Kouvot nöyrän nälkäisenä tänään TV-peliin Lahteen

27.3.2006 Kevään 2004 Suomen mestari Kouvot Kouvolasta ja sen silloinen finaalivastustaja Namika Lahti iskevät tällä kertaa yhteen jo puolivälierävaiheessa. Kaksikon välinen vääntö käynnistyy ensi maanantaina TV-kameroiden edessä Lahdessa.

Kouvojen kokeneen päävalmentajan Risto Piiparin, 59, mukaan kouvolalaisjoukkue lähtee ottelusarjaan altavastaajana.

- Tilanne on se, että kovan kotijoukkueen maineessa oleva Lahti on meille mahdollisimman hankala vastustaja. Namikalla on ehkä liigan parhaat ulkomaalaisvahvistukset, viittaa Piipari korinlustoja kevätkaudella dominoineen Jonathan Jonesin, sekä tarkkakätisten heittäjien Michael Kueblerin ja Jesper Parven suuntaan.

- Lähdemme Lahtea vastaan nöyrästi ja pullistelematta. Eihän näitä otteluita pelata tilastojen kanssa, mutta realiteetit on otettava huomioon, toteaa Piipari.

Piipari väistyy tämän kevään jälkeen sovitusti Kouvojen päävalmentajan paikalta, josta omansa ottaa Jukka Toijala, 33.

- Toijala on jo isossa roolissa tämän kevään pudotuspeleissä. Kouvojen tulevaisuus on hyvissä käsissä, painottaa Piipari.

Laaksonen muuntuu moneksi

Piiparia jäi harmittamaan runkosarjan viimeisellä kierroksella menetetty kotietu. Joukkueiden keskinäiset ottelut päättyivät runkosarjassa 2-2. Molemmat ottivat voittonsa kotiyleisön edessä.

Namika Lahden valmentaja Lars Ekström ei pidä suurta ääntä kotiedusta.

- Kotietu on merkittävä taloudellisesti, mutta ei välttämättä voittamisen kannalta. Sijaitsemme lähellä toisiamme ja pelaajien keskittyminen playoffeihin on aina omaa luokkaansa.

Ekström painottaa, että Kouvot on pystynyt kompensoimaan puuttuvia senttejään tulemalla kovalla asenteella esimerkiksi levypalloihin.

- Kouvot on kokenut ja monipuolinen joukkue. Sami Laaksonenkin pelaa kuin 220-senttinen hyökkääjä ja välillä taas kuin takamies.

- Kouvot jaksaa jauhaa tarpeen vaatiessa  24 sekunnin hyökkäyksiä, mikä tietysti väsyttää vastustajaa.

“Miehiä on mennyt ja tullut kuin baarin ovista”

Risto Piipari tietää tarkalleen, millä aseilla Kouvot horjuttaa Lahtea.

- Kyllä näidenkin pelien ratkaisu kulminoituu puolustuspäähän. Olemme tehneet puolustuksen kanssa paljon töitä ja myös onnistuneet siinä.

- Tosin kädet ovat olleet täynnä muutakin työtä. Kausi on ollut odottamattoman raskas. Miehiä on mennyt ja tullut kuin baarin ovista, pyörittää kotkalaisrehtori Piipari päätään.

Piiparilla ja Toijalalla on tosin vedettävissä valttikortti hihastaan nilkkaansa parannelleen pelintekijä David Bellin hahmossa.

- Bell veti tiistaina ensimmäiset täysipainoiset harjoitukset. Onneksi Lahden otteluun on vielä aikaa.

Piipari on siksi kokenut kettu näissä kuvioissa, että hän osaa valita sanansa  tarkalleen kauden tärkeimmillä hetkillä.

- Lahdella on ollut joukkueen kokonaisuuden osalta koko kauden vankemmat olosuhteet meihin verrattuna. Kaikki on meille voittoa, mitä me puolivälieristä saamme.

Ilkka Vuori on arvoitus

Namika Lahti saa puolivälieriin jalkeille kovan ryhmän.

