Martti Kuisma jatkaa Korihaissa

13.4.2006 Miesten Korisliigassa seitsemänneksi sijoittunut Uudenkaupungin Korihait on solminut 1+1 -vuotisen pelaajasopimuksen Martti Kuisman kanssa.

Päättyneellä kaudella 35-vuotias Martti Kuisma heitti Korihaiden paidassa runkosarjassa 10,4 pistettä. Pudotuspeleissä Kuisman tahti kiihtyi miehen upottaessa kovalla 72,7 prosentin tarkkuudella keskimäärin 13,0 pistettä.

-Uskon, että Korihailla on ensi kaudellakin menestykseen pystyvä joukkue ja haluan olla mukana osana tätä projektia. Myös seuran organisaatio on hyvä ja pelaajista pidetään täällä hyvää huolta, summasi Kuisma syitä peliuran jatkumiseen Uudessakaupungissa.

-Martti Kuisma on ammattilainen isolla A:lla. Olemme erittäin iloisia, että hän päätti jatkaa pelaamista Korihaissa myös ensi kaudella, iloitsi sopimuksesta Korihaiden toiminnanjohtaja Tom Westerholm.

-Meillä on nyt kaksi kotimaista kivijalkaa joukkueessa, Martti Kuisma ja Pasi Kauha, joiden ympärille on hyvä rakentaa joukkuetta, mietti Westerholm

Martti Kuisma on yksi suomalaisen koripalloilun legendoista. 90 miesten A-maaottelua pelannut Kuisma on tällä hetkellä aktiiviuraa pelaavista Suomen mieskoripalloilijoista kokenein maaottelujen lukumäärässä mitattuna. Maaotteluiden yhteispistemäärä 1186 oikeuttaa Kuisman kaikkien aikojen tilastossa sijaluvulle 12. Yhden maaottelun piste-ennätys, 35 pistettä, vuodelta 2002 on kuudenneksi kovin yhden ottelun pistemäärä Suomen maajoukkueen otteluissa. Martti Kuisma oli myös Suomen vuoden 1995 EM-lopputurnausjoukkueessa ja valittiin suorituksesta vuonna 1995 Suomen urheilutoimittajien äänestyksessä vuoden koripalloilijaksi

Martti Kuisma on myös toiminut suomalaisen koripalloilun uran uurtajana Euroopan kentillä. Mies on pelannut ammattilaisena Euroopan kovimmissa koripalloliigoissa Espanjan, Italian, Kreikan, Saksan sekä Ruotsin pääsarjoissa. USA:n yliopistokoripallo tuli Kuismalle tutuksi vuosina 1990-1994, jolloin mies pelasi Floridan yliopistossa selviten vuonna 1994 peräti NCAA:n lopputurnaukseen, Final Fouriin, häviten kuitenkin semifi-naalissa Duken yliopistojoukkueelle lukemin 70-65.

Korisliigassa Leppävaaran Pyrinnön kasvatti on ennen Korihaita edustanut Helsingin NMKY:tä, Tapiolan Honkaa sekä Pussihukkia. Helsingin NMKY:n paidassa Kuisma voitti vuonna 1989 ja Hongan paidassa vuonna 2002 Suomen mestaruuden. Pussihukissa tuli vuonna 2005 SM-hopeaa.

Martti Kuisma lyhyesti:
syntynyt 24.7.1970
Pituus 208cm ja paino 98kg
Kasvattajaseura: LePy
186 SM-sarjaottelua, joissa 2222 pistettä (ka. 11,9). Yhden ottelun pisteennätys SM-sarjassa 61
1p 80,3%, 2p 50,8%, 3p 42,5%
658 levypalloa (ka. 3,5)
42 pudotuspeliä, joissa 401 pistettä (ka. 9,5) sekä 147 levypalloa (ka. 3,5)
1p 78,2%, 2p 53,2%, 3p 47,5%
SM-sarjaseurat Suomessa: HNKY, Honka, PuHu, Korihait
Suomen mestari 1989 (HNMKY) ja 2002 (Honka)
SM-sarjan vuoden tulokas 1989
Urheilutoimittajien valinnassa vuoden pelaaja 1995
NCAA:n Final Four 1994 (Florida)
90 miesten maaottelua, joissa 1186 pistettä, jolla lukemalla hän on Suomen koripallomaajoukkueen his-torian 12:ksi paras korintekijä
Yhden ottelun piste-ennätys maaotteluissa: 35 pistettä (2002), joka on Suomen koripallomaajoukkueen historian kuudenneksi korkein noteeraus
Pelannut ammattilaisena Euroopassa mm. Italiassa, Kreikassa, Espanjassa, Saksassa ja Ruotsissa
 
