KTP jatkoi hyvää virettään BC Nokian kustannuksella

16.11.2018 20:43 Sarjakärki Vilppaan voittoputki on nyt jo kymmenen.

jamie Skeen ja Vilpas eivät antaneet Korihaille mahdollisuuksia yllättää. Kuva: Ville Vuorinen

Keskiviikkona oivallisen ryöstöretken Kauhajoelle tehnyt KTP-Basket jatkoi hyviä otteitaan nyt myös kotiparketilla, kun BC Nokia vieraili Kotkassa. KTP oli perjantai-illan kamppailussa parempi 88–68 (42­–29).

BC Nokia pelasi puolestaan keskiviikkona kotikentällään Salon Vilpasta vastaan vain kuuden miehen voimin. Perjantaina sentään Niko Mattila kykeni auttamaan urakoinutta kuusikkoa, mutta ymmärrettävästi nokialaisten jalka painoi yhden miehen lisävoimasta huolimatta.

Esimerkiksi sentterijärkäleet Dragan Labovic (15/9) ja Sean O’Mara (6/7) tekivät puoliaikaan mennessä yhteensä vain kaksi pistettä. Toisella puolikkaalla kaksikko nosti tasoaan.

Kautensa odotuksiin nähden vaisusti aloittanut KTP on hiljalleen saanut peliään uomiinsa. Voitto oli kotkalaisille kolmas viimeisestä neljästä ottelusta. Kaiken kaikkiaan KTP:llä kasassa viisi voittoa 11 kamppailusta.

KTP:ltä löytyi onnistujia laajalta rintamalta. Michael Pounds tehoili 14 pistettä ja kelpo heittovireeseen yltyvä Matt Williams Jr. tulitti myös 14 pistettä. Niin ikään Dionte Thomas (16/8) esiintyi kotiyleisön edessä energisesti.

BC Nokian tehokkain oli laituri Malcolm Bernard (19/9).

KTP:n seuraava ottelu on vasta 5. joulukuuta Kouvolassa. BC Nokia saa sen sijaan keskiviikkona vieraita Kauhajoelta.

Ottelutilasto

Vilppaan voittoputkelle kymppi täyteen

Salon Vilpas kaasutteli vierasjoukkue Uudenkaupungin Korihailta karkuun viimeistään hurjalla 37 pisteen kolmannella jaksollaan. Murskaavat loppulukemat 110–70 (51–36) tarkoittivat samalla Vilppaalle jo kymmenettä peräkkäistä voittoa.

Vilppaan kauden ainut tappio tuli Korisliigan avausottelussa Kauhajoella.

– Tyytyväinen tietysti peliin ja lopputulokseen. Ja siihen miten lopputulos tuli, Vilppaan päävalmentaja Joonas Iisalo kehui joukkojaan.

Vilpas osui perjantain kunniaksi kotiparketillaan tylyllä tarkkuudella. Salolaisjoukkue osui kaaren takaa 17 kertaa.

Ottelun parhaat pistemiehet löytyvät Vilppaan avausviisikosta, Juho Nenonen ja Jamie Skeen heittivät molemmat 20 pistettä. Teemu Rannikko heitti alle 20 minuutin peliajallaan tehokkaasti 19 pistettä.

– Ehkä se on ollut vain ajan kysymys, milloin Salolla aukeaa tuo ketsuppipullo. Tai no, voiko sanoa, että ketsuppipullo, ennen tätä ottelua voittosuhde 9/1. Mutta mitä olen katsonut pelejä, niin ei se ole ihan samanlaista ollut, mitä se on parhaimmillaan. Mutta nyt ei kyllä pystytty vastaamaan tänään, kaksi edellistä kautta Vilppaassa viettänyt Korihaiden Topias Kuukkanen kehui.

Vilppaan paidassa ensimmäistä kertaa pelannut tuore hankinta Antonio Ballard (8/1) osoitti väläyksittäin urheillullisuuttaan.

– En tiedä johtuiko se ensimmäisestä pelistäni, mutta tuntui, että meillä oli paljon intoa. Minä nautin, muu joukkue nautti ja toivon, että myös kotiyleisö nautti tästä esityksestä, Ballard hymyili.

