Kotikenttäedut pitivät naisten puolivälieräavauksissa

26.2.2004 Ylemmässä jatkosarjassa kolmanneksi sijoittunut Pussihukat ei antanut mestaruutta puolustavalle Äänekosken Huimalle mitään mahdollisuuksia, kun joukkueet kohtasivat Vantaalla ensimmäisessä puolivälierässä. Puolivälierien toisessakin otteluparissa kotikenttäetu säilyi, kun BC Nokia rutisti niukan 61-60-voiton Turun Riennosta.

Vantaalla Pussihukat dominoi Laaksosten siskosten, Jennin ja Niinan, sekä Hanna Rotisen johdolla korinalustoja. Huima oli kotijoukkueen pituusylivoiman edessä aseeton. PuHu kiskoi irtopallot huomaansa selkeästi 53-36 ja vaikeutti puolustuksellaan huimalaisten heittopeliä niin, että vieraiden pelitilanneheittojen onnistumisprosentiksi kirjattiin tilastoihin lohduton 29,0 (20/69).  

Huima kärsi lisäksi syömähampaansa Sanna Puskalan virhevaikeuksista. Puskala sai neljännen virheensä jo toisella jaksolla. Viides virhe hänelle vihellettiin reilu kahdeksan minuuttia ennen loppua.  

Pussihukkista Rotinen nosteli 19 pistettä ja sai mukavasti apuja Tiina Lehdolta (15/5), Niina Laaksoselta (12/11) sekä Jenni Laaksoselta (10/9). Huimasta eniten pisteitä (17) teki SM-runkosarjan korikuningattaruuden vienyt Saara Lind.  

TuRi lähellä yllätystä, Ojala käänsi Nokialle 

Turun Riento hävisi SM-runkosarjan ja ylemmän jatkosarjan viimeisestä 13 ottelustaan 12. Ainokaisen voittonsa nuori turkulaisryhmä otti BC Nokiasta. Puolivälieräsarjan avauksen perusteella BC Nokia näyttäisi sopivan TuRi:lle vastustajana, vaikka tappio tulikin. Tiina Stenin johdattamana TuRi pisti Nokian kotisalissaan selkä seinää vasten, mutta joutui lopulta taipumaan 60-61-lukemin.  

BC Nokian Reetta Ojala hääri kentällä tehokkaasti ja ratkaisevasti. Hän pisti kymmenestä kahden pisteen heitostaan sisään yhdeksän kooten kaikkiaan 19 pistettä. Ojala tasoitti tilanteeksi 60-60 ja upotti saamallaan bonusheitolla voittopisteen, kun aikaa oli 4,5 sekuntia jäljellä. Satu Raimesalo heitti voittajille 13 pistettä. Riennon ehdoton ykkönen oli 23 pistettä tehnyt ja 13 levypalloa repinyt Sten.  

Puolivälieräsarjat ratkeavat kahdella voitolla. Toiset osaottelut pelataan sunnuntaina 29.2., jolloin Turussa käynnistyy kamppailu Nunnavuoren Palloiluhallissa klo 18 ja Äänekosken Liikuntatalolla klo 19.30. Puolivälieräparien voittajat etenevät välieriin, joihin ovat jo selviytyneet Pantterit Helsingistä sekä Espoo Basket Team.

Lisätietoja: /sarjat_tulokset/naisten_sm-sarja/
 
14.3.2026 20:32 Naisten Korisliiga

PeKa nappasi runkosarjan voiton – Pyrintö toinen, ViVe kolmas

Naisten Korisliigan runkosarja paketoitiin lauantaina. Illan voittajia olivat PeKa, BC Nokia, ToPo ja HBA-Märsky.

11.3.2026 20:20 Naisten Korisliiga

Pyrinnölle tärkeä voitto – runkosarjan voitto ratkeaa lauantaina

Naisten Korisliigassa pelattiin runkosarjan toiseksi viimeinen pelipäivä. Illan neljässä ottelussa voittajiksi ylsivät Pyrintö, ToPo, BC Nokia ja HBA Märsky.

7.3.2026 20:37 Naisten Korisliiga

Vimpelille kotivoitto ja kärkipaikka - EBT:lle revanssi ToPosta

Naisten Korisliigassa pelattiin lauantaina kaksi ottelua. Voittajiksi ylsivät ViVe ja EBT.

6.3.2026 20:45 Naisten Korisliiga

Pyrintö pysyi mukana runkosarjan voittokamppailussa - BC Nokialle vieraspisteet Espoosta

Naisten Korisliigassa pelattiin perjantaina kaksi ottelua. Voitot kirjattiin Pyrinnölle ja BC Nokialle.

4.3.2026 09:35 Naisten Korisliiga

Annika Aarrejoki on jälleen naisten Korisliigan kuukauden pelaaja

Kaudella 2025–2026 naisten Korisliigan kuukauden parhaat luvut tarjoaa Suomen johtava talous- ja palkkahallintoalan asiantuntijaorganisaatio Rantalainen. Helmikuun parhaaksi on valittu Tampereen Pyrinnön Annika Aarrejoki. Hän sai samaisen kunnian myös marraskuussa.

28.2.2026 20:51 Naisten Korisliiga

ViVe kolmanteen peräkkäiseen voittoon

Lauantaina Naisten Korisliiga jatkui yhdellä ottelulla. Siinä Vimpelin Veto haki vierasvoiton Nokialta 74-68.

27.2.2026 22:23 Naisten Korisliiga

HBA peittosi kotonaan Peli-Karhut Luukkasen johdolla – Honka jatkoi Kouvottarien ahdinkoa

Naisten Korisliiga jatkui perjantaina kahdella ottelulla. Illan voittajia olivat HBA-Märsky ja Honka.

25.2.2026 22:23 Naisten Korisliiga

ToPo:lle sarjapisteet EBT:n kustannuksella

Naisten Korisliigan keskiviikon ainoassa ottelussa ToPo paransi asemiaan kaatamalla kotikentällään EBT:n. Ottelu päättyi 72–66.

21.2.2026 20:15 Naisten Korisliiga

BC Nokia yllätti PeKa:n Kotkassa – muut kärkijoukkueet pitivät pintansa

Naisten Korisliigassa pelattiin lauantaina neljä ottelua. Illan voittajia olivat BC Nokia, Pyrintö, ViVe ja EBT.

15.2.2026 18:19 Naisten Korisliiga

Puckett heitti hirmupisteet Vedon voitossa

Naisten Korisliigassa pelattiin sunnuntaina yksi ottelu, jossa Honka sai vieraakseen Vimpelin Vedon. Vierasjoukkue meni ottelussa menojaan ja vei sarjapisteet mukanaan. Ottelu päättyi 94–74.

Näytä lisää vastaavia