16.1.2009 Kouvolan Kouvot nousi perjantai-iltana Korisliigassa Joensuun Katajan kanssa jaetulle kärkipaikalle, kun joukkue haki vierasvoiton Espoon Hongasta. Loppunumerot Tapiolassa olivat 69-75 (30-39).
Kouvot rynnisti viime kauden finaalivastustajaltaan karkuun jo toisella neljänneksellä. Päätösjaksolla Honka intoutui kuitenkin hurjaan kiriin ja nousi vain 1.34 ennen loppua johtoon pistein 69-68.
Kymenlaaksolaisten kantti kesti kuitenkin loppuun asti. Täysin vapaaksi unohtunut Tuomas Iisalo (13/2) vei Kouvot kolmoskaarelta uudelleen johtoon, kun kellossa oli aikaa jäljellä 40 sekuntia.
- Koko pelimme idea katosi siinä vaiheessa, kun Hongan jalat alkoivat liikkua. Pelaajat saattoivat vähän pelätä myös sitä, että tuleeko se Honka sieltä taas, Kouvojen valmentaja Jukka Toijala myönsi.
Kouvojen tehokkain pelaaja oli Calvin Walls (16/6). Hongan ykköseksi kohosi Kimmo Muurinen (15/6).
Forssassa toisistaan mittaa ottivat Korisliigan alkuvuoden heikkovireisin ryhmä sekä sarjan huonoin vierasjoukkue. Häntäpään taisto FoKoPon ja ToPon välillä päättyi jatkoajan jälkeen isäntien eduksi pistein 81-80. Varsinainen peliaika tasattiin numeroihin 70-70 (34-34).
Äärimmäisen tiukan kamppailun ratkaisijaksi nousi forssalaisten riveissä debytoinut Nick Wallery. Hän pussitti voittolukemat kahden pisteen hyppyheitollaan vain neljää sekuntia ennen jatkoajan loppua.
Viime kaudella Karkkilan Componentaa edustanut ja Korisliigan levypallotilaston kakkossijan napannut Wallery kirjautti tilastoihin 17 pistettä ja 11 levypalloa. Kaikki alkuvuoden aiemmat viisi otteluaan hävinneen FoKoPon korkeimman pistemäärän (24) heitti kuitenkin Mikko Jalonen.
Helsinkiläisille vierastappio oli jo yhdestoista. Koko kaudella vain yhden vierasottelun voittaneen ToPon parhaita olivat Jean Francois (18/12) ja Isaac Spencer (16/12).
Lappeenrannan NMKY repi eroa Korisliigan häntäpäähän hakemalla vierasvoiton sarjassa toiseksi viimeisenä olevasta Tampereen Pyrinnöstä. Loppulukemat Pyynikillä olivat 96-105 (39-48).
Namika ratkaisi kamppailun edukseen vasta päätösneljänneksellä.
Pyrintö kävi viimeisen kerran johdossa lukemissa 81-80 vain runsaat kuusi minuuttia ennen ottelun loppua.
Vierailijan paras sekä pisteissä että levypalloissa oli HL Coleman (29/10). Kotijoukkueen näkyvin oli Chris Hester (25/4).
KTP nappasi vuorostaan 87-80 (50-42) -kotivoiton Componentasta.
Vierastappio oli Karkkilan miehille jo kuudes perättäinen.
Kotkalaiset johtivat kamppailua koko ajan toisen neljänneksen puolivälin jälkeen, mutta vastustaja pysyi silti koko ajan jonkinmoisella iskuetäisyydellä.
Kotijoukkueen sankariksi kohosi Steve Smith (28/11). Vierailijalle korkeimman pistemäärän (22) heitti Darrell Waters.
(STT)
Korisliigan täydelliset ottelutilastot ja muita tilastoja osoitteessa www.basket.fi.
Kataja Basket kaatoi toisen pahimmista kilpailijoistaan, Bisons Loimaan, ja varmisti oman pääsynsä pudotuspeleihin. Lahti Basketball ei olisi myöskään enää uhannut joensuulaisia, koska se kärsi hiuksenhienon tappion sarjaputoaja Kobrille. Ylemmässä jatkosarjassa puolestaan korkein ja matalin sija on ratkaistu, mutta niiden välissä järjestys voi vielä jatkosarjojen päätöskierroksella muuttua.
Miesten Korisliigan jatkosarjoja on kullakin joukkueella jäljellä enää yksi tai kaksi ottelua. Alemman jatkosarjan toinen playoff-joukkue ja ylemmän jatkosarjan joukkueiden järjestys sijoilla 2–5 ovat edelleen mysteerejä.
Tapiolan Honka tavoittelee viimeisillä kierroksilla jatkosarjasijoituksensa kohentamista ja kotiedun saavuttamista playoffeihin. Espoolaisseura on taulukossa viidentenä mutta tasapisteissä kahden ylempänä olevan joukkueen kanssa.
Tampereen Pyrintö on varmuudella mukana Korisliigan pudotuspeleissä, mutta Lahti Basketball ja Bisons Loimaa voivat vielä teoriassa saavuttaa toista pääsylippua hallussaan pitävän Kataja Basketin. Ylemmässä jatkosarjassa Korihait, KTP-Basket ja Tapiolan Honka uhkaavat Kauhajoen kakkossijaa. Salon Vilpas ei pelannut tänään, mutta sen paalupaikkaa ei voi viedä enää kukaan.
KTP-Basketin Remu Raitanen on kehittynyt koripalloilijana mutta pyrkii iltaisin tyhjentämään lajiin liittyvät mietteet päästään. Muutoin kentällä tapahtuvia asioita tulee helposti yliajateltua – etenkin nyt, kun seura pelaa parasta kauttaan aikoihin.
Korisliigan ylemmässä jatkosarjassa pelattiin kaksi ottelua. Korihait kaatoi Helsinki Seagullsin, jolle tappio oli jo viides kuudesta viimeisimmästä ottelusta. Salon Vilpas puolestaan kasvatti kaulaa lohkon kärjessä taivuttamalla kakkossijan haltija Kauhajoen.
Miesten Korisliigassa voittivat tänään ylemmän jatkosarjan kolmonen KTP-Basket ja alemman jatkosarjan ykkönen Tampereen Pyrintö.
Korisliigan jatkosarjoja pelataan vielä muutama kierros, mutta Kouvot varmisti tämäniltaisella voitollaan Bisons Loimaasta, ettei voi enää pudota sarjan viimeiselle sijalle. Putoajan paikalle sijoittuu näin ollen Kobrat.
Erinomaista Korisliiga-kautta pelaavan Tapiolan Hongan miesten joukkueen ensi kauden 2026-27 rakentaminen on käynnistetty sopimalla Aapo Heinosen jatkosta joukkueen päävalmentajana.
Miesten Korisliigan alemmassa jatkosarjassa vain kaksi parhaiten sijoittunutta joukkuetta pääsee playoffeihin. Näitä sijoja pitävät tällä hetkellä hallussaan Kataja Basket ja Tampereen Pyrintö, jotka kohtasivat tänään Tampereella.