Lahti yllätti Hongan Korisliigassa

16.2.2008 Namika Lahti yllätti Espoon Hongan Korisliigan lauantaikierroksella. Voitto jäi Lahteen numeroin 76–72 (39–43), ja samalla katkesi espoolaisten kuuden ottelun voittoputki.

Tauon molemmin puolin isännille liikaa siimaa tarjonnut Honka sortui Lahdessa vaisuun heittopeliin upottamalla kakkoset vain 48 prosentin tarkkuudella. Honka taisteli silti loppuun asti voitosta, kunnes Lahti rankaisi viimeisen kahden minuutin aikana kavuten voittoon tilanteesta 69–70.

– Täysin voitettavissa ollut peli, mutta sössimme sen itse aivan lopussa muun muassa pariin pahaan pallonmenetykseen, Hongan apuvalmentaja Tero Kuivalainen tilitti.

Kotijoukkueesta selkeästi kovimmassa iskussa oli Pierre Jallow. Hän kunnostautui Hongan kaadossa 26 pisteellä ja kuudella levypallolla.

500. pääsarjaottelunsa Lahdessa pelanneen Hongan tehokkain oli 20 pinnaa heittänyt Petteri Koponen.

Kataja ja Korihait tärkeisiin voittoihin

Joensuun Kataja paranteli asemiaan taistelussa Korisliigan viimeisistä pudotuspelipaikoista, kun se löi kotonaan Tampereen Pyrinnön 95–78 (47–40).

Ennakolta tiukasta ottelusta ei lopulta kummoista jännitysnäytelmää tullut. Kataja nappasi jo ensimmäisellä neljänneksellä reilun kymmenen pisteen johdon eikä päästänyt sen jälkeen Pyrintöä enää edes kunnolliselle iskuetäisyydelle.

Loppuhetkillä Katajalla oli varaa jopa päästää vastustaja siistimään tappiolukemiaan kymmenellä pinnalla.

Katajan johdatti voittoon 26 pistettä tehnyt Andre Foreman. Muut isäntien tehopelaajat olivat Anssi Kinnaslampi (20/1), Louis Hinnant (19/6). Vierasjoukkueen tehoista vastasivat etupäässä Damon Williams (17/13) ja Damion Dantzler (17/10).

Myös Uudenkaupungin Korihait nappasi pudotuspelipaikkataiston kannalta erittäin arvokkaan voiton. Länsirannikolla vieraillut Porvoon Tarmo sai poistua kotimatkalle tyhjin käsin loppunumeroiden oltua 99–84 (46–45).

Ottelu eteni äärimmäisen tasaisena aina kolmannen neljänneksen jälkipuoliskolle saakka. Myös viimeisen kymmenminuuttisen Korihait aloitti vahvasti ja varmisti näin käytännössä voiton itselleen.

Kotijoukkueen sankariksi nousi Glenn Stokes, joka pussitti kolmesti kaaren takaa ja heitti Korihaille yhteensä peräti 33 pinnaa. Tarmon paras sekä pisteissä että levypalloissa oli Mark McCarroll (18/12).

Karhu piinasi ToPoa

Korisliigaa johtava ToPo sai tehdä täyden päivätyön napatakseen voiton sarjataulukon toisessa päässä komeilevasta Kauhajoen Karhusta. Sarjanousija antautui yllättävän tiukan taiston jälkeen 95–82 (53–41).

ToPo nappasi ensimmäisellä jaksolla noin kymmenen pisteen johdon, mutta Karhu sinnitteli hyvin pelissä mukana eikä päästänyt eroa repeämään sen suuremmaksi. Vasta kolmannen neljänneksen lopulla ToPo sai venytettyä johtoaseman sellaiseksi, että voitto oli käytännössä varma.

Kotijoukkue heitti tarkemmin, mutta hävisi vastaavasti levypallot selkeästi. Kovimmassa vireessä oli henkilökohtaisen ennätyksensä 30 pistettä pussittanut Elias Kajander. Vierailijan paras oli Mario Porter (24/7).

(STT)

Korisliigan täydelliset ottelutilastot sekä muita tilastoja löytyy Koripalloliiton tilastopalvelusta, www.basket.fi.



Lisätietoja: /sarjat_tulokset/korisliiga/

Asiat

 
11.3.2026 20:27 Korisliiga

Sijanousua hakeva Honka taivutti Vilppaan – jatkosarjavoiton varmistaneet salolaiset pelaavat ilman panosta

Tapiolan Honka tavoittelee viimeisillä kierroksilla jatkosarjasijoituksensa kohentamista ja kotiedun saavuttamista playoffeihin. Espoolaisseura on taulukossa viidentenä mutta tasapisteissä kahden ylempänä olevan joukkueen kanssa.

