26.2.2014 Namika Lappeenranta ja Kouvolan Kouvot nousivat keskiviikkoisilla voitoillaan hätyyttelemään Salon Vilpasta ja Lapuan Korikobria taistelussa Korisliigan viimeisistä pudotuspelipaikoista. Lappeenranta nujersi kotonaan Vilppaan ja Kouvot jatkoi Namika Lahden tappioputkea. Uudessakaupungissa Karhu syvensi Korihaiden lamaa vierasvoitollaan.

Todd Brownin Namika Lappeenranta kaatoi Vilppaan kolmannella yrittämällä.

Matt Gibson rankaisi Namika Lahtea 37 pisteellä.

Matias Ojala kuului Karhun parhaimmistoon Uudessakaupungissa. Kuvat: Francois Perthuis, Matti O. Koskinen & Kai Kilappa.
Namika Lappeenranta lähti keskiviikon URHOtv-ottelussa hyvällä jalalla peliin Salon Vilpasta vastaan ja nautiskelikin kotiyleisönsä edessä parhaimmillaan 24 pisteen johtoon.
Salolaiset onnistuivat kuitenkin jo kirimään taukoon mennessä eron 11 pisteeseen ja hiipivät toisella puoliajalla kori korilta lähemmäs. 49 sekuntia ennen loppua Joseph Harris donkkasi Vilppaan jo kolmen pisteen päähän, 76–73.
Greg Logins pääsi kuitenkin ratkaisemaan toisessa päässä voiton kotijoukkueelle onnistuneella kolmosellaan, joka kasvatti Namikan johdon kuuteen pisteeseen. Lappeenrantalaiset veivät voiton loppuluvuin 82–75 (53–42).
Todd Brown (28/9/3 syöttöä) oli jälleen Namikan tehomies. Viime hetken kolmosellaan esiin noussut Logins (17/9) sekä yhden kauden parhaista otteluistaan pelannut Antti ”Jumppa” Niskanen (17/7/2 blokkia) muodostivat kotijoukkueen tehokolmikon.
Marcus Relphorde (21/3/4 syöttöä/3 riistoa) ja Joseph Harris (13/13/3 riistoa) kuittasivat Vilppaan korkeimmat tehot.
Namika Lahti joutui nöyrtymään jo seitsemänteen perättäiseen tappioonsa, kun Kouvolan Kouvot teki entistä enemmän pesäeroa liigan häntäpään Korihaihin nautiskelemalla 82–93 (34–43)-vierasvoiton.
Kouvot teki pelin avausjaksolla mitä tahtoi ja Lahden Suurhallissa vallitsi hiljaisuus, kun vieraat venyttivät johtonsa 17 pisteeseen. Namika onnistui kuitenkin hyydyttämään Kouvojen vauhdinpidon ja alkoi kiriä eroa umpeen.
Lahtelaiset johtivat peliä vielä neljä minuuttia ennen loppua numeroissa 77–76, kunnes Matt Gibsonin kolmonen sekä riistosta nostettu kakkonen siirsivät johdon vieraille. Eldar Skamon kavennusvapaaheittojen jälkeen Cliff Colimon ja Gregg Thondique sinetöivät vierasvoiton onnistumisillaan.
Kentän tähti oli Kouvojen Matt Gibson (37/1/4 syöttöä/3 riistoa), jota Gregg Thondique (18/8) ja Ville Kaunisto (14/9) tukivat mainiosti.
Namikasta Robert Arnold (26/5) ja Storm Warren (18/13) esiintyivät edukseen.
Kouvot ja Namika Lappeenranta nousivat kahden voiton päähän Lapuan Korikobrista ja Salon Vilppaasta, jotka ovat vuorotelleet Korisliigan sijoilla 8.-9.
Vaikeasta alkukaudesta kärsineen Kauhajoen Karhun pelissä näkyi paljon hyvää keskiviikkona Uudessakaupungissa.
Edellisestä kuudesta ottelustaan vain yhden voittanut Karhu aloitti liigajumboa vastaan hitaasti, mutta sai hitsattua puolustuspäänsä yhä tiiviimmin yhteen pelin edetessä.
