27.7.2004 SM-Koriksen hopeajoukkue Namika Lahti on hankkinut riveihinsä kaipaamaansa pituutta. Lahti on solminut sopimuksen 203-senttisen Mario Woodsonin kanssa. Woodson on Lahden toinen EU:n ulkopuolinen vahvistus. Jo aiemmin Namika Lahti on kertonut Monte Cummingsin jatkavan.
- Woodson on erinomainen urheilija ja hyvä ponnistaja, joka donkkaa mielellään ja hallitsee levypallotilanteet. Uskon, että Woodson tulee (Tom) Gustafssonin muodostamaan sarjan kovimpia kaksikoita korin alla, arvioi Namika Lahden päävalmentaja Lars Ekström.
Woodson on NAIA-yliopistotasolla pelaavan Northwestern Oklahoma State –yliopiston kasvatti. Hän valmistui opinahjosta vuonna 2000 ja on sittemmin pelannut ammattilaisena pääasiassa Yhdysvaltojen eri liigoissa. Kotimaansa ulkopuolella Woodson on käväissyt Irlannin pääsarjassa.
Viimeksi 27-vuotias Woodson on pelannut USBL-liigaa. Hän edusti Florence Flyersin joukkuetta ja merkkautti 29 liigapelissä keskiarvoikseen 10,7 pistettä, 10,5 levypalloa ja 1,2 torjuntaa ottelua kohden.
Namika Lahti on ennen Cummingsia ja Woodsonia kiinnittänyt tulevan kauden joukkueeseensa Gustafssonin, Kristian Järvenpään, Mikko Kyrön, Sebastian ja Teemu Laineen, Vesa ja Ville Mäkäläisen, virolaisen Jesper Parven, Antti-Jussi Sipilän ja Ilkka Vuoren. Joukkueen valmennustehtävissä jatkavat Lars Ekström ja Jouni Mäkäläinen sekä fyysinen valmentaja Olli Hyyppä.
Miesten Korisliigan kevään 2026 pronssimitalisti on Uudenkaupungin Korihait.
Karhu Basketia Korisliigassa viimeisen kolmen kauden ajan menestyksekkäästi edustanut Loimaan Korikonkareiden kasvatti Oliver Kandén, 200 cm ja 21 vuotta, siirtyy ensi kaudeksi Yhdysvaltain NCAA-liigaa pelaavaan Pepperdinen yliopistoon.
Salon Vilpas ja Kataja Basket ottavat mittaa miesten Korisliigan finaalien avausottelussa lauantaina 2. toukokuuta. Nuoret suomalaistähdet Luukas Vaara ja Thomas Tumba jakavat ajatuksensa yllättävän kaksikon tulevasta kohtaamisesta.
Ruudussa kauden mittaan nähty Hang Time -sarja Korisliiga-pelaajista on tuonut jälleen ihastuttavat persoonat lähemmäksi kannattajia. Nyt on aika äänestää jo kuudennen tuotantokauden paras jakso.
Lauantaina alkava miesten Korisliigan finaalisarja Salon Vilppaan ja Kataja-Basketin välillä tuomitaan seitsemän erotuomarin voimin.
Kataja Basket ja Salon Vilpas voittivat tänään omien välieräsarjojensa seitsemännet ottelut ja etenevät näin ollen toisiaan vastaan Korisliiga-finaaleihin.
Bisons on kiinnittänyt Michael Poundsin uudeksi päävalmentajakseen. Sopimus kattaa kauden 2026-27 ja se sisältää option kaudesta 2027-28. Pounds saapuu Loimaalle KTP-Basketin apuvalmentajan paikalta.
Tapiolan Hongan Korisliiga-miehistö on aloittanut valmistautumisen Korisliiga-kauteen 2026-27. Joukkue on solmimassa tukun pelaajasopimuksia ja ensimmäisenä signauksena on takapelaajan paikalle Tapiolan Hongan oma kasvatti Lauri Kallio (188cm).
Sekä Korihait että Helsinki Seagulls saalistivat tänään voiton, jolla joukkueet venyttivät omia välieräsarjojaan seitsemänteen otteluun.
Korisliigan kumpikin välieräsarja on nyt tilanteessa 3–2, ja voiton päässä finaaleista ovat Salon Vilpas ja Kataja Basket.