10.3.2026 20:27 Korisliiga

Pyrintö varmisti playoff-paikkansa, Kataja joutuu voitostaan huolimatta vielä jännittämään – Vilppaan sarjavoitto sinetöity

Tampereen Pyrintö on varmuudella mukana Korisliigan pudotuspeleissä, mutta Lahti Basketball ja Bisons Loimaa voivat vielä teoriassa saavuttaa toista pääsylippua hallussaan pitävän Kataja Basketin. Ylemmässä jatkosarjassa Korihait, KTP-Basket ja Tapiolan Honka uhkaavat Kauhajoen kakkossijaa. Salon Vilpas ei pelannut tänään, mutta sen paalupaikkaa ei voi viedä enää kukaan.

10.3.2026 10:00 Korisliiga

Remu Raitasen päässä pyörivät iltaisin sekä koripallotilastot että pörssikurssit – KTP:n laituri tavoittelee Korisliiga-menestystä edellistä kertaa kouliintuneempana

KTP-Basketin Remu Raitanen on kehittynyt koripalloilijana mutta pyrkii iltaisin tyhjentämään lajiin liittyvät mietteet päästään. Muutoin kentällä tapahtuvia asioita tulee helposti yliajateltua – etenkin nyt, kun seura pelaa parasta kauttaan aikoihin.

7.3.2026 20:44 Korisliiga

Vilpas porskuttaa edelleen paalupaikalla – Korihait taivutti Seagullsin jälleen yhteen tappioon

Korisliigan ylemmässä jatkosarjassa pelattiin kaksi ottelua. Korihait kaatoi Helsinki Seagullsin, jolle tappio oli jo viides kuudesta viimeisimmästä ottelusta. Salon Vilpas puolestaan kasvatti kaulaa lohkon kärjessä taivuttamalla kakkossijan haltija Kauhajoen.

6.3.2026 20:58 Korisliiga

KTP:lle roima voitto Hongasta – Pyrintö jatkaa alemman jatkosarjan huipulla

Miesten Korisliigassa voittivat tänään ylemmän jatkosarjan kolmonen KTP-Basket ja alemman jatkosarjan ykkönen Tampereen Pyrintö.

5.3.2026 20:41 Pääjuttu

Kouvot varmisti Korisliiga-paikkansa ensi kaudelle kahden pisteen voitolla

Korisliigan jatkosarjoja pelataan vielä muutama kierros, mutta Kouvot varmisti tämäniltaisella voitollaan Bisons Loimaasta, ettei voi enää pudota sarjan viimeiselle sijalle. Putoajan paikalle sijoittuu näin ollen Kobrat.

5.3.2026 09:36 Korisliiga

Aapo Heinonen jatkaa Hongan miesten päävalmentajana

Erinomaista Korisliiga-kautta pelaavan Tapiolan Hongan miesten joukkueen ensi kauden 2026-27 rakentaminen on käynnistetty sopimalla Aapo Heinosen jatkosta joukkueen päävalmentajana.

4.3.2026 20:23 Korisliiga

Kamppailu alalohkon kuninkuudesta kiihtyy – tänään Pyrintö taivutti Katajan

Miesten Korisliigan alemmassa jatkosarjassa vain kaksi parhaiten sijoittunutta joukkuetta pääsee playoffeihin. Näitä sijoja pitävät tällä hetkellä hallussaan Kataja Basket ja Tampereen Pyrintö, jotka kohtasivat tänään Tampereella.

4.3.2026 11:07 Korisliiga

Frank Champion on valittu Korisliigan helmikuun kuukauden pelaajaksi

Kaudella 2025–2026 Korisliigan kuukauden parhaat luvut tarjoaa Suomen johtava talous- ja palkkahallintoalan asiantuntijaorganisaatio Rantalainen. Helmikuun parhaaksi valittiin upean kuukauden pelannut Korihaiden Frank Champion.

26.2.2026 13:49 Korisliiga

Erik Muhonen ja Pyrintö kaksivuotiseen jatkosopimukseen - myös Liljebergille jatkosopimus

Pyrintö on tehnyt jatkosopimuksen Erik Muhosen, 21, kanssa. Ensimmäistä kauttaan Pyrinnössä pelaavan Muhosen jatkosopimus on kevääseen 2028 saakka. Lisäksi Pyrintö on tehnyt kahden vuoden jatkosopimuksen korisliigan valmentaja Santeri Liljebergin kanssa.

Näytä lisää vastaavia