Tasaisen kolmannen jakson jälkeen Matias Ojala ja Antwine Williams käynnistivät päätösjakson perättäisillä kolmosilla, joiden jälkeen Korihait oli lyöty. Karhu vei voiton vakkasuomalaisista pistein 67–82 (31–34).
Kentän kuningas oli Karhu-sentteri Andre Williamson (22/14), joka sai hyvää tukea Antwine Williamsilta (19/4), Niko Mattilalta (12/3/3 riistoa) ja Matias Ojalalta (11/6/2 blokkia).
Karhusta James Padgett (19/10) ylsi tupla-tuplaan. Korihaiden ahdinko liigan tyvessä syveni, kun joukkueella on neljän voiton takaa-ajomatka Kouvoihin ja Namika Lappeenrantaan.
(Basket.fi)
Kataja Basket kaatoi toisen pahimmista kilpailijoistaan, Bisons Loimaan, ja varmisti oman pääsynsä pudotuspeleihin. Lahti Basketball ei olisi myöskään enää uhannut joensuulaisia, koska se kärsi hiuksenhienon tappion sarjaputoaja Kobrille. Ylemmässä jatkosarjassa puolestaan korkein ja matalin sija on ratkaistu, mutta niiden välissä järjestys voi vielä jatkosarjojen päätöskierroksella muuttua.
Miesten Korisliigan jatkosarjoja on kullakin joukkueella jäljellä enää yksi tai kaksi ottelua. Alemman jatkosarjan toinen playoff-joukkue ja ylemmän jatkosarjan joukkueiden järjestys sijoilla 2–5 ovat edelleen mysteerejä.
Tapiolan Honka tavoittelee viimeisillä kierroksilla jatkosarjasijoituksensa kohentamista ja kotiedun saavuttamista playoffeihin. Espoolaisseura on taulukossa viidentenä mutta tasapisteissä kahden ylempänä olevan joukkueen kanssa.
Tampereen Pyrintö on varmuudella mukana Korisliigan pudotuspeleissä, mutta Lahti Basketball ja Bisons Loimaa voivat vielä teoriassa saavuttaa toista pääsylippua hallussaan pitävän Kataja Basketin. Ylemmässä jatkosarjassa Korihait, KTP-Basket ja Tapiolan Honka uhkaavat Kauhajoen kakkossijaa. Salon Vilpas ei pelannut tänään, mutta sen paalupaikkaa ei voi viedä enää kukaan.
KTP-Basketin Remu Raitanen on kehittynyt koripalloilijana mutta pyrkii iltaisin tyhjentämään lajiin liittyvät mietteet päästään. Muutoin kentällä tapahtuvia asioita tulee helposti yliajateltua – etenkin nyt, kun seura pelaa parasta kauttaan aikoihin.
Korisliigan ylemmässä jatkosarjassa pelattiin kaksi ottelua. Korihait kaatoi Helsinki Seagullsin, jolle tappio oli jo viides kuudesta viimeisimmästä ottelusta. Salon Vilpas puolestaan kasvatti kaulaa lohkon kärjessä taivuttamalla kakkossijan haltija Kauhajoen.
Miesten Korisliigassa voittivat tänään ylemmän jatkosarjan kolmonen KTP-Basket ja alemman jatkosarjan ykkönen Tampereen Pyrintö.
Korisliigan jatkosarjoja pelataan vielä muutama kierros, mutta Kouvot varmisti tämäniltaisella voitollaan Bisons Loimaasta, ettei voi enää pudota sarjan viimeiselle sijalle. Putoajan paikalle sijoittuu näin ollen Kobrat.
Miesten Korisliigan alemmassa jatkosarjassa vain kaksi parhaiten sijoittunutta joukkuetta pääsee playoffeihin. Näitä sijoja pitävät tällä hetkellä hallussaan Kataja Basket ja Tampereen Pyrintö, jotka kohtasivat tänään Tampereella.
Kaudella 2025–2026 Korisliigan kuukauden parhaat luvut tarjoaa Suomen johtava talous- ja palkkahallintoalan asiantuntijaorganisaatio Rantalainen. Helmikuun parhaaksi valittiin upean kuukauden pelannut Korihaiden Frank Champion.