Markkanen hurjana, Arizonalle neljäs peräkkäinen voitto

19.2.2017 Lauri Markkanen säkitti 26 pistettä ja repi 13 levypalloa Yhdysvaltojen yliopistosarjassa NCAA:ssa, kun Arizona nappasi neljännen peräkkäisen voittonsa Washingtonin kustannuksella 76-68 (42-42).

Lauri Markkanen hurjasteli kovanumeroisen tuplatuplan Arizonan voitossa NCAA:ssa.

Fiifi Aidoo oli tehokas, kun Grand Canyon nappasi voiton. Kuvat: Ville Vuorinen.


Yhdeksän ottelun tappioputkessa oleva Washington antoi kaikkensa kotikentällään, eikä Arizonan voitto tullut helposti. Markkasen neljä peräkkäistä pistettä nosti Arizonan 67-58-johtoon, kun peliaikaa oli jäljellä enää reilut seitsemän minuuttia, mutta Washingtonilta löytyi vielä bensaa pysyä iskuetäisyydellä.
 

Neljä ja puoli minuuttia ennen loppusummeria Washington nousi vielä neljän pisteen päähän 69-65, mutta Arizona kykeni pitämään kotijoukkueen ilman pelitilannekoria loppuhetkillä.
 

Markkanen heitti kakkosensa 9/15 ja vapaaheittonsa 8/9, mutta ei osunut kertaakaan kolmosen takaa kahdesta yrityksestä. 26 pisteen lisäksi Markkasen näppeihin tarttui 13 levypalloa, joista 7 hyökkäyspäässä. HoNsU-kasvatti jakoi myös yhden syötön ja riisti kahdesti.
 

– Saimme palloa minulle hyvin korin alle ja ei ole kovin vaikeaa viimeistellä, kun kukaan ei puolusta sinua, Markkanen hymyili pelin jälkeen.
 

Arizonan kuluvan kauden saldo on 25 voittoa ja 3 tappiota. Konferenssissaan Pac-12:sta Arizona on voittanut viidestätoista ottelusta neljätoista.

Lisätietoja: Ottelutilastot

Fiifi Aidoon Grand Canyon voitti Joonas Tahvanaisen Utah Valleyn vieraskentällä 77-71 (35-33). Aidoo käytti ansaitsemansa 17 peliminuuttia tehokkaasti upottaen 8 pistettä, kahmien yhden levypallon ja riistäen kolmesti. Tahvanainen ei ollut Utah Valleyn kokoonpanossa.

Lisätietoja: Ottelutilastot

Alex Murphyn Northeastern hävisi kotikentällään Charlestonille 85-71 (40-33). Monipuolinen Murphy tehtaili 10 pistettä, 8 levypalloa ja 6 syöttöä 36 minuutissa.

Lisätietoja: Ottelutilastot

Remu Raitasen San Franciscon yliopisto voitti vieraissa Portlandin 65-51 (29-18). Raitanen sai peliaikaa 14 minuuttia, joiden aikana hän heitti 5 pistettä, haki 5 levypalloa ja jakoi yhden syötön.

Lisätietoja: Ottelutilastot

Oskar Michelsen ja Davidson voittivat Massachusettsin loppunumeroin 79-74 (38-33). Michelsen jäi pisteittä neljässä peliminuutissa.

Lisätietoja: Ottelutilastot

Shawn Hopkins ja Troy voittivat kotonaan Coastal Carolinan 78-87 (37-48). Hopkins ei saanut pisteitä aikaan viidessä minuutissa.

Lisätietoja: Ottelutilastot
 
25.3.2024 11:52 Suomalaiset ulkomailla

Saksassa ja Tshekissä pudotuspelit käynnistyivät – Ruotsissa saatiin runkosarja pakettiin

Saksan ja Tshekissä saatiin pudotuspelit käyntiin viime viikolla ja Ruotsissa pelattiin runkosarjan päätöskierros. Italiassa Awak Kuier loisti pistekuningattarena.