Korihaille tappio oli kolmas peräkkäinen. Haipaitojen synkän perjantai-illan valopilkku oli pelintekijä Mario Edwards (16/8).

– Tuntui, että olimme turhan häkeltyneitä vastustajasta ja salolaisyleisöstä. Emme antaneet tänään kunnon vastusta oikein millään tasolla, pettynyt Korihait-luotsi Damion Dantzler harmitteli.

Molempien joukkueiden kausi jatkuu keskiviikkona. Korihait saa vieraakseen Helsinki Seagullsin. Vilpas matkaa puolestaan Kouvolaan.

Ottelutilasto

 
30.3.2024 19:24 Korisliiga

Korisliigan playoff-parit ratkottu – Hannes Pöllä palasi pelikentille, Lauri Kallio rikkoi piste-ennätyksensä

Korisliigan jatkosarjat pelattiin loppuun, ja viimeisetkin otteluparit puolivälieriin vahvistuivat.

30.3.2024 07:55 Korisliiga

Korisliigan jatkosarjat huipentuvat TV:ssä – Korihaiden ja Kauhajoen ottelu suorana Jimillä

Korisliigan lauantaisessa päätöskierroksessa suurin mielenkiinto osuu taisteluun puolivälierien kotiedusta, jossa kahdesta paikasta taistelevat Korihait, Kataja Basket, Kauhajoki ja Salon Vilpas.

27.3.2024 20:49 Korisliiga

Bisonsin viime sekunnin kori pelasti joukkueen sarjapaikan – Kobrat lunasti lipun playoffeihin

Miesten Korisliigan alemmassa jatkosarjassa ratkaistiin tänään molemmat auki jääneet sijoitukset: sekä viimeinen pudotuspeleihin menijä että sarjasta putoaja.

26.3.2024 20:49 Korisliiga

Seagulls varmisti ykkössijansa Okko Järven pistetykityksellä – Korihait kaatoi Nokian

Miesten Korisliigan ylemmässä jatkosarjassa voittivat tänään Helsinki Seagulls ja Korihait.

23.3.2024 19:06 Korisliiga

Kobrat taivutti KTP:n kriittisessä väännössä – Lapuan playoff-paikan todennäköisyys kasvoi

Kobrat ja KTP-Basket kamppailevat miesten Korisliigan viimeisestä pudotuspelipaikasta.

22.3.2024 20:38 Korisliiga

Ylemmän jatkosarjan nelikko taas tasoissa Vilppaan voiton ansiosta – Pyrintö yhä mukana playoff-kisassa

Miesten Korisliigan jatkosarjoissa yritetään ratkoa niin kotietua kuin viimeistä playoff-paikkaa ja sarjasta putoajaakin. Ratkominen jatkuu kahdella viimeisellä kierroksella.

20.3.2024 20:53 Korisliiga

Kobrat tarrasi tiukasti kiinni viimeiseen playoff-paikkaan – Lahti pahassa pinteessä

Joona Tuomala paukutti pisteitä, kun Kobrat kaatoi Lahti Basketballin. Kumpikin joukkueista kamppailee jatkosarjan loppusuoralla tärkeistä pisteistä.

19.3.2024 20:30 Korisliiga

Kataja tasasi voittotilin Kauhajokea vastaan, mutta Kauhajoki säilytti edun korierossa

Kauhajoki ja Kataja ratkoivat paremmuusjärjestystään miesten Korisliigan ylemmässä jatkosarjassa.

16.3.2024 21:52 Korisliiga

Kauhajoki ja Korihait kavensivat eroa BC Nokiaan – Seagulls porskuttaa kärjessä

Korisliiga jatkui kolmella ylemmän jatkosarjan ottelulla. Illan voittajia olivat Kauhajoki, Korihait ja sarjaa johtava Seagulls.

15.3.2024 20:54 Korisliiga

Kamppailu viimeisestä playoff-paikasta tiukentuu – KTP otti tärkeän voiton

KTP-Basket nousi playoff-viivan yläpuolelle, ja Bisons Loimaa sai pientä hajurakoa putoamispaikkaan.

Näytä lisää vastaavia