Kouvot jo voiton päässä mestaruudesta

7.4.2004 Suomen mestaruus on katkolla Kouvoille jo ensi lauantaina, kun miesten kolmas finaali pelataan Lahden Jäähallissa. Kouvot taivutti Namika Lahden finaalisarjassa toistamiseen keskiviikkona. Täpötäyden Mansikka-ahon Urheiluhallin edessä pelannut kotijoukkue puolusti liikkeen pois lahtelaisten hyökkäyksestä ja tuikkasi tilaisuuden tullen ratkaisevia kaukoheittoja sisään. Lopulta Kouvot siirtyi ottelusarjassa 2-0-johtoon 91-78-voitollaan.

Kouvolassa oltiin keskiviikkoisen voiton jälkeen tyytyväisiä, mutta varovaisia.

- Ei tämä merkkaa vielä mitään. Kaksi kertaa olemme nähneet pudotuspeleissä miten Lahti nousee. Meillä on vastassa joukkue, joka luovuttaa vasta, kun viimeinen vihellys tulee. Milloin se tulee, jää nähtäväksi, arvioi Kouvot-kapteeni Jukka Toijala.

Samoilla linjoilla oli mahtavaa finaalisarjaa pelaava Anssi Kinnaslampi.

- Myö ei lähetä leijumaan, Kinnaslampi totesi vahvalla Kotkan murteellaan.

Kouvolalaisten varovaisuuden ymmärtää, sillä Namika Lahti on jo käynnissä olevissa pudotuspeleissä osoittanut venymiskykyään. Välierissä se nousi KTP Basketia vastaan 0-2-tappiosta ottelusarjan voittoon. Joensuulaista Katajaa vastaan lahtelaiset olivat puolivälierissä 1-2-tappiolla, kunnes se otti kaksi peräkkäistä voittoa ja eteni jatkoon.

Tosiasia on kuitenkin se, että noustakseen Suomen mestaruuteen Namika Lahden täytyy tehdä suomalaista koripallohistoriaa. SM-Koriksen finaalihistoriassa yksikään joukkue ei ole nimittäin noussut 0-2-tappioasemasta mestaruuteen.

Kinnaslampi löi alkutahdit

Keskiviikkoisen ottelun luonne oli kissa-hiiri –leikkimäinen. Kouvot riuhtoi karkuun ja Lahti kuroi eron kiinni. Tämä oli ottelun juoni alkuhetkiä lukuun ottamatta, jolloin Lahti oli 9-6-johdossa. Tuolloin Kouvot tiivisti puolustustaan ja Lahden hyökkäys alkoi puuroutua. Ensin Kouvot piti yli neljä minuuttia Lahden pisteittä ja vetäisi kyseisen jakson 12-0. Lahti otti huonoja hyökkäyspään ratkaisuja, puski Kouvojen puolustusmuuriin kerta toisensa jälkeen ja hukkasi palloja. Kouvot jatkoi irtiottoaan toisen jakson alkuun, jolloin se siirtyi Kinnaslammen vapaaheitoilla 28-13-johtoon. Alkuhetkien tilanteesta Kouvot vei siis yli seitsemän minuuttia 22-4.

Ilman Sami Lehtorannan piristymistä Lahti tuskin olisi toennut Kouvojen rynnistyksestä. Lehtoranta pääsi rytmiin ja sai hengen päälle tehden lahtelaisten seuraavasta 14 pisteestä peräti 11. Lehtorannan putken poikkasi vain Roope Suonio, joka hyökkäysajan päättymishetkellä heitti kolmosen pohjaan levyn kautta.

Lehtorannan innoittamana Namika Lahti kiri juuri ennen puoliaikaan eron viiteen pisteeseen (43-38). Puoliajalle mentiin kuitenkin Kouvojen kahdeksan pisteen johdossa, kun ensin Mikko Kyrö meni rikkomaan Samu Kaaresvirtaa kolmosyrityksessä kaksi sekuntia ennen jakson päättymistä. Kaaresvirta pisti vain keskimmäisen heitoistaan sisään, mutta Luke Dean poimi jälkimmäisestä ohiheitosta hyökkäyslevyrin ja pisti pallon pussiin summerin soidessa.

