7.4.2013 Susijengin luottosentteri Tuukka Kotti onnistui jälleen kovimmassa mahdollisessa paikassa. Kotti pussitti 16 pistettä ja kauhoi kuusi levypalloa, kun kuusi perättäistä Italian mestaruutta vienyt Montepaschi Siena kaatui Cremonassa 81–71 (34–41). Samaan aikaan Saksassa Tiina Sten ja Heta Korpivaara pelasivat mainiosti Bundesliigan puolivälierien avauksessa.

Tuukka Kotti kunnostautui taas Cremonan kukistaessa ennakkosuosikin.

Tiina Sten kuului Wasserburgin parhaimmistoon Bundesliigan playoff-avauksessa.

Heta Korpivaara pussitti 24 pistettä ensimmäisessä playoff-ottelussa. Kuvat: Ville Vuorinen & Tuomas Venhola.
Vastikään Euroliiga-kautensa päättänyt Montepaschi Siena johti Cremonaa vielä kolmen pelatun jakson jälkeen pistein 59–60, mutta neljännellä jaksolla kotijoukkue otti kentän täysin hallintaansa.
205-senttinen, 32-vuotias Kotti puolusti hallitsevan mestarin sentteriveteraani Tomas Ressin nollille ja paukutti heti kättelyssä Luca Vitalin pallonriistosta komean donkin, joka kavensi Sienan johdon kahden pisteeseen.
Cremona vetäisi Kotin donkista alkaen vastaansanomattoman 17-0-jakson, joka päättyi Kotin toiseen donkkiin ja Jarrius Jacksonin kolmoseen.
Tuukka Kotti urakoi ottelussa 21 minuuttia ja keräsi Cremonalle 16 pistettä ja kuusi levypalloa. Kotin +/- -saldo oli etenkin peliminuutteihin nähden häikäisevä +26.
Cremonalle voitto oli kauden yhdestoista. Serie A:n runkosarjaa on pelaamatta neljä kierrosta.
Vanoli Cremona – Montepaschi Siena 81–71 (20–23, 34–41, 59–60)
Cremona: Luca Vitali 17/10/8 syöttöä, Tuukka Kotti 16/6, Jarrius Jackson 14/2.
Siena: Bobby Brown 28/1/4 syöttöä,
T.Kotti: Minuutit 21, Pisteet 16 (2p 8-10, 1p 0-1), Levypallot 6, Riistot 1.
Tiina Sten ja Heta Korpivaara pelasivat kumpikin erinomaisesti, kun Saksan Bundesliigan puolivälierät pyörähtivät käyntiin sunnuntaina.
Stenin Wasserburg joutui puolustuskannalle Bambergia vastaan, mutta suoritti ryhtiliikkeen kolmannella jaksolla, joka merkittiin Wasserburgin hyväksi 71–68 (27–38). Sten pelasi peräti 31 minuuttia ja kuului joukkueensa tehopelaajiin 13 pisteellään, neljällä levypallollaan, kolmella syötöllään ja kahdella blokillaan.
Heta Korpivaaran Donau-Ries palasi puolestaan GiroLive Panthersia vastaan 11 pisteen takaa rinnalle, mutta Panthers upotti viimeisen 30 sekunnin aikana kolme vapaaheittoa ja haki 69–65 (37–26)-avausvoiton. Korpivaara oli kentän tehokkain pelaaja 24 pisteellä, yhdeksällä levypallolla ja kolmella syötöllä.
Bundesliigan toiset puolivälieräottelut pelataan perjantaina. Jatkoon etenee ensimmäisenä kahteen voittoon yltänyt joukkue.
TSV Wasserburg – DJK Brose Bamberg 71–68 (17–18, 27–38, 52–50)
Wasserburg: Emma Cannon 34/21, Tiina Sten 13/4/3 syöttöä/2 blokkia.
Bamberg: Janae Young 17/12/3 syöttöä, Binta Drammeh 17/3.
T.Sten: Minuutit 31, Pisteet 13 (2p 4-7, 1p 5-6), Levypallot 4, Syötöt 3, Riistot 1, Blokit 2.
GiroLive Panthers – Heli Girls Donau-Ries 69-65 (22-12, 37-26, 45-45)
Panthers: Alison Schwagmeyer 16/3/4 syöttöä, Jasmine Byrd 16/2/3 riistoa, Angela Pace 15/10/3 syöttöä.
Donau-Ries: Heta Korpivaara 24/9/3 syöttöä.
H.Korpivaara: Aloitusviisikossa, Minuutit 37, Pisteet 24 (2p 8-14, 3p 1-4, 1p 5-7), Levypallot 9, Syötöt 3, Blokit 1.
Shawn Huffin heitto kulki Italian LegaDuen sunnuntaikierroksella, kun Huffin uusi joukkue Capo D’Orlando kohtasi hänen viime kauden joukkueensa Forlin.
