KTP kompuroi vieraissa

1.12.2006 Korisliigan kärkipään joukkueisiin lukeutuva KTP hävisi kolmannen vieraspelinsä peräkkäin, kun Namika Lahti otti perjantaina kotkalaisista voiton 90-76 (40-41) - tuloksella. Tappiosta huolimatta KTP jatkaa liigan kärkikahinoissa, kun se miehittää Hongan kanssa tasapisteissä sijoja kaksi ja kolme.

Tasaiseen peliin alkoi tulla ratkaisun makua vasta viimeisen neljänneksen alussa, kun Namika Lahti nykäisi 64-62 -numeroista 75-62 -lukemiin. Tuosta KTP ei enää pystynyt kuromaan eroa alle kymmenen pisteen.

Sidney Holmes pohjusti kotivoiton 21 pisteellä ja 13 levypallolla. Augenijus Vaskys heitti 16 ja Ilkka Vuori sekä Ville Mäkäläinen 14 pistettä mieheen. Namika Lahti pelasi nyt toisen pelinsä ilman polvivaivaista sentteriään Lee Scruggsia.

Pallonmenetyksiin 26 kertaa sortuneesta KTP:stä Andre Foreman oli tehokkain 22 pisteellä. Jerald Fields pussitti 17 pistettä. 

Kouvot kaatui Porvoossa 

Porvoon Tarmo tuotti Kouvolan Kouvoille tämän viikon toisen tappion, kun sarjapisteet jäivät Porvooseen 99-85 (43-39) -tuloksella.

Tarmo johti peliä toisen neljänneksen lopulta lähtien eikä Kouvojen kiri kantanut viimeisellä neljänneksellä kahdeksaa pistettä lähemmäksi.

Chris Hesteristä tuli Tarmon sankari 34 pisteen saaliilla. Takamies heitti 14 heitostaan vain yhden ohi. Nick DeWitz säesti 17 pisteellä.

Kouvojen tehokkain oli kuusi kolmosta ja yhteensä 22 pistettä upottanut Tuomas Iisalo. Ensimmäisen pelinsä Kouvoissa pelannut takamies Rodney Billups aloitti 12 pisteen ja kuuden syötön tehoilla.

(STT)



Lisätietoja: /sarjat_tulokset/korisliiga/

Asiat

 
1.5.2026 20:01 Korisliiga

Korihaille pronssia – Seagulls kaatui 20 pisteellä

Miesten Korisliigan kevään 2026 pronssimitalisti on Uudenkaupungin Korihait.

30.4.2026 15:52 NCAA

Oliver Kandén NCAA-liigan Pepperdineen

Karhu Basketia Korisliigassa viimeisen kolmen kauden ajan menestyksekkäästi edustanut Loimaan Korikonkareiden kasvatti Oliver Kandén, 200 cm ja 21 vuotta, siirtyy ensi kaudeksi Yhdysvaltain NCAA-liigaa pelaavaan Pepperdinen yliopistoon.

30.4.2026 14:30 Korisliiga

Korisliiga-finaalit: Järkähtämätön sarjavoittaja kohtaa vaikeuksista voittoihin nousseen sensaatiohaastajan!

Salon Vilpas ja Kataja Basket ottavat mittaa miesten Korisliigan finaalien avausottelussa lauantaina 2. toukokuuta. Nuoret suomalaistähdet Luukas Vaara ja Thomas Tumba jakavat ajatuksensa yllättävän kaksikon tulevasta kohtaamisesta.

30.4.2026 09:51 Korisliiga

Äänestä Hang Time -sarjan kauden paras jakso ja voita kultainen koripallo tai Ruudun 3 kuukauden lahjakortteja

Ruudussa kauden mittaan nähty Hang Time -sarja Korisliiga-pelaajista on tuonut jälleen ihastuttavat persoonat lähemmäksi kannattajia. Nyt on aika äänestää jo kuudennen tuotantokauden paras jakso.

30.4.2026 08:54 Korisliiga

Korisliigan finaalierotuomarit valittu

Lauantaina alkava miesten Korisliigan finaalisarja Salon Vilppaan ja Kataja-Basketin välillä tuomitaan seitsemän erotuomarin voimin.

28.4.2026 20:44 Korisliiga

Korisliigan jymy-yllätys: Kataja finaaliin seitsemänneltä sijalta, vastustajaksi jatkosarjavoittaja Vilpas!

Kataja Basket ja Salon Vilpas voittivat tänään omien välieräsarjojensa seitsemännet ottelut ja etenevät näin ollen toisiaan vastaan Korisliiga-finaaleihin.

28.4.2026 15:04 Korisliiga

Michael Poundsista Bisons Loimaan uusi päävalmentaja

Bisons on kiinnittänyt Michael Poundsin uudeksi päävalmentajakseen. Sopimus kattaa kauden 2026-27 ja se sisältää option kaudesta 2027-28. Pounds saapuu Loimaalle KTP-Basketin apuvalmentajan paikalta.

28.4.2026 15:01 Korisliiga

Lauri Kallio jatkosopimukseen Hongan kanssa

Tapiolan Hongan Korisliiga-miehistö on aloittanut valmistautumisen Korisliiga-kauteen 2026-27. Joukkue on solmimassa tukun pelaajasopimuksia ja ensimmäisenä signauksena on takapelaajan paikalle Tapiolan Hongan oma kasvatti Lauri Kallio (188cm).

26.4.2026 20:36 Korisliiga

Jännitys jatkaa tiivistymistään: molemmat Korisliiga-välierät seiskapeliin!

Sekä Korihait että Helsinki Seagulls saalistivat tänään voiton, jolla joukkueet venyttivät omia välieräsarjojaan seitsemänteen otteluun.

24.4.2026 20:34 Korisliiga

Välierät katkolla Vilppaalle ja Katajalle – illan pistekuninkaat Harmon ja Adler

Korisliigan kumpikin välieräsarja on nyt tilanteessa 3–2, ja voiton päässä finaaleista ovat Salon Vilpas ja Kataja Basket.

Näytä lisää vastaavia