Ensimmäisen puoliajan ehdoton hahmo oli Kinnaslampi, joka heitti ottelun 23 pisteestään 17 ensimmäisten 20-minuuttisen aikana. Kinnaslampi tuotti lahtelaisille päänvaivaa röyhkeillä ajoillaan sekä avoimen kentän vauhdinpidollaan. Kinnaslampi sai useasti hyviä avauksia joukkuetovereiltaan täyteen vauhtiin. Kyseisistä tilanteista Kinnaslampi lähti poikkeuksetta haastamaan, teki korin tai hankki itselleen vapaaheitot. Puolustuksessa Kinnaslampi vartioi suurella sykkeellä ketä tahansa valmennusjohto haluaa hänen varjostavan.

- Anssi Kinnaslammen panos on finaaleissa ollut käsittämättömän hieno. Hän on aiheuttanut meidän puolustukselle suuria vaikeuksia, ihaili Namika Lahden päävalmentaja Lars Ekström.

Konkarit osuivat ratkaisuhetkillä

Päätösjaksolle lähdettiin Kouvojen 65-58-johdossa. Heti jakson alkajaisiksi sekä Teemu Laine että Lehtoranta saivat neljännet virheensä. Muutenkin alkoi Lahdelle kunniankukko laulaa. Marcus Grant pimensi ratkaisevaksi hetkeksi Lahden Monte Cummingsin. Lahti ei jälleen saanut koreja aikaan. Lähes kuusi minuuttia kestäneen taaperruksen aikana Lahti teki vain yhden pelitilannekorin ja Kouvot repäisi jakson 15-2. Hyökkäyspään ratkaisijoina olivat – ketkäpäs muut kuin – Jukka Toijala ja Grant.

Kouvojen konkarikaksikosta ensin Toijala heitti kaksi yleisön hullaannuttanutta kolmosta. Hetkeä myöhemmin Grant nosti ensin kakkosen ja perään kolmosen. Toijalan ja Grantin koreilla Kouvot pääsi 18 pisteen karkumatkalle (78-60). Lahti hätääntyi ja otti loppua kohden harkitsemattomia ratkaisuja, eikä enää tosissaan noussut uhittelemaan isäntiään.

Kouvoista viisi pelaajaa ylsi kaksinumeroisiin pistelukemiin. Palettia johti 23 pistettä heittänyt Kinnaslampi. Toijala säkitti 16, Ville Kaunisto 12, Kaaresvirta 11 ja Grant kymmenen pistettä. Aloitusviisikon miesten onnistumisten ohella merkittävää oli se, että Kouvojen vaihtopenkki otti pisteissä niskalenkin (22-6) Lahden vaihtomiehistä.

- Kouvot tuli tänään laajalla rintamalla. Meille sattui puolustuksessa muutamia nukahduksia, tultiin löysästi kavereiden heittoihin ja niistä he pääsivät tuikkaamaan aika vapaasti. Toisaalta Kouvot teki meidän pisteidenteon vaikeaksi. Olimme liikaa Cummingsin ja Lehtorannan varassa. Pelimme meni puskemiseksi, ruoti Teemu Laine joukkueensa suoritusta.

- Meitä on pidetty heikkona sisäpelijoukkueena. Nyt luonnetta ja tappelijoita löytyy. Olemme pienempiä, mutta korvaamme asenteella paljon, kehui Toijala isompien joukkuetovereidensa panosta.

Yksi sotureista oli jälleen, sen kuuluisan likaisen työn raataja, Luke Dean. Kouvojen ruotsalaisapu uurasti Lehtorannan kintereillä herkeämättä, haki levyreitä ja taisteli jokaisesta irtopallosta. Yhtä tärkeässä roolissa oli Grant, joka pelaa jokaisen hetken kentällä joukkueelleen. Grant vei kymmenen irtopalloa, Dean ja Kaunisto puolestaan kahdeksan mieheen.

Lahden parhaimmistoa olivat Cummings (26/11) ja Lehtoranta (21/9) sekä Tom Gustafsson (9/10), joka ajoittain piti kovilla koreillaan joukkuettaan pystyssä.

Kolmas finaali pelataan lauantaina Lahden Jäähallissa. Kaksi vapaapäivää tulee tarpeeseen lahtelaisille, sillä heidän on löydettävä peliinsä liikettä. Keskiviikkona joukkue eli yksilösuoritusten varassa, jotka eivät avautuneet joukkuepelaamisella, vaan pelaajat joutuivat itse luomaan tekopaikkansa, joka on henkisesti uuvuttava tapa pelata. Välierissä Lahden nousua edelsi pari vapaapäivää. Pystyykö Lahti toistamaan huikean nousunsa, jää nähtäväksi.

