Kouvot ja Pyrintö kohentelivat asemiaan pudotuspelitaistossa

17.3.2017 Korisliigan pudotuspeliasetelmissa pelattiin kaksi tärkeää ottelua perjantaina, kun kovaa puolustanut Kouvot kukisti BC Nokian kotikentällään ja Tampereen Pyrintö haki elintärkeän voiton KTP-Basketista kamppailussa viimeisestä puolivälieräpaikasta. Uudessakaupungissa Kataja Basket rallatteli odotetusti voittoon liigajumbo Korihaista.

Raheem Applebyn Kouvot piti BC Nokian takanaan.

J'Nathan Bullockin Pyrintö kairasi elintärkeän voiton KTP:sta.

Daniel Mullingsin Kataja oli omissa korkeuksissaan Uudessakaupungissa. Kuvat: Matti O. Koskinen & Vesa Kuukka/Kuvanmaailma.

Kouvot ja BC Nokia etenivät Mansikka-aholla kori korista, kunnes Rakeem Bucklesin onnistunut kolmonen sekä Miikka Luosmaan ja Raheem Applebyn onnistuneet vapaaheitot kasvattivat kotijohdon kuuteen pisteeseen aivan kolmannen jakson lopulla.

Kun Buckles avasi ratkaisevan neljännen jakson vielä onnistuneella kolmosellaan, oli Kouvot kasvattanut johtonsa 55-46: een ja pakotti BC Nokian altavastaajan asemaan.

Nokia oli tehdä ottelusta vielä trillerin nousemalla Isaiah Wilkersonin onnistuneilla kolmosilla parhaimmillaan kolmen pisteen päähän. Pelin lopussa kello kävi kuitenkin Kouvojen kannalta edullisesti ja kotijoukkue viimeisteli vapaaheittoviivalta loppulukemiksi 78-64 (32-28).

Tasaisen voittajajoukkueen pistekärkenä loisti Raheem Appleby (19/3) ja tehoykkösenä Michael Cuffee (10/8). Tuomas Hirvonen (16/2/3 syöttöä), Rakeem Buckles (14/7) ja Miikka Luosmaa (8/3) olivat myös oivalla pelipäällä.

BC Nokiasta Daniel Dolenc (16/2) jatkoi ennakkoluulottomia otteitaan ja Isaiah Wilkerson (12/4) nousi esille joukkueensa kirivaiheen ruumiillistumana.

Ottelutilastot: Kouvot – BC Nokia

Pyrintö jatkaa taistelua pudotuspelipaikasta

Korisliigan viimeisestä puolivälieräpaikasta kamppailevien joukkueiden ottelussa Tampereen Pyrintö jätti KTP:n taakseen lukemin 76-70 (40-36).

Ottelu alkoi ratketa päätösneljänneksen puolivälin lähestyessä, kun Tyrone Nelson ja Antero Lehto johdattivat koreillaan kotijoukkueen neljän pisteen johdosta 11 pisteen karkumatkalle. Villematti Kopio toi KTP:n vielä tahtokoreillaan takaisin neljän pisteen päähän, kunnes J’Nathan Bullockin tippi takasi Pyrinnölle kuuden pisteen johdon päätösminuutin alkaessa ja tamperelaiset pitivät puolustuksessa tonttinsa puhtaana ratkaisuhetkillä.

Tyrone Nelson (14/15/3 riistoa) ja J’Nathan Bullock (18/11) olivat Pyrinnön kaikki kaikessa Ricky Minardin (10/5/3 syöttöä) ja Topias Palmin (10/3) yltäessä myös kaksinumeroisille.

Yhä edelleen liigataulukon kahdeksannella sijalla jatkavan KTP:n tehokaksikon muodostivat Antwan Scott (28/7/3 syöttöä/3 riistoa) ja Sherman Gay (19/12/2 blokkia).

Ottelutilastot: Pyrintö – KTP-Basket

Kataja vakuuttava Uudessakaupungissa

Korisliigan kärkipaikkaa hamuava Kataja Basket oli odotetun kova perjantai-iltana Uudessakaupungissa. Liigajumbo jäi kaikilla pelin osa-alueilla jälkeen, kun joensuulaiset karauttivat Pohitullissa 62-87 (28-37) -voittoon.

