Loimaa loppuotteluun Lapuan taistelupariksi

22.3.2011 22:12 Miesten ykkösdivarin runkosarjan kahdesta parhaasta joukkueesta kumpaakaan ei nähdä sarjan loppuotteluissa. Vahvan kevään pelannut ja viimeisimmistä 15 ottelustaan vain yhden hävinnyt Loimaan Korikonkarit raivasi tiensä loppuotteluihin kukistamalla kotonaan BC Jyväskylän 76-72 (42-36). LoKoKo vei ottelusarjan voitoin 3-1.

Maurice Horton ja LoKoKo tyylittelivät itsensä divisioonan finaaliin Lapuan seuraksi. Kuva: Francois Perthuis.

- Olen todella ylpeä koko joukkueestani. Tosin Maurice Horton oli aivan uskomaton. Kun hän saa kolmosensa (4/6) kulkemaan, tulee pahaa jälkeä, myhäili LoKoKon valmentaja Greg Gibson.

Jyväskyläläiset eivät johtaneet ottelua missään vaiheessa tauon jälkeen, mutta Antti Siimeksen kolmen pisteen heitto nosti vieraat kahden pisteen tuntumaan vielä minuutti ennen päätössummeria.

LoKoKon sankareiksi nousivat totutusti J'son Stamper (26/11) ja Maurice Horton (23/5). BC Jyväskylä oli ratkaisuvaiheessa liikaa Tracy Robinsonin (27/9) tehojen varassa.

- Loimaata on syytä onnitella finaalipaikasta. Taistelimme viime sekunneille, muttemme päässeet ohi. Aika monen Loimaan miehen saimme kiinni, mutta Horton ja Stamper pelasivat liian vahvan ottelun, kiteytti jyväskyläläisvalmentaja Jari Laine.

Runkosarjassa kolmanneksi sijoittunut LoKoKo saa finaaleihin kotiedun, koska runkosarjavoittaja Forssan välierissä pudottanut Lapuan Korikobrat oli neljäs. Loppuottelut alkavat sunnuntaina 27. maaliskuuta. Liigaan nousee kolmella voitolla.

- Lapua on pelannut viime ajat vahvasti. Uskoin Forssan voittavan ainakin jonkun pelin heitä vastaan. Meille kotiedusta on toki suuri etu, Gibson kommentoi.

Loppuotteluiden voittaja nousee suoraan Korisliigaan. Häviäjä pelaa karsintaottelut liigassa viimeistä edelliseksi jäänyttä Lappeenrannan NMKY:tä vastaan.

Lisätiedot: Ottelutilastot
 
2.12.2025 22:16 Miesten I divisioona A

Divarikatsaus - Viikko 48

Oulu kärsi ensimmäisen tappionsa miesten I divisioona A:ssa ja Kipinä Basket oli vahvempi Äänekosken paikallisderbyssä. Pyrintö Akatemia jatkaa tappiottomana naisten I divisioonassa. Miesten I divisioona B:ssa Pantterit jatkaa vahvaa alkukautta Aaron Ekweren johdolla.

25.11.2025 06:45 Naisten I divisioona

Divarikatsaus - Viikko 47

Naisten divisioonassa ja miesten I divisioona B:ssa ennakkosuosikit pitivät pintansa. Miesten I divisioona A:ssa Lappeenrannan NMKY otti kauden avausvoittonsa ACO Basketin jatkaessa tappiottomana.

17.11.2025 23:46 Miesten I divisioona B

Divarikatsaus - Viikko 46

Miesten I divisioona A:ssa nähtiin jännittäviä ratkaisuhetkiä ympäri Suomea, kun taas miesten I divisioona B:ssa juhlittiin pisteillä murskavoittojen muodossa. Naisten I divisioonan ainoassa ottelussa ennakkosuosikki Leppävaaran Pyrintö piti pintansa.

10.11.2025 21:14 Naisten I divisioona

Divarikatsaus - Viikko 45

Naisten I divisioonassa EBT II hallitsi Espoon paikallisottelua suvereenisti ja jatkaa tappiottomana. Myös Puhuttaret nappasi tärkeän kotivoiton jännittävässä yhden pisteen trillerissä Panttereita vastaan. Miesten I divisioona B:ssa sukat heiluivat tiuhaan, kun useampi ottelu venyi yli sadan pisteen. Miesten I divisioona A:ssa Äänekosken Huima nappasi avausvoittonsa.

4.11.2025 22:27 Miesten I divisioona B

Divarikatsaus - Viikko 44

Viisi joukkuetta jatkaa lokakuun jälkeen puhtaalla pelillä aikuisten divisioonissa. Naisissa kärkipaikan ovat vallanneet Leppävaaran Pyrintö ja Pyrintö Akatemia. Miesten I divisioona B:ssa Ura Basket on ainoa tappioton joukkue, kun taas divisioona A:ssa ACO Basket ja Kipinä Basket jatkavat vielä puhtaalla pelillä.

28.10.2025 23:02 Miesten I divisioona B

Divarikatsaus - Viikko 43

Divariviikko tarjosi jännitystä kaikilla rintamilla. Naisten puolella Hyvinkään Ponteva haastoi JBA:n ja Namika taipui niukasti Lemkemille. Miesten I divisioona A:ssa nähtiin vierasvoittojen viikko. Miesten I divisioona B:ssa Hyvinkään Ponteva vastasi kierroksen yllätyksestä.

20.10.2025 20:00 Miesten I divisioona B

Divarikatsaus - Viikko 42

Aikuisten divareissa pelattiin 22 ottelua. Äänekoskella juhlistettiin Huiman seurataivalta ja Perniössä nostettiin mestaruusviiri kattoon.

13.10.2025 22:00 Miesten I divisioona A

Divarikatsaus - Viikko 41

Aikuisten divareissa ennakkosuosikit pitivät pintansa ensimmäisellä kierroksella. Paikalliskamppailu Jyväskylässä veti paikalle 1235 katsojaa.

9.10.2025 10:00 Koripalloliitto

Koripallon tilastopalvelun siirtymävaihe jatkuu

Koripalloliiton tilastopalvelu toimii kaudella 2025–2026 viime kauden tavoin. Vuosikymmenien aikana kerätty historiadata ei vielä yhdisty kuluvan kauden tilastoihin, mutta aineisto on tallessa ja kehitystyö jatkuu.

8.10.2025 17:20 Miesten I divisioona A

Aikuisten I divisioonat käynnistyvät torstaina

Miesten I divisioona A, I divisioona B ja naisten I divisioona käynnistyvät torstaina 9.10. Kaikki aikuisten I divisioonaottelut näkyvät KorisTV:n kautta. Tällä kaudella aikuisten I divisioonia seurataan viikoittaisen divarikatsauksen muodossa.

Näytä lisää vastaavia