Capo D’Orlando johti kaksi minuuttia ennen loppua lukemissa 77–76, mutta Forli vääntäytyi väkisin ohi ja upotti viimeiset kuusi vapaaheittoaan, jotka varmistivat vierasvoiton 79–84 (47–39).
Huff pelasi yhtä vaille kaikki peliminuutit, upotti 15 pistettä, haki viisi levypalloa ja riisti pallon kahdesti.
Capo D’Orlando on yhden voiton päässä LegaDuen viimeisestä pudotuspelipaikasta, kun runkosarjaa on pelaamatta neljä kierrosta.
Upea Capo D’Orlando – Forli 79–84 (24–21, 47–39, 61–62)
Capo D’Orlando: Alexander Young 28/13.
Forli: Terrence Roderick 31/10/7 syöttöä.
S.Huff: Aloitusviisikossa, Minuutit 39, Pisteet 15 (2p 2-5, 3p 3-6, 1p 2-2), Levypallot 5, Syötöt 1, Riistot 2.
Kesän 2025 EM-kisojen Rising Star -palkinnolla palkittu ja ammattilaisuransa Partizan Belgradissa käynnistänyt Susijengin nuori tähti ja järvenpääläisen Beat Basketin kasvatti Miikka Muurinen, 211 cm ja 19 vuotta, siirtyy tulevaksi kaudeksi Yhdysvaltain yliopistoliiga NCAA:han. Muurisen sai riveihinsä legendaarisen John Caliparin valmentama kestomenestyjä Arkansas.
Helmi Tulonen pääsi juhlimaan Slovakian liigan pronssimitaleja. Lotta-Maj Lahtisen Araski pelasti sarjapaikkansa kauden päätösottelussa ja Lilli Onnela oli ilmiliekeissä Italiassa.
Kolme nousujohteista kautta Yhdysvaltain yliopistoliiga NCAA:ta Weber Staten riveissä pelannut Tapiolan Hongan kasvatti Viljami Vartiainen, 198 cm ja 22 vuotta, siirtyy seniorikaudekseen UC Santa Barbaran riveihin Miro Littlen joukkuekaveriksi.
Kolme nousujohteista kautta Yhdysvaltain NCAA-liigassa pelannut jyväskyläläislähtöinen HoNsUn kasvatti Eemeli Yalaho, 203 cm ja 21 vuotta, siirtyy seniorikaudekseen North Carolina Staten riveihin.
Lupauksia herättäneen debyyttikauden Draken yliopiston paidassa pelannut Okku Federiko vaihtaa joukkuetta Yhdysvaltain NCAA-liigassa. 207-senttinen ja 21-vuotias Federiko edustaa tulevalla kaudella illinoisilaista Northwesterniä, joka on edennyt 2020-luvulla kahdesti NCAA:n valtakunnalliseen lopputurnaukseen.
Perttu Blomgren sai täydennystä mitalikaappiinsa torstai-iltana, kun hänen edustamansa Mitteldeutscher peittosi Pohjois-Euroopan koripalloliigan (ENBL) pronssiottelussa romanialaisen CSU Voluntarin pistein 92-76 (56-37). ENBL:n Final Four -turnaus pelattiin Mitteldeutscherin kotikaupungissa Weissenfelsissä.
Viimeisen kahden kauden ajan Korisliiga-kentillä vakuuttavaa jälkeä tehnyt Tapiolan Hongan kasvatti Samu Adler, 198 cm ja 18 vuotta, on valinnut yliopistojoukkueekseen Big East -konferenssissa pelaavan Butlerin. Suomen nuorisomaajoukkueiden vakiokastiin Adlerin tavoin viime vuosina kuulunut Olavi Suutela siirtyy puolestaan Oregon Statesta UC San Diegon yliopistoon.
Awak Kuier pääsi taistelemaan Euroliigan voitosta, mutta tuloksena oli kirvelevä finaalitappio. Linda-Lotta Lehtoranta pääsi Bulgariassa juhlimaan mestaruutta ja Lilli Onnelan Faenza eteni jatkoon Italiassa.
Mikael Jantusen edustama Fenerbahce aloittaa Euroliigan mestaruuden puolustamisen puolivälieräsarjalla hallitsevaa Liettuan tuplamestaria Zalgiris Kaunasta vastaan. Fenerbahce päätti Euroliigan runkosarjan vierasvoittoon ranskalaisesta ASVELista yltäen neljännelle sijalle ja puolivälierien kotietuun.
Elina Koskimiehen ja Roosa Lehtorannan Saarlouis Royals joutui taipumaan Saksan Bundesliigan pudotuspelien puolivälierissä. Lopputulosta lukuun ottamatta Koskimiehelle jäi kuitenkin positiivinen maku kaudesta.