KTP siirsi ratkaisun Tapiolaan

15.4.2007 Espoon Honka ja kotkalainen KTP Basket järjestävät tiistaina Tapiolassa trillerin, jonka voittaja pelaa tänä keväänä koripallon Suomen mestaruudesta. Selkä seinää vastaan ja vieläpä vajaamiehisenä taistellut KTP vei välieräsarjan viidenteen otteluun kaatamalla Hongan sunnuntaina kotonaan numeroin 97-88 (43-43).

Kotkan voiton arvoa nostaa edelleen se, että joukkue pelasi ilman parasta pistemiestään, keskiviikon rökäletappiossa Espoossa sormensa loukannutta Jerald Fieldsiä.

- KTP pelasi tämä ottelun meitä fiksummin ja se halusi enemmän voittoa. Nämä ovat joskus henkimaailman juttuja, joissa kaikki on hyvinkin pienestä kiinni, totesi Hongan kapteeni Jukka Matinen (12/3) harmissaan.

Honka kävi ottelussa parhaimmillaan seitsemän pisteen (28-21) johdossa toisen neljänneksen alussa ja moni luuli ratkaisun olleen jo siinä. Kovalla sykkeellä kotiyleisönsä edessä Karhuvuoressa pelannut KTP oli kuitenkin asiasta täysin eri mieltä.

“KTP pisti isot heittonsa sisään”

Kotka siirtyi tarkkaa työtä tehneen Andre Foremanin (25/8) johdolla johtoon välittömästi tauon jälkeen. Honka onnistui käymään vajaat seitsemän minuuttia ennen loppua rinnalla numeroissa 69-69, kunnes Toni Ilmonen (16/0) ja Pasi Heinonen (7/4) upottivat peräkkäin kaksi kovaa kolmosta kaaren takaa.

Honka sai kurottua isäntien kymmenen pisteen (83-73) johdon vielä lukemiin 84-81 kaksi minuuttia ennen päätösvihellystä, mutta kiri jäi sittenkin vain kosmeettiseksi, kun KTP sivalsi vapaaheittonsa kylmähermoisesti säkkiin.

- KTP pisti isot heittonsa sisään samalla kun me missasimme omia paikkojamme lähietäisyyksiltä, myönsi Matinen.

Voittajien ehdottomiin sankareihin lukeutuivat myös Jermaine Spivey (22/8) ja 11:sta kahden pisteen heitostaan yhdeksän naruihin nostanut Maurice Ingram (19/7).

Avausjaksolla Kotkan Hongan kanssa pitkälti pitänyt Spivey täydensi iltaansa kuudella koriin johtaneella syötöllä. Toisaalta Spiveyn tilastoihin vedettiin pitkä miinus peräti yhdeksän menetyksen muodossa.

Levypalloissa Kotkalle 34-27 taipuneen Hongan tehokkain oli Matt Williams (26/11), jonka pisteistä jo 11 syntyi avausneljänneksellä.

- Jos ja kun voitamme ottelun levypallot ilman Fieldsiä, niin se on kova juttu. Fieldsin oikean käden keskisormi on lastoitettu, mutta ainakin minun veikkaukseni on se, että hän pelaa tiistain ottelussa, sanoi KTP:n apuvalmentaja Sauli Lanki.

Hongasta Monte Cummings ja kuusi syöttöä tarjoillut Tim Kisner saivat kokoon 16 pistettä mieheen. Kisner upotti kaikki viisi kakkostaan, mutta toisaalta neljästä kolmosesta ei yksikään löytänyt oikeaa osoitetta. KTP tähtäsi kolmosensa (9/17) tuntuvasti Honkaa (6/25) tarkemmin.

- Lisäksi saimme pidettyä meitä tähän mennessä rankaisseen Matisen lähinnä Foremanin ansiosta 12 pisteessä. Se oli myös ratkaisevaa. Sama pätee myös Petteri Koposeen, jonka Ilmonen pystyi puolustamaan virhevaikeuksista huolimatta yhdeksään pisteeseen, korosti Lanki.