11.4.2024 22:14 Korisliiga

Vilpas laittoi kapulan Kauhajoen rattaisiin – Seagulls eteni välieriin puhtaalla pelillä

Miesten Korisliigassa yksi neljästä puolivälieräsarjasta saapui päätökseensä.

9.4.2024 21:08 Korisliiga

Kataja tasasi tilit Korihaita vastaan – Nokialle toinen voitto Kouvoista

Miesten Korisliigassa jatkettiin puolivälieriä. Katajan Thomas Tumba juhli sekä tärkeää otteluvoittoa että uransa isointa pistesaldoa.

8.4.2024 20:41 Korisliiga

Kobrat taisteli kovaa, mutta Seagulls oli jälleen liian kova pala – Kauhajoki laittoi Vilppaan selkä seinää vasten

Miesten Korisliigassa kaksi puolivälieräsarjaa saavutti kiperän 2–0-tilanteen. Toista sarjoista johtaa kotietujoukkue, toista taas haastaja.

6.4.2024 21:22 Korisliiga

BC Nokia repi avausvoiton tuplajatkoaikatrilleristä

Korisliigan neljästä puolivälieräsarjasta viimeinen käynnistyi, ja avausvoiton otti kotietua nauttiva Nokia.

5.4.2024 21:03 Pääjuttu

Korisliigan playoffit käyntiin: Kauhajoki mitätöi Vilppaan kotiedun ja Korihait avasi rytinällä

Miesten Korisliigassa pelattiin ensimmäiset puolivälieräottelut. Seagulls ja Korihait voittivat kotona, Kauhajoki yllätti vieraskentällä.

4.4.2024 13:15 Korisliiga

Playoff-ennakossa Korihait, Kataja, Vilpas ja Kauhajoki – neljä kilpailijaa, joiden sarjajärjestys ratkesi vasta viimeisenä iltana

Korisliigan pudotuspelikevät käynnistyy puolivälierillä perjantaina. Nyt toisessa playoff-ennakossa esittäytyvät kotietua nauttivat Korihait ja Salon Vilpas sekä heidän vastustajansa Kataja Basket ja Kauhajoki.

4.4.2024 08:33 Korisliiga

Playoff-ennakossa Seagulls, Nokia, Kouvot ja Kobrat: ”Tämä on tasaväkisin Korisliiga-kausi vuosiin”

Korisliigan pudotuspelikevät käynnistyy puolivälierillä perjantaina. Ensimmäisessä playoff-ennakossa esittelyssä kotietua nauttivat Helsinki Seagulls ja BC Nokia sekä alemmasta jatkosarjasta ponnistaneet vastustajat Kobrat ja Kouvot.

3.4.2024 13:45 Korisliiga

Jatkosarjat triplatuplaan lopettanut Korihaiden Jalen Jackson maaliskuun kuukauden pelaaja

Kotiedun ja kolmannen sijan napanneen Korihaiden monipuolinen Jalen Jackson on valittu Korisliigan maaliskuun kuukauden pelaajaksi.

3.4.2024 13:34 Erotuomarit

Korisliigan pudotuspelivaiheen erotuomarit on valittu

Korisliigakausi huipentuu perjantaina alkaviin pudotuspeleihin, jotka ovat kauden kohokohta myös erotuomareille. Tänä vuonna pudotuspelikierrokset hoidetaan yhteensä 17 erotuomarin voimin.

30.3.2024 19:24 Korisliiga

Korisliigan playoff-parit ratkottu – Hannes Pöllä palasi pelikentille, Lauri Kallio rikkoi piste-ennätyksensä

Korisliigan jatkosarjat pelattiin loppuun, ja viimeisetkin otteluparit puolivälieriin vahvistuivat.

Näytä lisää vastaavia