22.3.2024 12:27 Suomalaiset ulkomailla

Marianne Kalin ja Anniina Äijänen taistelemassa Espanjan cupin voitosta

Espanjan cup-mestaruus ratkaistaan viikonloppuna, kun arvostetun Copa de la Reinan finaaliturnaus on edessä. Cup-pokaalista on taistelemassa myös Anniina Äijäsen ja Marianne Kalinin Ferrol.

22.3.2024 11:23 Suomalaiset ulkomailla

Naisten Bundesliigassa pudotuspelit käyntiin – mukana neljä Susiladies-pelaajaa

Naisten Saksan Bundesliigassa alkavat pudotuspelit tulevana viikonloppuna. Mestaruustaistelussa nähdään Stars Kelternin Linda-Lotta Lehtoranta ja Elina Koskimies, Lions Hallen Anissa Pounds sekä Angels Nördlingenin Roosa Lehtoranta.

21.3.2024 07:26 Suomalaiset ulkomailla

Lassi Tuovi teki suomalaista koripallohistoriaa

Lassi Tuovista tuli ensimmäinen suomalaissyntyinen valmentaja, joka on toiminut Euroliigan ottelussa päävalmentajana. Tuovi johdatti Virtus Bolognaa viime hetket italialaisseuran kohdatessa Zalgirisin vieraissa.

20.3.2024 10:56 Suomalaiset ulkomailla

Severi Kaukiainen saavutti jo yhden pokaalin - kaksi vielä kiikarissa

Kauden 2023-24 loppuratkaisut ovat vasta käsillä, mutta Severi Kaukiaisen kauteen on mahtunut jo seuravaihto ja cup-voitto sekä MVP-palkinto. Kaukiainen on ollut ensimmäiseen ulkomaan kauteensa tyytyväinen.

18.3.2024 10:51 Suomalaiset ulkomailla

Roosa Lehtorannan Nördlingenille kirvelevä finaalitappio cupissa

Roosa Lehtorannan Angels Nördlingen oli kiinni Saksan cupin voitossa aina viimeisille sekunneille saakka, mutta joutui lopulta tyytymään kakkospaikkaan.

18.3.2024 10:36 Suomalaiset ulkomailla

Sasu Salin juhli tärkeää voittoa suomalaiskohtaamisessa

Espanjassa nähtiin suomalaiskohtaaminen, kun Sasu Salin matkasi Teneriffasta Alexander Madsenin vieraaksi Andorraan. Remu Raitasen Caceres otti myös tärkeän voiton Espanjassa.

15.3.2024 18:54 Suomalaiset ulkomailla

Roosa Lehtoranta taistelee Saksan cupin mestaruudesta – ”Tähtäin on, että voitamme”

Saksan cupin neljän joukkueen lopputurnaus pelataan viikonloppuna ja suomalaispelaajista mukana nähdään Angels Nördlingenin joukkuetta edustava Roosa Lehtoranta. Lehtoranta lähtee viikonloppuun toiveikkain mielin.

15.3.2024 08:24 Suomalaiset ulkomailla

Jantusen ja Iisalon Paris Basketball EuroCupin välieriin

Mikael Jantusen ja Tuomas Iisalon Paris Basketball eteni EuroCupin välieriin. Mestarien liigassa Sasu Salinin Teneriffa varmisti puolivälieräpaikan.

11.3.2024 08:07 Suomalaiset ulkomailla

Awak Kuier taistelee EuroCupin finaalipaikasta – Anissa Pounds juhli suomalaiskohtaamisen voittoa

EuroCupin välierät alkoivat viime viikolla ja Awak Kuierin Reyer Venezia petasi jännittävät lähtöasetelmat toiseen osaotteluun. Anissa Pounds pääsi paukuttelemaan henkseleitään Saksassa suomalaiskohtaamisen voiton kunniaksi.

Näytä lisää vastaavia