29.2.2012 Aiemmassa kolmessa joukkueiden välisessä kohtaamisessa KTP:n kukistanut Karhu sai keskiviikkona kylmää kyytiä Kotkassa, kun nousujohteinen KTP ryöpytteli loukkaantumisten riivaamaa Karhua pistein 99–79 (55–31).

Joonas Lehtoranta urakoi tehokkaat minuutit, kun KTP kukisti Karhun. Kuva: Kai Kilappa.
KTP hallitsi peliä alusta asti ja ratkaisi voittonsa käytännössä jo toisella neljänneksellä kasvatettuaan Antonio Crockerin kaukoheitoilla johtonsa yli 20 pisteen. Toisen puoliskon pelailun aikana kotijohto kasvoi suurimmillaan 33 pisteeseen.
– Pelasimme hyvin, kun onnistuimme erinomaisesti sekä hyökkäys- että puolustuspäässä. Lisäksi saimme vaihtopenkiltäkin hyvin pisteitä, myhäili KTP:n päävalmentaja Sami Toiviainen.
KTP upotti 15 kolmen pisteen koria 43 % tarkkuudella. Antonio Crocker (24/9) upotti kuusi kolmosta, toinen pistetykki oli Timothy Blue (23/10/2 blokkia). 18-vuotias Joonas Lehtoranta (12/2/2 blokkia) käytti tehokkaasti hyväkseen ensimmäisen aloitusviisikkopaikkansa.
Karhun tehokkaimmat olivat Clevin Hannah (21/3/7 syöttöä) sekä Kelly Beidler (17/15).
(STT)
Korihaiden kotivoitossa pääsivät loistamaan erityisesti etukentän tähdet Frank Champion ja Mikael Aalto. Uusikaupunkilaisseura on nyt sarjapisteissä tasoissa voittamansa Helsinki Seagullsin kanssa jatkosarjojen välisen rajaviivan tuntumassa.
Korisliigassa pelattiin kaksi ottelua, joista voittajiksi selvisivät Kauhajoki ja Kataja Basket. Illan korkein pistesuoritus oli tappion kärsineiden Kobrien Jaquan Carlosin 35.
Tampereen Pyrinnön voitossa nähtiin väkevä tilastoilta niin Ahren Freemanilta, Topias Palmilta, Erik Muhoselta kuin Riku Laineeltakin. Kaksi muuta Korisliiga-ottelua päättyivät Lahti Basketballin ja KTP-Basketin voittoihin.
Sekä Salon Vilppaan Ansley Almonor että Kataja Basketin De'vion Harmon nakuttivat joukkueidensa voitoissa pyöreät 40 pistettä.
Kouvot nappasi väkevän vierasvoiton ja hätyyttelee jatkosarjalohkojen välistä rajaviivaa. Tapiolan Honka puolestaan nousi kotiesityksellään Korisliigan kärkeen.
Ennen ottelua Salohallissa nähtiin harvinainen erikoisohjelmanumero, kun Vilpas Legends ja Honka Legends kohtasivat toisensa. Kentällä nähtiin muiden muassa Teemu Rannikko, Shawn Huff, Jamar Wison ja Kimmo Muurinen.
21-vuotias Riku Korhonen opiskelee treenien ohessa kauppatieteitä, mutta tulokset Korisliigassa ovat samalla nousseet raketin lailla. Tapiolan Hongasta on kehittynyt yllättäen varteen otettava mestaruuskandidaatti ja Korhosesta hallitseva kuukauden pelaaja.
Bisonsin Pihlajamäen ja Kokon vahvat suoritukset eivät riittäneet Korisliigan sarjakakkosta vastaan.
Korisliigan runkosarjan seitsemännellä sijalla majaileva Tampereen Pyrintö on solminut loppukautta koskevan sopimuksen pitkäaikaisen seuraikoninsa, Susijengissäkin vuosikaudet pelanneen Topias Palmin, 196 cm ja 31 vuotta, kanssa. Palmin sopimus sisältää vuodenvaihteen jälkeisen reilun kuukauden ulkomaanoption.
Helsinki Seagulls, Kataja Basket ja Korihait pääsivät kaikki juhlimaan vierasvoittoja.