9.2.2007 Helsinkiläinen ToPo kärsi kauden toistaiseksi suurimman tappionsa, kun KTP otti Korisliigan ainoassa perjantain pelissä kotonaan suurvoiton lukemin 108-77 (47-35). Voitollaan KTP nousi tasapisteisiin kolmantena olevan Namika Lahden kanssa ja kasvatti eroa viidentenä olevaan ToPoon neljään pisteeseen.
ToPo-voiton myötä KTP:n hyvä vire sai jatkoa, sillä edellisellä kierroksella kotkalaiset katkaisivat tylyyn tyyliin Pyrinnön kahdeksan voiton putken kukistettuaan tamperelaiset vieraissa 117-79-luvuin.
ToPolla on ollut monessa tämän kauden pelissä käynnistysvaikeuksia, jotka ovat jättäneet sen altavastaajaksi. Näin kävi Kotkassakin, kun kotijoukkue karkasi 7-0 -johtoon ja vei saman tien ensimmäisen neljänneksen peräti 31-13 -lukemin.
ToPo ei noussut enää kamppailemaan voitosta, kun se ei päässyt missään vaiheessa kymmentä pistettä lähemmäksi.
KTP:n koko aloitusviisikko heitti kaksinumeroiset pisteet ja Toni Ilmonenkin vielä kuudentena miehenä. Andre Foreman oli 24 pisteellä voittajien tehokkain. Pasi Heinonen heitti 19 pistettä.
ToPosta Alex Wesby keräsi 19 pistettä ja toisen pelinsä ToPossa pelannut Omari Westley 18. ToPon tämän kauden paras pistemies Logi Gunnarsson ei saanut aikaan pistettäkään.
(STT – Koris.net)
Kataja Basket kaatoi toisen pahimmista kilpailijoistaan, Bisons Loimaan, ja varmisti oman pääsynsä pudotuspeleihin. Lahti Basketball ei olisi myöskään enää uhannut joensuulaisia, koska se kärsi hiuksenhienon tappion sarjaputoaja Kobrille. Ylemmässä jatkosarjassa puolestaan korkein ja matalin sija on ratkaistu, mutta niiden välissä järjestys voi vielä jatkosarjojen päätöskierroksella muuttua.
Miesten Korisliigan jatkosarjoja on kullakin joukkueella jäljellä enää yksi tai kaksi ottelua. Alemman jatkosarjan toinen playoff-joukkue ja ylemmän jatkosarjan joukkueiden järjestys sijoilla 2–5 ovat edelleen mysteerejä.
Tapiolan Honka tavoittelee viimeisillä kierroksilla jatkosarjasijoituksensa kohentamista ja kotiedun saavuttamista playoffeihin. Espoolaisseura on taulukossa viidentenä mutta tasapisteissä kahden ylempänä olevan joukkueen kanssa.
Tampereen Pyrintö on varmuudella mukana Korisliigan pudotuspeleissä, mutta Lahti Basketball ja Bisons Loimaa voivat vielä teoriassa saavuttaa toista pääsylippua hallussaan pitävän Kataja Basketin. Ylemmässä jatkosarjassa Korihait, KTP-Basket ja Tapiolan Honka uhkaavat Kauhajoen kakkossijaa. Salon Vilpas ei pelannut tänään, mutta sen paalupaikkaa ei voi viedä enää kukaan.
KTP-Basketin Remu Raitanen on kehittynyt koripalloilijana mutta pyrkii iltaisin tyhjentämään lajiin liittyvät mietteet päästään. Muutoin kentällä tapahtuvia asioita tulee helposti yliajateltua – etenkin nyt, kun seura pelaa parasta kauttaan aikoihin.
Korisliigan ylemmässä jatkosarjassa pelattiin kaksi ottelua. Korihait kaatoi Helsinki Seagullsin, jolle tappio oli jo viides kuudesta viimeisimmästä ottelusta. Salon Vilpas puolestaan kasvatti kaulaa lohkon kärjessä taivuttamalla kakkossijan haltija Kauhajoen.
Miesten Korisliigassa voittivat tänään ylemmän jatkosarjan kolmonen KTP-Basket ja alemman jatkosarjan ykkönen Tampereen Pyrintö.
Korisliigan jatkosarjoja pelataan vielä muutama kierros, mutta Kouvot varmisti tämäniltaisella voitollaan Bisons Loimaasta, ettei voi enää pudota sarjan viimeiselle sijalle. Putoajan paikalle sijoittuu näin ollen Kobrat.
Erinomaista Korisliiga-kautta pelaavan Tapiolan Hongan miesten joukkueen ensi kauden 2026-27 rakentaminen on käynnistetty sopimalla Aapo Heinosen jatkosta joukkueen päävalmentajana.
Miesten Korisliigan alemmassa jatkosarjassa vain kaksi parhaiten sijoittunutta joukkuetta pääsee playoffeihin. Näitä sijoja pitävät tällä hetkellä hallussaan Kataja Basket ja Tampereen Pyrintö, jotka kohtasivat tänään Tampereella.