Kataja saneli alkutahdit jo avausjaksolla karkaamalla 11-23-johtoon. Kataja murjoi kolmen sekunnin alueelta 54 pistettä Korihaiden 26:a vastaan ja pakotti kotijoukkueen 17 pallonmenetykseen. Kun Korihaiden kolmosetkin osuivat rautoihin (4/25), oli vieraiden helppo kasvattaa voittotiliään.

Peräti viisi pelaajaa ylsi Katajasta kaksinumeroisille pisteille. Kervin Bristol (16/9/2 blokkia), Jarekious Bradley (15/6), Teemu Rannikko (14/5/4 syöttöä), Darryl Bryant (14/3/3 syöttöä) ja Daniel Mullings (10/9/3 syöttöä/5 riistoa) muodostivat joensuulaisten iskunyrkin.

Korihaiden valopilkku oli Marcus Van (12/14).

 
23.3.2024 19:06 Korisliiga

Kobrat taivutti KTP:n kriittisessä väännössä – Lapuan playoff-paikan todennäköisyys kasvoi

Kobrat ja KTP-Basket kamppailevat miesten Korisliigan viimeisestä pudotuspelipaikasta.

22.3.2024 20:38 Korisliiga

Ylemmän jatkosarjan nelikko taas tasoissa Vilppaan voiton ansiosta – Pyrintö yhä mukana playoff-kisassa

Miesten Korisliigan jatkosarjoissa yritetään ratkoa niin kotietua kuin viimeistä playoff-paikkaa ja sarjasta putoajaakin. Ratkominen jatkuu kahdella viimeisellä kierroksella.

20.3.2024 20:53 Korisliiga

Kobrat tarrasi tiukasti kiinni viimeiseen playoff-paikkaan – Lahti pahassa pinteessä

Joona Tuomala paukutti pisteitä, kun Kobrat kaatoi Lahti Basketballin. Kumpikin joukkueista kamppailee jatkosarjan loppusuoralla tärkeistä pisteistä.

19.3.2024 20:30 Korisliiga

Kataja tasasi voittotilin Kauhajokea vastaan, mutta Kauhajoki säilytti edun korierossa

Kauhajoki ja Kataja ratkoivat paremmuusjärjestystään miesten Korisliigan ylemmässä jatkosarjassa.

16.3.2024 21:52 Korisliiga

Kauhajoki ja Korihait kavensivat eroa BC Nokiaan – Seagulls porskuttaa kärjessä

Korisliiga jatkui kolmella ylemmän jatkosarjan ottelulla. Illan voittajia olivat Kauhajoki, Korihait ja sarjaa johtava Seagulls.

15.3.2024 20:54 Korisliiga

Kamppailu viimeisestä playoff-paikasta tiukentuu – KTP otti tärkeän voiton

KTP-Basket nousi playoff-viivan yläpuolelle, ja Bisons Loimaa sai pientä hajurakoa putoamispaikkaan.

13.3.2024 20:25 Korisliiga

Tuomas Hirvonen johti Katajan voittoon – ylemmässä jatkosarjassa nyt peräti neljä joukkuetta tasapisteissä

Kataja Basket onnistui tasaamaan pistetilin Korihaiden ja kahden muunkin joukkueen kanssa.

10.3.2024 19:28 Korisliiga

Kouvojen pistetili jo kolmanneksi paras Korisliigassa – Lahti jumissa putoajan paikalla

Pudotuspelipaikan ja alemman jatkosarjan voiton varmistanut Kouvot kaatoi tänään Lahti Basketballin kovilla lukemilla.

9.3.2024 20:31 Korisliiga

Seagulls ensimmäisenä 20 voiton saldoon, BC Nokialta kolmannen jakson täystyrmäys Vilppaalle

Helsinki Seagulls näyttää selättäneen vaikean talvikautensa. Gulls haki nyt toisen perättäisen voittonsa ylemmässä jatkosarjassa tykittämällä ilmiömäisellä kolmosnäytöksellä Karhu Basketin nurin kotonaan. BC Nokia vankisti asemiaan kakkospaikalla nuijimalla Salon Vilppaan kolmannella jaksolla peräti 25 pisteen marginaalilla.

8.3.2024 20:28 Korisliiga

KTP jatkaa voittojen tiellä – Korisliiga-veteraani Jeremiah Wood jälleen vedossa

Miesten Korisliigan alemmassa jatkosarjassa KTP-Basket päihitti Bisons Loimaan 84–76.

Näytä lisää vastaavia