Lauantain ottelu Lahden Jäähallissa käynnistyy klo 15.00. YLE24-digikanava näyttää pelin suorana lähetyksenä. Jälkilähetys nähdään YLE:n TV2-kanavalla.



Lisätietoja: /sarjat_tulokset/miesten_sm-koris/
 
9.4.2024 21:08 Korisliiga

Kataja tasasi tilit Korihaita vastaan – Nokialle toinen voitto Kouvoista

Miesten Korisliigassa jatkettiin puolivälieriä. Katajan Thomas Tumba juhli sekä tärkeää otteluvoittoa että uransa isointa pistesaldoa.

8.4.2024 20:41 Korisliiga

Kobrat taisteli kovaa, mutta Seagulls oli jälleen liian kova pala – Kauhajoki laittoi Vilppaan selkä seinää vasten

Miesten Korisliigassa kaksi puolivälieräsarjaa saavutti kiperän 2–0-tilanteen. Toista sarjoista johtaa kotietujoukkue, toista taas haastaja.

6.4.2024 21:22 Korisliiga

BC Nokia repi avausvoiton tuplajatkoaikatrilleristä

Korisliigan neljästä puolivälieräsarjasta viimeinen käynnistyi, ja avausvoiton otti kotietua nauttiva Nokia.

5.4.2024 21:03 Pääjuttu

Korisliigan playoffit käyntiin: Kauhajoki mitätöi Vilppaan kotiedun ja Korihait avasi rytinällä

Miesten Korisliigassa pelattiin ensimmäiset puolivälieräottelut. Seagulls ja Korihait voittivat kotona, Kauhajoki yllätti vieraskentällä.

4.4.2024 13:15 Korisliiga

Playoff-ennakossa Korihait, Kataja, Vilpas ja Kauhajoki – neljä kilpailijaa, joiden sarjajärjestys ratkesi vasta viimeisenä iltana

Korisliigan pudotuspelikevät käynnistyy puolivälierillä perjantaina. Nyt toisessa playoff-ennakossa esittäytyvät kotietua nauttivat Korihait ja Salon Vilpas sekä heidän vastustajansa Kataja Basket ja Kauhajoki.

4.4.2024 08:33 Korisliiga

Playoff-ennakossa Seagulls, Nokia, Kouvot ja Kobrat: ”Tämä on tasaväkisin Korisliiga-kausi vuosiin”

Korisliigan pudotuspelikevät käynnistyy puolivälierillä perjantaina. Ensimmäisessä playoff-ennakossa esittelyssä kotietua nauttivat Helsinki Seagulls ja BC Nokia sekä alemmasta jatkosarjasta ponnistaneet vastustajat Kobrat ja Kouvot.

3.4.2024 13:45 Korisliiga

Jatkosarjat triplatuplaan lopettanut Korihaiden Jalen Jackson maaliskuun kuukauden pelaaja

Kotiedun ja kolmannen sijan napanneen Korihaiden monipuolinen Jalen Jackson on valittu Korisliigan maaliskuun kuukauden pelaajaksi.

3.4.2024 13:34 Erotuomarit

Korisliigan pudotuspelivaiheen erotuomarit on valittu

Korisliigakausi huipentuu perjantaina alkaviin pudotuspeleihin, jotka ovat kauden kohokohta myös erotuomareille. Tänä vuonna pudotuspelikierrokset hoidetaan yhteensä 17 erotuomarin voimin.

30.3.2024 19:24 Korisliiga

Korisliigan playoff-parit ratkottu – Hannes Pöllä palasi pelikentille, Lauri Kallio rikkoi piste-ennätyksensä

Korisliigan jatkosarjat pelattiin loppuun, ja viimeisetkin otteluparit puolivälieriin vahvistuivat.

30.3.2024 07:55 Korisliiga

Korisliigan jatkosarjat huipentuvat TV:ssä – Korihaiden ja Kauhajoen ottelu suorana Jimillä

Korisliigan lauantaisessa päätöskierroksessa suurin mielenkiinto osuu taisteluun puolivälierien kotiedusta, jossa kahdesta paikasta taistelevat Korihait, Kataja Basket, Kauhajoki ja Salon Vilpas.

Näytä lisää vastaavia