30.5.2024 08:56 Peli-Karhut-kasvatti, päättyneellä kaudella HBA-Märskyä Korisliigassa edustanut, Lilli Hakkarainen siirtyy ensi kaudeksi New Mexicon yliopistoon.

Lilli Hakkarainen siirtyy NCAA-kentille ensi kaudeksi. Kuva: Ville Vuorinen.
2004 syntynyt Hakkarainen tilastoi HBA:lle viime kaudella 11,0 pistettä, 5,2 levypalloa ja 1,8 syöttöä ottelua kohden. Korisliigasta häneltä löytyy kokemusta jo kolmelta kaudelta, joista kaksi HBA:ssa ja ensimmäinen kasvattajaseurassaan.
Nuorten maaotteluita Hakkarainen on pelannut tähän mennessä 37 kappaletta. Hänet valittiin 19-vuotiaiden tyttöjen SM-sarjan vuoden pelaajaksi kaudella 2021-22.
New Mexicon naisten joukkue pelaa Mountain West -konferenssissa, josta joukkue on edennyt NCAA:n lopputurnaukseen historiansa aikana kahdeksan kertaa.
– Hän on pelannut korkealla tasolla Euroopassa. Odotamme innolla, että saamme hänet mukaan ja hänen heittotaitonsa on jotain, mistä pidämme hänessä, New Mexicon päävalmentaja Mike Bradbury kertoo yliopiston tiedotteessa.
> Lisätietoja: Lobo WBB Adds Four Guards for 2024-25
Kolme nousujohteista kautta Yhdysvaltain yliopistoliiga NCAA:ta Weber Staten riveissä pelannut Tapiolan Hongan kasvatti Viljami Vartiainen, 198 cm ja 22 vuotta, siirtyy seniorikaudekseen UC Santa Barbaran riveihin Miro Littlen joukkuekaveriksi.
Kolme nousujohteista kautta Yhdysvaltain NCAA-liigassa pelannut jyväskyläläislähtöinen HoNsUn kasvatti Eemeli Yalaho, 203 cm ja 21 vuotta, siirtyy seniorikaudekseen North Carolina Staten riveihin.
Lupauksia herättäneen debyyttikauden Draken yliopiston paidassa pelannut Okku Federiko vaihtaa joukkuetta Yhdysvaltain NCAA-liigassa. 207-senttinen ja 21-vuotias Federiko edustaa tulevalla kaudella illinoisilaista Northwesterniä, joka on edennyt 2020-luvulla kahdesti NCAA:n valtakunnalliseen lopputurnaukseen.
Viimeisen kahden kauden ajan Korisliiga-kentillä vakuuttavaa jälkeä tehnyt Tapiolan Hongan kasvatti Samu Adler, 198 cm ja 18 vuotta, on valinnut yliopistojoukkueekseen Big East -konferenssissa pelaavan Butlerin. Suomen nuorisomaajoukkueiden vakiokastiin Adlerin tavoin viime vuosina kuulunut Olavi Suutela siirtyy puolestaan Oregon Statesta UC San Diegon yliopistoon.
Päättyneellä NCAA-kaudella North Carolinassa pelannut Elina Aarnisalo, 20, palaa ensi kaudeksi UCLA:n riveihin, jossa hän aloitti yliopistouransa.
Yhdysvaltojen naisten yliopistosarja NCAA:n valtakunnallisessa lopputurnauksessa Elina Aarnisalon edustama North Carolina putosi leikistä ulos, kun UConn oli parempi 42-63 (20-28).
Yhdysvaltojen naisten yliopistosarja NCAA:n lopputurnauksessa Elsa Lemmilä ja Ohio State hävisivät Notre Damelle 83-73 (43-35). Lemmilä heitti 9 pistettä ja keräsi 10 levypalloa.
Yhdysvaltojen naisten yliopistosarja NCAA:n valtakunnallisessa lopputurnauksessa Elina Aarnisalo ja North Carolina pääsivät 16 parhaan joukkoon. Elsa Lemmilä ja Ohio State kamppailevat samasta saavutuksesta tänään. Albina Syla ja Rhode Island taas putosivat leikistä ensimmäisellä kierroksella.
Yhdysvaltojen miesten yliopistosarja NCAA:n valtakunnallisessa lopputurnauksessa, March Madnessissä, jokainen suomalaisjoukkue putosi leikistä ulos viikonlopun jäljiltä. Viimeisenä putosi Federiko Federikon Texas A&M.
Yhdysvaltojen naisten yliopistosarja NCAA:ssa konferenssien lopputurnaukset saivat päätöksensä suomalaisten osalta. Valtakunnallisessa lopputurnauksessa, March Madnessissä, nähdään suomalaisista Elina Aarnisalo (North Carolina), Elsa Lemmilä (Ohio State) ja Albina Syla (Rhode Island).