki Seagulls saalistivat tänään voiton, jolla joukkueet venyttivät omia välieräsarjojaan seitsemänteen otteluun.

24.4.2026 20:34 Korisliiga

Välierät katkolla Vilppaalle ja Katajalle – illan pistekuninkaat Harmon ja Adler

Korisliigan kumpikin välieräsarja on nyt tilanteessa 3–2, ja voiton päässä finaaleista ovat Salon Vilpas ja Kataja Basket.

21.4.2026 20:47 Korisliiga

Molemmat välierät tasoissa – Tahvanainen 26 pistettä, Harmon hillittömät 47!

Miesten Korisliigassa kumpikin välieräsarjoista päätyi tänään kotivoittojen ansiosta kutkuttavaan 2–2-tilanteeseen.

18.4.2026 20:53 Korisliiga

Kataja kavensi Seagullsin johtoa Kantosen ja Harmonin säkenöivällä pelillä – Vilpas yli 50 pisteen voittoon Korihaista

Miesten Korisliigan välierissä tilanne on parhaillaan 2–1 niin Salon Vilppaan kuin Helsinki Seagullsinkin hyväksi.

15.4.2026 21:51 Korisliiga

Korihait tasoitti välierät Vilpasta vastaan – Katajakin kävi lähellä, mutta Seagulls pääsi lopussa ohi

Miesten Korisliigassa pelattiin toinen ottelu kumpaakin välieräsarjaa. Salon Vilpas ja Korihait ovat nyt tilanteessa 1–1, kun taas Helsinki Seagulls johtaa Kataja Basketia vastaan 2–0.

13.4.2026 21:38 Korisliiga

Vilpas vei voiton välieräavauksesta Korihaiden vahvasta pelistä huolimatta

Salon Vilpas vei ensimmäisen välieräottelun nimiinsä luvuin 92–84.

12.4.2026 18:59 Korisliiga

Korisliiga-välierät käynnistyivät: Seagulls avasi kotivoitolla

Helsinki Seagullsin ja Kataja Basketin ensimmäinen kohtaaminen päättyi Seagullsin voittoon.

Näytä lisää vastaavia