8.10.2015 KTP-Basket muisti keskiviikkona koripallolegendaansa, kun seura jäädytti Pertti Marttilan pelinumeron 12. Jäädytysseremonia järjestettiin keskiviikkona kotkalaisten Korisliiga-kauden kotiavauksen KTP-Vilpas yhteydessä. Marttila on kautta aikain toinen KTP-pelaaja, jonka numero on jäädytetty.

Pertti Marttila muistetaan KTP:n kultavuosien lennokkaana taistelijana.

Korisliigassa 21 pelikaudella esiintyneen Marttilan (vas.) pelinumero 12 jäädytettiin keskiviikkona Kotkassa. Kuvassa onnittelemassa KTP-Basketin puheenjohtaja Jyrki Lindström. Kuvat: Kai Kilappa.
Nykyisin 55-vuotias Pertti Marttila esiintyi Korisliigassa 21 kaudella, joista hän pelasi yhtä lukuun ottamatta kaikki KTP-väreissä. Saatuaan 16-vuotiaana, tammikuussa 1977, kutsun KTP:n edustusjoukkueeseen Marttila voitti mittavalla pääsarjaurallaan huimat 11 SM-mitalia. Vain kymmenen muuta pelaajaa on Marttilan ohella voittanut vastaavan määrän mitaleita miesten mestaruussarjassa.
Suomen mestaruutta Marttila juhli KTP:n kanssa neljä kertaa, jonka lisäksi hän oli voittamassa Suomen cupin kuusi kertaa.
Kaikkiaan Marttila pelasi Korisliigan runkosarjassa 579 ottelua, teki niissä 7480 pistettä (keskiarvo 12,9) ja haki 3117 levypalloa (5,7). Marttila on edelleen sarjan kaikkien aikojen tilastossa pisteissä sijalla 12 ja levypalloissa sijalla yhdeksän.
Urheilutoimittajat valitsivat hurjasta ponnistusvoimastaan muistetun Pertti Marttilan Vuoden koripalloilijaksi vuonna 1985.
Miesten maaotteluita Marttila pelasi 112 vuosina 1979-88. Ennätyksekseen Marttila pussitti 22 pistettä voittopelissä Tshekkoslovakiaa vastaan vuonna 1986.
Nykyisin Marttila seuraa koripalloa katsojan roolissa.
- Vauhtia on tullut peliin lisää huimasti viime vuosina. Hyökkäys on nopeampaa, paljon pelataan kaarella ja heittotaidot ovat kehittyneet, arvioi Marttila KTP-Basketin nettisivuilla.
Aiemmin KTP:stä on jäädytetty Larry Poundsin pelinumero 14 sekä valmentaja Erkki Hiltusen ”valmentajapaita”.
Kataja Basket kaatoi toisen pahimmista kilpailijoistaan, Bisons Loimaan, ja varmisti oman pääsynsä pudotuspeleihin. Lahti Basketball ei olisi myöskään enää uhannut joensuulaisia, koska se kärsi hiuksenhienon tappion sarjaputoaja Kobrille. Ylemmässä jatkosarjassa puolestaan korkein ja matalin sija on ratkaistu, mutta niiden välissä järjestys voi vielä jatkosarjojen päätöskierroksella muuttua.
Miesten Korisliigan jatkosarjoja on kullakin joukkueella jäljellä enää yksi tai kaksi ottelua. Alemman jatkosarjan toinen playoff-joukkue ja ylemmän jatkosarjan joukkueiden järjestys sijoilla 2–5 ovat edelleen mysteerejä.
Tapiolan Honka tavoittelee viimeisillä kierroksilla jatkosarjasijoituksensa kohentamista ja kotiedun saavuttamista playoffeihin. Espoolaisseura on taulukossa viidentenä mutta tasapisteissä kahden ylempänä olevan joukkueen kanssa.
Tampereen Pyrintö on varmuudella mukana Korisliigan pudotuspeleissä, mutta Lahti Basketball ja Bisons Loimaa voivat vielä teoriassa saavuttaa toista pääsylippua hallussaan pitävän Kataja Basketin. Ylemmässä jatkosarjassa Korihait, KTP-Basket ja Tapiolan Honka uhkaavat Kauhajoen kakkossijaa. Salon Vilpas ei pelannut tänään, mutta sen paalupaikkaa ei voi viedä enää kukaan.
KTP-Basketin Remu Raitanen on kehittynyt koripalloilijana mutta pyrkii iltaisin tyhjentämään lajiin liittyvät mietteet päästään. Muutoin kentällä tapahtuvia asioita tulee helposti yliajateltua – etenkin nyt, kun seura pelaa parasta kauttaan aikoihin.
Korisliigan ylemmässä jatkosarjassa pelattiin kaksi ottelua. Korihait kaatoi Helsinki Seagullsin, jolle tappio oli jo viides kuudesta viimeisimmästä ottelusta. Salon Vilpas puolestaan kasvatti kaulaa lohkon kärjessä taivuttamalla kakkossijan haltija Kauhajoen.
Miesten Korisliigassa voittivat tänään ylemmän jatkosarjan kolmonen KTP-Basket ja alemman jatkosarjan ykkönen Tampereen Pyrintö.
Korisliigan jatkosarjoja pelataan vielä muutama kierros, mutta Kouvot varmisti tämäniltaisella voitollaan Bisons Loimaasta, ettei voi enää pudota sarjan viimeiselle sijalle. Putoajan paikalle sijoittuu näin ollen Kobrat.
Miesten Korisliigan alemmassa jatkosarjassa vain kaksi parhaiten sijoittunutta joukkuetta pääsee playoffeihin. Näitä sijoja pitävät tällä hetkellä hallussaan Kataja Basket ja Tampereen Pyrintö, jotka kohtasivat tänään Tampereella.
Kaudella 2025–2026 Korisliigan kuukauden parhaat luvut tarjoaa Suomen johtava talous- ja palkkahallintoalan asiantuntijaorganisaatio Rantalainen. Helmikuun parhaaksi valittiin upean kuukauden pelannut Korihaiden Frank Champion.