Viides ja ratkaiseva semifinaaliottelu pelataan Hongan ja KTP:n välillä tiistaina Tapiolan Urheiluhallissa klo 18.30. Viime keskiviikon kolmatta välierää seurasi jo yli 1500 katsojaa ja nyt kun panokset ovat huipussaan, niin Mankkaalla on luvassa taatusti entistäkin sähköisempi tunnelma.

Ottelutilastot ja koko suomalaisen huippukoripallon tilastopalvelu osoitteessa www.basket.fi/.



Lisätietoja: /sarjat_tulokset/korisliiga/
 
30.4.2026 15:52 NCAA

Oliver Kandén NCAA-liigan Pepperdineen

Karhu Basketia Korisliigassa viimeisen kolmen kauden ajan menestyksekkäästi edustanut Loimaan Korikonkareiden kasvatti Oliver Kandén, 200 cm ja 21 vuotta, siirtyy ensi kaudeksi Yhdysvaltain NCAA-liigaa pelaavaan Pepperdinen yliopistoon.

30.4.2026 14:30 Korisliiga

Korisliiga-finaalit: Järkähtämätön sarjavoittaja kohtaa vaikeuksista voittoihin nousseen sensaatiohaastajan!

Salon Vilpas ja Kataja Basket ottavat mittaa miesten Korisliigan finaalien avausottelussa lauantaina 2. toukokuuta. Nuoret suomalaistähdet Luukas Vaara ja Thomas Tumba jakavat ajatuksensa yllättävän kaksikon tulevasta kohtaamisesta.

28.4.2026 20:44 Korisliiga

Korisliigan jymy-yllätys: Kataja finaaliin seitsemänneltä sijalta, vastustajaksi jatkosarjavoittaja Vilpas!

Kataja Basket ja Salon Vilpas voittivat tänään omien välieräsarjojensa seitsemännet ottelut ja etenevät näin ollen toisiaan vastaan Korisliiga-finaaleihin.

26.4.2026 20:36 Korisliiga

Jännitys jatkaa tiivistymistään: molemmat Korisliiga-välierät seiskapeliin!

Sekä Korihait että Helsinki Seagulls saalistivat tänään voiton, jolla joukkueet venyttivät omia välieräsarjojaan seitsemänteen otteluun.

24.4.2026 20:34 Korisliiga

Välierät katkolla Vilppaalle ja Katajalle – illan pistekuninkaat Harmon ja Adler

Korisliigan kumpikin välieräsarja on nyt tilanteessa 3–2, ja voiton päässä finaaleista ovat Salon Vilpas ja Kataja Basket.

21.4.2026 20:47 Korisliiga

Molemmat välierät tasoissa – Tahvanainen 26 pistettä, Harmon hillittömät 47!

Miesten Korisliigassa kumpikin välieräsarjoista päätyi tänään kotivoittojen ansiosta kutkuttavaan 2–2-tilanteeseen.

18.4.2026 20:53 Korisliiga

Kataja kavensi Seagullsin johtoa Kantosen ja Harmonin säkenöivällä pelillä – Vilpas yli 50 pisteen voittoon Korihaista

Miesten Korisliigan välierissä tilanne on parhaillaan 2–1 niin Salon Vilppaan kuin Helsinki Seagullsinkin hyväksi.

15.4.2026 21:51 Korisliiga

Korihait tasoitti välierät Vilpasta vastaan – Katajakin kävi lähellä, mutta Seagulls pääsi lopussa ohi

Miesten Korisliigassa pelattiin toinen ottelu kumpaakin välieräsarjaa. Salon Vilpas ja Korihait ovat nyt tilanteessa 1–1, kun taas Helsinki Seagulls johtaa Kataja Basketia vastaan 2–0.

13.4.2026 21:38 Korisliiga

Vilpas vei voiton välieräavauksesta Korihaiden vahvasta pelistä huolimatta

Salon Vilpas vei ensimmäisen välieräottelun nimiinsä luvuin 92–84.

12.4.2026 18:59 Korisliiga

Korisliiga-välierät käynnistyivät: Seagulls avasi kotivoitolla

Helsinki Seagullsin ja Kataja Basketin ensimmäinen kohtaaminen päättyi Seagullsin voittoon.

Näytä lisää vastaavia