Mäkelänrinteen pojat kuuden joukkoon koululaisten MM-kisoissa

31.3.2013 Koululaisten MM-kisat jatkuivat sunnuntaina riemukkaissa suomalaistunnelmissa. Mäkelänrinteen poikien joukkue kukisti Samuli Niemisen viime hetken heitolla Tanskan 59-57 lunastaen paikkansa MM-kisojen kuuden parhaan joukossa.

Mäkelänrinteen ja tanskalaisten välinen ottelu sai suomalaisittain loistavan päätöksen, kun Samuli Nieminen upotti summerin soidessa kääntöhyppyheitollaan suomalaiset voittoon. Tanska-voiton myötä Mäkelänrinne voitti puhtaalla pelillä oman alkulohkonsa ja varmisti pääsynsä pelaamaan kisojen kärkisijoista 1-6.

- Loistava joukkuesuoritus! Erityisesti ottelun toinen neljännes oli kisojen tähän asti parastamme. Otimme pelin haltuun puolustuksella, kiitteli Mäkelänrinteen valmentaja Anton Mirolybov.

Suomi voitti ottelun toisen jakson lukemin 25-8.

- Tanska tuli aggressiivisesti hyökkäyslevypalloihin, ja siinä oli ehkä ainoa heikko kohtamme, mutta muuten puolustimme erinomaisesti läpi ottelun.

Hyökkäyspäässä tanskalaisten puolustusmuotojen sekoittelu sotki ”Märskyn” pelirytmiä, mutta 26 pistettä heittänyt Henri Niemistö ja 15 pisteeseen yltänyt Elias Eerikinharju tekivät tarvittavat pisteet ennen Niemisen voittokoria.

Mäkelänrinteen pelit jatkuvat tiistaina. Joukkueen seuraavat vastustajat tulevat Sloveniasta ja Ranskasta.

PHYK:n tytöt pelaavat sijoista 7-12

Suomea kisojen tyttöjen turnauksessa edustava Pohjois-Haaga (PHYK) pelasi sunnuntaina lohkovoitosta Turkkia vastaan. Kaksi ensimmäisestä otteluaan voittanut PHYK joutui myöntämään turkkilaiset vahvemmakseen lukemin 59-77.

 - Materiaaliylivoima ratkaisi lopulta. Taisteltiin hyvin ja niin kauan kuin puolustus toimi, olimme pelissä mukana. Lopussa pitkä Turkki meni paikkaan, eikä heittomme osuneet. Turkki dominoi levypalloja ja juoksi hyvin. Meiltä loppui myös vähän bensa, kertasi PHYK:n valmentaja Lea Hakala.

Suomi johti ottelun alussa 9-1. Puoliajalle lähdettiin turkkilaisten 36-30-johdossa.

PHYK:n paras oli lähes triplatuplaan yltänyt Iina Salmenkivi 17 pisteellään, 11 levypallollaan ja kahdeksalla riistollaan.

- Huikea henkilökohtainen peli Iinalta (Salmenkivi). Hyökkäystehojensa ohella hän puolusti todella hyvin Turkin tähtisentteriä. Kansainvälisen tason korista, kuten (valmentaja) Harri Jokela tapaa sanoa, jatkoi Hakala.

PHYK sijoittui alkulohkossaan kakkoseksi ja pelaa jatkossa sijoista 7-12. Tiistaina PHYK kohtaa Hollannin.

Sekä poikien että tyttöjen turnauksessa on mukana peräti 24 joukkuetta.

Tanska - Mäkelänrinne 57-59, poikien koululaisten MM-kisoja, Kypros

Suomi: Samuli Nieminen 5, Henri Niemistö 26, Elias Eerikinharju 15, Joonas Tahvanainen 6, Thomas van Santen 7.

Turkki – PHYK 77-59, tyttöjen koululaisten MM-kisoja, Kypros

Suomi: Ada Marjunen 10/6, Nina Augustin 5/3/8 syöttöä, Sandra Karsten 12/5, Johanna Soikkeli 4/2, Iina Salmenkivi 17/11/8 riistoa, Sini Mäkelä 2/1/4 syöttöä/ riistoa, Sara Rokkanen 9/10/3 syöttöä, Johanna Peltonen 3/0, Natalia Bhebhe 0/0.

 
10.9.2023 19:20 Susijengi

Herbert luotsasi Saksan maailmanmestaruuteen

Suomen kansalaisuuden jo 30 vuotta sitten saanut kanadalaislähtöinen Gordon Herbert, 64, liittyi suomalaisten palloilulajien maailmanmestarivalmentajien harvaan joukkoon luotsaamalla sunnuntaina Saksan koripallon miesten MM-kultaan. Saksa päihitti MM-finaalissa Serbian lukemin 83–77 (47–47).

