25.11.2006 Korisliigan sarjajohtaja Joensuun Katajan kahdeksan perättäisvoiton putki katkesi lauantai-iltana Lahdessa. Namika Lahti väänsi kotisalissaan tiukan pelin itselleen pistein 82-80 (47-45).
Ensimmäinen kymmenminuuttinen pelattiin vielä tasan, mutta sen jälkeen ottelu eteni pääosin Lahden hienoisessa johtoasemassa. Kataja käväisi vielä 34 sekuntia ennen lopussa pinnan johdossa, mutta päätöshetkillä isännät olivat vahvempia.
- Kovaa pinnistystä molemmilta loppuun saakka. Olemme saaneet puolustuksen toimimaan ja temmon pysymään hyökkäyksissä, Lahden NMKY:n valmentaja Lars Ekström iloitsi.
- Lähes kaikessa olimme hieman Katajaa parempia. Ainoastaan vapaaheitot (7/24) menivät todella heikosti, hän jatkoi.
Voittajajoukkueen tehokkain oli 20 pistettä heittänyt Lee Scruggs. Katajan ykkönen oli 28 pinnaa tehnyt Sami Lehtoranta.
Lappeenrannan NMKY sai vuorostaan neljän pelin mittaiseksi venyneen tappioputkensa poikki. Korisliigan häntäpäähän jumittunut Pussihukat sai antautua hallitsevalle mestarille Myyrmäen urheilutalolla 63-81 (38-36).
Namikakin sai kuitenkin pelinsä kulkemaan vasta jälkimmäisellä puoliajalla. Lopulta se nousi tarkemman heittopelinsä ansioista varsin selkeään voittoon.
Michael Cuffee heitti Lappeenrannalle 20 pistettä. Pussihukkien tehokkain mies Bilal Salaam jäi hänkin 15 pinnaan.
Korihait koki lauantain Korisliiga-kierroksella hivenen yllättävän kotitappion. Team Componenta Karkkilasta tuli ja ryöväsi pisteet Uudestakaupungista numeroin 84-76 (31-35).
Pirteän alkukauden pelannut sarjanousija käänsi ottelun voitokseen vasta päätösneljänneksellä. Sen Componenta voitti selvästi 27-15. Minuuttia ennen päätösvihellystä peli oli vielä tasan, mutta vierailija vei loppuhetket 8-0.
Chris Davis heitti vierailijalle 29 pistettä. Korihaiden tehokkain oli Ben Perkins 23 pinnallaan.
Espoon Honka kaatoi KTP:n ja nousi samalla kotkalaisten ohi paremman korisuhteen turvin liigakakkoseksi. Hongan voittolukemat Tapiolassa olivat tiukat 102-98 (61-53).
KTP johti ottelua päätösneljänneksellä parhaimmillaan seitsemällä pisteellä, mutta Honka kaasutti viimeisen kolmenminuutin aikana ohitse.
- En pidä siitä, että joudun huutamaan kokeneille pelaajille, mutta nyt minun oli pakko keksiä jotain ennen viimeisen kymmenminuuttisen alkua. Löysimme puolustuksen ja ratkaisimme sitä kautta tämän ottelun, Hongan valmentaja Mihailo Pavicevic näki.
- Tämä ottelu oli kuin venäläistä rulettia. Molemmat kävivät välillä jo tuntuvassakin johdossa, jota ne eivät kuitenkaan kyenneet säilyttämään, hän jatkoi.
Molempien joukkueiden heittopeli oli erinomaista. Hongasta Jukka Matinen pääsi 33 pisteeseen ja Matthew Williamskin pussitti 30 pinnaa. Kotkan ykköspyssy oli Toni Ilmonen (24), jonka seitsemästä kolmen pisteen heitosta ainoastaan yksi livahti ohi.
(STT)
Miesten Korisliigan kevään 2026 pronssimitalisti on Uudenkaupungin Korihait.
Karhu Basketia Korisliigassa viimeisen kolmen kauden ajan menestyksekkäästi edustanut Loimaan Korikonkareiden kasvatti Oliver Kandén, 200 cm ja 21 vuotta, siirtyy ensi kaudeksi Yhdysvaltain NCAA-liigaa pelaavaan Pepperdinen yliopistoon.
Salon Vilpas ja Kataja Basket ottavat mittaa miesten Korisliigan finaalien avausottelussa lauantaina 2. toukokuuta. Nuoret suomalaistähdet Luukas Vaara ja Thomas Tumba jakavat ajatuksensa yllättävän kaksikon tulevasta kohtaamisesta.
Ruudussa kauden mittaan nähty Hang Time -sarja Korisliiga-pelaajista on tuonut jälleen ihastuttavat persoonat lähemmäksi kannattajia. Nyt on aika äänestää jo kuudennen tuotantokauden paras jakso.
Lauantaina alkava miesten Korisliigan finaalisarja Salon Vilppaan ja Kataja-Basketin välillä tuomitaan seitsemän erotuomarin voimin.
Kataja Basket ja Salon Vilpas voittivat tänään omien välieräsarjojensa seitsemännet ottelut ja etenevät näin ollen toisiaan vastaan Korisliiga-finaaleihin.
Bisons on kiinnittänyt Michael Poundsin uudeksi päävalmentajakseen. Sopimus kattaa kauden 2026-27 ja se sisältää option kaudesta 2027-28. Pounds saapuu Loimaalle KTP-Basketin apuvalmentajan paikalta.
Tapiolan Hongan Korisliiga-miehistö on aloittanut valmistautumisen Korisliiga-kauteen 2026-27. Joukkue on solmimassa tukun pelaajasopimuksia ja ensimmäisenä signauksena on takapelaajan paikalle Tapiolan Hongan oma kasvatti Lauri Kallio (188cm).
Sekä Korihait että Helsinki Seagulls saalistivat tänään voiton, jolla joukkueet venyttivät omia välieräsarjojaan seitsemänteen otteluun.
Korisliigan kumpikin välieräsarja on nyt tilanteessa 3–2, ja voiton päässä finaaleista ovat Salon Vilpas ja Kataja Basket.