- Tilanne on ihan hyvä. Teemu Laine ja Aki Ulander ovat palanneet sairastuvalta.

Toisaalta valmentaja Lars Ekström on edelleen epävarma loistavaa kautta pelanneen  Ilkka Vuoren kunnosta.

- Vuori on armeijan Urheilujoukoissa ja metsäkeikka kestää tämän viikon torstaihin asti. Tiedä sitten, onko se hyvä paikka parannella nilkkavammaa.

Aggressiivisesti puolustavalla nuorukaisella olisi taatusti käyttöä Ekströmin rotaatiossa.

- Vuori saa parhaimmillaan vastustajan pelin sekaisin. Honka ja Tim Kisner eivät ole ainoita, jotka ovat sen tällä kaudella kokeneet, muistuttaa Ekström



Lisätietoja: /sarjat_tulokset/korisliiga/
 
5.5.2024 19:19 Korisliiga

BC Nokia seurahistorian ensimmäisen kerran Korisliiga-finaaliin!

BC Nokian historiallinen välierävoitto ratkesi pisteen turvin. Katajan Thomas Tumbalta nähtiin tappiossa 32 pisteen tuplatupla.

4.5.2024 21:59 Korisliiga

Seagulls finaaliin – Okko Järvi tykitti huimat pisteet kaaren takaa

Helsinki Seagullsin ja Kauhajoen seitsemän ottelun välierätaisto päättyi Seagullsin voittoon.

3.5.2024 20:46 Korisliiga

Kataja venytti välierät seitsemänteen otteluun – ratkaiseva kohtaaminen sunnuntaina Nokialla

Kataja Basket kaatoi BC Nokian Joensuussa ja tasoitti välieräsarjan 3–3:een.

2.5.2024 20:44 Korisliiga

Kauhajoki tasoitti välierät Palmin ja Hopkinsin johdolla

Kauhajoki venytti välierät Seagullsia vastaan seitsemänteen peliin. Sarjan varmuudella ratkaiseva ottelu pelataan ylihuomenna lauantaina.

1.5.2024 21:41 Korisliiga

Kataja ei taivu – Richaud Packin hurja pisteilta siivitti kavennusvoittoon

Kataja Basket kiri loppusuoralla BC Nokian edelle ja voitti kriittisen ottelun kolmen pisteen turvin.

29.4.2024 21:01 Pääjuttu

Nokialle ja Seagullsille jälleen yhdet välierävoitot – Kataja ja Kauhajoki kumpikin selkä seinää vasten

BC Nokia ja Helsinki Seagulls johtavat miesten Korisliigan välieriä. Kummallakin joukkueista on kasassa kolme voittoa.

29.4.2024 10:00 Yhteistyökumppanit

Koripalloliitto ja Rantalainen yhteistyösopimukseen

Suomen Koripalloliitto on solminut monivuotisen yhteistyösopimuksen Suomen johtavan talous- ja palkkahallintoalan asiantuntijaorganisaation kanssa. Rantalainen tarjoaa seuroille jatkossa taloushallinnan palveluita ja osaamista.

27.4.2024 19:58 Korisliiga

Vierasvoittojen teema jatkuu – Seagulls tasoitti välierät

Helsinki Seagullsin ja Kauhajoen välinen välieräsarja on nyt 2–2-tilanteessa.

25.4.2024 21:05 Korisliiga

BC Nokia ei jättänyt arvailun varaa – johtaa välieriä 2–1

Puolelta toiselle keikahdellut välieräsarja on nyt Nokian hallinnassa. Katajan valmentaja Petri Virtanen peräänkuulutti joukkueeltaan henkistä kasvua.

24.4.2024 20:31 Korisliiga

Kauhajoki 2–1-johtoon Seagullsista – poikkeuksellisessa sarjassa toistaiseksi pelkkiä vierasvoittoja

Kauhajoen ja Helsinki Seagullsin kolmas välieräkohtaaminen päättyi Kauhajoen täpärään voittoon.

Näytä lisää vastaavia