27.2.2008 Korisliigaa johtavan ToPon kompurointi jatkui keskiviikkokierroksella Kouvolassa, jossa Kouvot otti reilun voiton pistein 106-81 (54-30). Tappio oli ToPolle neljäs sen viidestä viime pelistä. Sarjataulukossa kakkoseksi noussut Kouvot sen sijaan voitti nyt jo kuudennen pelinsä peräkkäin.
Kouvot pohjusti voittonsa vietyään toisen neljänneksen peräti 29-10. ToPo ei onnistunut enää kuromaan 24 pisteen taukoeroa ratkaisevasti pienemmäksi.
Kaikkiaan 16 kolmen pisteen koria tulittaneesta kotijoukkueesta Corey Smith heitti 31 pistettä ja Wayne Bernard 19.
Tasaisen vaisusta ToPosta trio Timo Heinonen-Josh Gonner-Tyson Patterson teki 15 pistettä mieheen.
Kierroksen suurimmasta yllätyksestä vastasi sarjassa viimeisenä oleva Team Componenta, joka haki vierasvoiton Espoosta kakkosena olleesta Hongasta 74-85 (35-37) -tuloksella.
Karkkilalaiset alkoivat pohjustaa yllätystään toisen neljänneksen puolivälissä, jonka jälkeen Honka ei päässyt enää kertakaan johtoon.
Vierasvoittoa rakensi vahvasti vasta tiistaina Karkkilan kokoonpanoon liittynyt 193-senttinen yhdysvaltalaispelaaja Nigel Moore, joka teki 22 pistettä hyvällä teholla. Samaan pistemäärään päätyi myös Chris Hester.
Hongasta löytyi tehoa vain Matt Williamsilta 23:n ja Kimmo Muuriselta 15 pisteen edestä. Hongan uusi takamies Keddric Mays joutui paikkaamaan angiinaan sairastuneen Petteri Koposen poissaoloa. Mays heitti kymmenen pistettä.
Kauhajoen Karhu otti kotivoiton kaksi pykälää ylempänä olevasta Joensuun Katajasta 97-73 (44-34) -tuloksella.
Karhu johti peliä ensimmäisen neljänneksen lopulta lähtien ja ratkaisi voiton vietyään kolmannen jakson numeroin 31-17.
Tehomiehensä Eric Washingtonin johdolla Karhu hallitsi sekä levypallopeliä että kaukoheittoja. Washington nakkasi kuusi kolmen pisteen koria ja yhteensä 31 pistettä sekä kahmi 13 levypalloa. Darryl Hudson heitti 18 pistettä.
Katajasta pääsivät yli kymmenen pisteen vain Terry Black 14:llä ja Martti Kuisma 11 pisteellä.
Myös Lahdessa voiton vei sarjataulukossa alempana oleva joukkue, kun KTP katkaisi neljän pelin tappioputkensa kukistettuaan Namika Lahden pistein 79-83 (36-40).
Tasaisessa pelissä ero ei kasvanut kumpaankaan suuntaan yhdeksää pistettä suuremmaksi. KTP johti peliä suurimman osan ajasta, mutta lahtelaiset kipusivat vielä viimeisellä minuutilla kahden pisteen päähän. KTP:n viimeiset pisteet sinetöi vapaaheittoviivalta Baboucarr Bojang.
Steve Smith heitti kotkalaisille 25 pistettä ja Bojang paransi sarjan piste-ennätyksensä 21:een.
Pierre Jallow nousi 18 pisteellään kotijoukkueen tehokkaimmaksi.
Tampereen Pyrintö päihitti poikkeuksellisella kotikentällään Pirkkahallissa yleisurheilun Tähtien kisojen päätteeksi Uudenkaupungin Korihait 87-69 (41-32).
Pyrintö johti peliä tasaisesti kymmenkunta pistettä toiselta neljännekseltä lähtien. Viimeisellä kymmenminuuttisella ero kaksinkertaistui.
Antero Lehto nousi Pyrinnön tehokkaimmaksi 20 pisteellä. M.C. Mazique heitti 17 ja Damon Williams 16 pistettä.
Vieraista koritehtailu sujui vain Glenn Stokesilta 27 pisteen edestä.
(STT)
Korisliigan täydelliset ottelutilastot sekä muita tilastoja löytyy Koripalloliiton tilastopalvelusta, www.basket.fi.
Karhu Basketia Korisliigassa viimeisen kolmen kauden ajan menestyksekkäästi edustanut Loimaan Korikonkareiden kasvatti Oliver Kandén, 200 cm ja 21 vuotta, siirtyy ensi kaudeksi Yhdysvaltain NCAA-liigaa pelaavaan Pepperdinen yliopistoon.
Salon Vilpas ja Kataja Basket ottavat mittaa miesten Korisliigan finaalien avausottelussa lauantaina 2. toukokuuta. Nuoret suomalaistähdet Luukas Vaara ja Thomas Tumba jakavat ajatuksensa yllättävän kaksikon tulevasta kohtaamisesta.
Kataja Basket ja Salon Vilpas voittivat tänään omien välieräsarjojensa seitsemännet ottelut ja etenevät näin ollen toisiaan vastaan Korisliiga-finaaleihin.
Sekä Korihait että Helsinki Seagulls saalistivat tänään voiton, jolla joukkueet venyttivät omia välieräsarjojaan seitsemänteen otteluun.
Korisliigan kumpikin välieräsarja on nyt tilanteessa 3–2, ja voiton päässä finaaleista ovat Salon Vilpas ja Kataja Basket.
Miesten Korisliigassa kumpikin välieräsarjoista päätyi tänään kotivoittojen ansiosta kutkuttavaan 2–2-tilanteeseen.
Miesten Korisliigan välierissä tilanne on parhaillaan 2–1 niin Salon Vilppaan kuin Helsinki Seagullsinkin hyväksi.
Miesten Korisliigassa pelattiin toinen ottelu kumpaakin välieräsarjaa. Salon Vilpas ja Korihait ovat nyt tilanteessa 1–1, kun taas Helsinki Seagulls johtaa Kataja Basketia vastaan 2–0.
Salon Vilpas vei ensimmäisen välieräottelun nimiinsä luvuin 92–84.
Helsinki Seagullsin ja Kataja Basketin ensimmäinen kohtaaminen päättyi Seagullsin voittoon.