7.10.2011 KTP ja Namika Lahti järjestivät perjantain ainoassa Korisliigan ottelussa Kotkassa trillerin, josta KTP otti kauden ensimmäisen voittonsa 82–80 (44–45)-lukemin.

Timothy Blue oli KTP:n tehomies kotkalaisjoukkueen avausvoitossa. Kuva: Kai Kilappa.
KTP johti ensimmäisen vartin, jonka jälkeen peli eteni niukassa lahtelaiskomennossa viime hetkille asti. Namika näytti nykäisevän ratkaisevan eron karkaamalla päätösjakson puolivälin 70–71-tilanteesta 70–78-johtoon, kun pelikellossa oli aikaa kolme minuuttia ja 16 sekuntia.
Namika johti runsas minuutti ennen loppua vielä viidellä pisteellä, mutta Michael Poundsin kavennuskorin ja Timothy Bluen vapaaheittojen jälkeen Pounds siirsi KTP:n 81-80-johtoon, kun ottelua oli jäljellä 17 sekuntia. Viimeisen lahtelaishyökkäyksen päätyttyä pallonmenetykseen pääsi Terrell Bell nakkaamaan päätöslukemat vapaaheittoviivalta.
Voittajien ylivoimainen tehomies oli sentteri Timothy Blue (29/12/4 riistoa/2 blokkia), jonka lisäksi Bennet Davis (11/8/3 syöttöä), Juho Lehtoranta (13/4) ja Michael Pounds (10/3/3 syöttöä) keräsivät kaksinumeroiset pisteluvut.
Kentän korikuninkaaksi nousi Namika Lahden Ryan Brooks (36/7/4 riistoa). Brooksia tahditti Ville Mäkäläinen (15/5).
(STT)
Kataja Basket kaatoi toisen pahimmista kilpailijoistaan, Bisons Loimaan, ja varmisti oman pääsynsä pudotuspeleihin. Lahti Basketball ei olisi myöskään enää uhannut joensuulaisia, koska se kärsi hiuksenhienon tappion sarjaputoaja Kobrille. Ylemmässä jatkosarjassa puolestaan korkein ja matalin sija on ratkaistu, mutta niiden välissä järjestys voi vielä jatkosarjojen päätöskierroksella muuttua.
Miesten Korisliigan jatkosarjoja on kullakin joukkueella jäljellä enää yksi tai kaksi ottelua. Alemman jatkosarjan toinen playoff-joukkue ja ylemmän jatkosarjan joukkueiden järjestys sijoilla 2–5 ovat edelleen mysteerejä.
Tapiolan Honka tavoittelee viimeisillä kierroksilla jatkosarjasijoituksensa kohentamista ja kotiedun saavuttamista playoffeihin. Espoolaisseura on taulukossa viidentenä mutta tasapisteissä kahden ylempänä olevan joukkueen kanssa.
Tampereen Pyrintö on varmuudella mukana Korisliigan pudotuspeleissä, mutta Lahti Basketball ja Bisons Loimaa voivat vielä teoriassa saavuttaa toista pääsylippua hallussaan pitävän Kataja Basketin. Ylemmässä jatkosarjassa Korihait, KTP-Basket ja Tapiolan Honka uhkaavat Kauhajoen kakkossijaa. Salon Vilpas ei pelannut tänään, mutta sen paalupaikkaa ei voi viedä enää kukaan.
KTP-Basketin Remu Raitanen on kehittynyt koripalloilijana mutta pyrkii iltaisin tyhjentämään lajiin liittyvät mietteet päästään. Muutoin kentällä tapahtuvia asioita tulee helposti yliajateltua – etenkin nyt, kun seura pelaa parasta kauttaan aikoihin.
Korisliigan ylemmässä jatkosarjassa pelattiin kaksi ottelua. Korihait kaatoi Helsinki Seagullsin, jolle tappio oli jo viides kuudesta viimeisimmästä ottelusta. Salon Vilpas puolestaan kasvatti kaulaa lohkon kärjessä taivuttamalla kakkossijan haltija Kauhajoen.
Miesten Korisliigassa voittivat tänään ylemmän jatkosarjan kolmonen KTP-Basket ja alemman jatkosarjan ykkönen Tampereen Pyrintö.
Korisliigan jatkosarjoja pelataan vielä muutama kierros, mutta Kouvot varmisti tämäniltaisella voitollaan Bisons Loimaasta, ettei voi enää pudota sarjan viimeiselle sijalle. Putoajan paikalle sijoittuu näin ollen Kobrat.
Miesten Korisliigan alemmassa jatkosarjassa vain kaksi parhaiten sijoittunutta joukkuetta pääsee playoffeihin. Näitä sijoja pitävät tällä hetkellä hallussaan Kataja Basket ja Tampereen Pyrintö, jotka kohtasivat tänään Tampereella.
Kaudella 2025–2026 Korisliigan kuukauden parhaat luvut tarjoaa Suomen johtava talous- ja palkkahallintoalan asiantuntijaorganisaatio Rantalainen. Helmikuun parhaaksi valittiin upean kuukauden pelannut Korihaiden Frank Champion.