1.9.2023 09:29 Susijengi

Olympiakävijä Venezuela Susijengin koetinkivenä MM-huipennuksessa

Susijengin MM-kisat huipentuvat lauantaina aamupäivällä Suomen aikaa otteluun Venezuelaa vastaan. Vaikka Venezuela onkin edennyt Okinawalla tappiosta toiseen, Susijengin valmentaja Hanno Möttölä korostaa, että vastustajan kokemus niin olympiakisa- kuin MM-näyttämöiltäkin on kovaa valuuttaa.

31.8.2023 13:46 Susijengi

Fanien energisoima Susijengi juoksi Kap Verdeltä jalat alta

Susijengin fanit kunnostautuivat jälleen kerran kuudennen pelaajan ominaisuudessa, kun Suomi haki MM-kisojen avausvoittonsa nujertamalla Kap Verden 77-100 (39-54). Susifanit löivät voiton alkutahdit tiistai-illan fanitapaamisella ja antoivat Susijengille virtaa läpi intensiivisen 40-minuuttisen.

31.8.2023 07:17 Susijengi

Kokenut Kap Verde ratsastaa jättiläinen Tavaresin hartioilla

Susijengin avausvastustaja MM-sijoitusotteluissa on tänään torstaina vastaan ryhmittyvä, historiansa ensimmäisiä MM-kisoja pelaava Kap Verde. Joukkueen peli rakentuu pitkälti Portugalin liigassa pelaavien veteraanien varaan, joskin ryhmän kulmakivenä komeilee Real Madridin järkäle, 221-senttinen Edy Tavares.

30.8.2023 16:47 Susijengi

Kap Verde ja Venezuela Susijengin vastustajiksi MM-sijoitusotteluissa

Okinawalla pelattavan MM-alkulohko F:n ottelut saatiin päätökseen keskiviikkoiltana. F-lohkosta ylempään jatkosarjaan etenevät lohkovoittaja Slovenia ja lohkokakkonen Georgia, kun taas Susijengi ottaa alemman MM-jatkosarjan sijoitusotteluissa mittaa lohkokolmonen Kap Verdestä ja lohkojumbo Venezuelasta.

30.8.2023 09:13 Susijengi

Kapteeni Salin: ”Meillä on aseita voittaa pelejä tässä turnauksessa”

Susijengin pitkäaikainen luottopelaaja Sasu Salin, 32, on päätynyt vastuulliseen asemaan joukkueen kapteenin ominaisuudessa sen ensimmäisenä MM-kisakesänä yhdeksään vuoteen. Vaikean MM-alkulohkon jälkeen kapteeni uskoo, että Susijengillä on kaikki aseet kääntää kurssinsa ja päättää turnauksen alemman jatkosarjan ottelut voitokseen.

29.8.2023 16:29 Susijengi

Giddey johti Australian ylempään MM-jatkosarjaan

Japani väläytteli vaarallisuuttaan jo toisena perättäisenä iltana kohoamalla 27 pisteen takaa-ajoasemasta kolmentoista pisteen päähän Australiaa vastaan vajaat kolme minuuttia ennen MM-alkulohko E:n päätösottelun loppua. Australia hyydytti Japanin kuitenkin rutiinilla ja karkasi 109-89 (57-35)-voittoon.

29.8.2023 13:23 Susijengi

Saksa rankaisi Susijengin virheistä MM-alkulohkon päätöspelissä

Susijengi sai kokea Saksa-ottelussa perjantain Australia-pelin toisinnon. Susijengin toteuttaminen ja pelikuri riittivät viidentoista minuutin ajan, kunnes tappioton Saksa alkoi rankaista suomalaisvirheistä isolla kädellä ja purki susipuolustuksen kirurgintarkasti Dennis Schröderin johdolla. Saksa takoi tauluun 101–75 (47-39) -voittolukemat.

28.8.2023 14:05 Susijengi

Elias Valtonen 50. maaottelussaan: ”Kokemusta tulee vain pelaamalla”

Vuosituhannen taitteessa syntyneistä Susijengin pelaajista Mikael Jantunen saavutti 50 maaottelun rajapyykin sunnuntaina Japania vastaan. Saksa-ottelussa vuorossa on Elias Valtonen, 24, joka Jantusen tavoin on nuoresta iästään huolimatta paaluttanut paikkansa Susijengin avainmiehistöön jo varhain.

28.8.2023 09:11 Susijengi

Mitalisuosikki Saksa Susijengin seuraava koetinkivi

Okinawan MM-kisalohko E:tä kahdella voitollaan johtava Saksa saapuu Susijengin seuraavaksi vastustajaksi tiistaina aamupäivällä Suomen aikaa. Saksa peittosi edellisessä ottelussaan olympiapronssimitalisti Australian ja kaahaa vahvasti kohti Manilan MM-loppusarjaa Dennis Schröderin, Wagnerin veljesten ja Daniel Theisin johdolla.

Näytä lisää vastaavia