13.1.2004 Heta Korpivaaran yliopistojoukkue Seton Hall on hyvässä iskussa. Se on avannut ottelunsa Big East –konferenssissa kahdella voitolla. Tuoreimman voittonsa Seton Hall hankki kukistamalla West Virginian kotonaan 57-50. Voitto oli Seton Hallille kaikkiaan jo kahdeksas peräkkäinen.
Korpivaara on raivannut tiensä Seton Hallin aloitukseen. Hän pelasi West Virginia –ottelussa 34 minuuttia, joiden aikana espoolaistakamies pussitti kuusi pistettä, poimi seitsemän levypalloa ja antoi kolme syöttöä. Voitokkaassa vierasottelussa (57-46) Korpivaara oli niinikään aloitusviisikossa pelaten 28 minuuttia. Tilastorivilleen Korpivaara merkkautti viisi koriinjohtanutta syöttöä, neljä pistettä ja kaksi levypalloa.
Jonna Launiaisen edustaman Texas-El Pason tie Western Athletic –konferenssissa on käynnistynyt yhdellä voitolla ja kahdella tappiolla. Viimeksi se voitti Ricen kotonaan 73-57. Launianen pelasi parhaan konferenssipeleistä parhaat kuitenkin tappiollisissa otteluissa Tulsaa (62-66) ja Boise Statea (59-69) vastaan. Launiainen heitti kamppailuissa 14 ja kymmenen pistettä, jonka lisäksi hän antoi molemmissa kaksi syöttöä.
Linda Palosen Stetson on ennättänyt pelata jo viisi Atlantic Sun –konferenssin ottelua. Tuloksena kolme voitto ja kaksi tappiota. Palonen esiintyi erityisesti edukseen voitokkaassa kotiottelussa Florida Atlanticia (76-72) vastaan, jossa suomalaispelintekijä tuli peliin vaihdosta, pelasi 29 minuuttia, vei nimiinsä viisi levypalloa, teki neljä pistettä, riisti ja syötti kahdesti.
Eva Mäkelä on jäänyt Florida Internationalin Sun Belt –konferenssiotteluissa vähälle vastuulle. Florida International voitti Arkansas-Little Rockin vieraissa 66-57, mutta hävisi Arkansas Statelle niinikään vieraskentällä pelatussa ottelussa lukemin 60-62. Mäkelä pelasi molemmissa otteluissa kolme minuuttia ilman suurempia tehomerkintöjä.
Joanna Pekosen Lafayette kärsi kauden ensimmäisessä Patriot-konferenssin ottelussaan 74-80-kotitappion Colgatelle. Pekonen ei pelannut. Lafayette on hävinnyt kauden kaikki 12 otteluaan.
Jutta Körkkö jäi myös ilman peliaikaa, kun hänen huippuyliopistonsa Vanderbilt avasi pelinsä Southeastern-konferenssissa voitolla Kentuckysta (65-57) ja tappiolla Floridalle (61-67).
Yhdysvaltojen naisten yliopistosarja NCAA:ssa viimeisen viikon suomalaisonnistujiin lukeutuvat jälleen yhden tupla-tuplan kahminut Albina Syla sekä ensimmäistä kauttaan pelaava Enni Ahervuo, joka nakutti 13 pistettä, joista 11 toisella puoliajalla.
Yhdysvaltojen miesten yliopistosarja NCAA:n viimeisen viikon suomalaisonnistujiin lukeutuvat Miro Little, joka jakeli 11 syöttöä UC Santa Barbaralle sekä Viljami Vartiainen, joka pussitti 15 pistettä Weber Statelle.
NBA:ssa Lauri Markkanen palasi pelikentille, kun Utah Jazz hävisi kotikentällään Los Angeles Clippersille 103-115. Jazzin viimeisen seitsemän ottelua sivussa sairastelun vuoksi ollut Markkanen tilastoi 19 pistettä, viisi levypalloa ja neljä syöttöä.
Sasu Salinista tuli viikonloppuna Copa Españan mestari. Mustapha Amzil johdatti Trepcan Kosovon cupissa neljän joukkoon ja Edon Maxhuni loisti Gravelines-Dunkerquen tärkeässä voitossa. Alankomaissa nähtiin suomalaiskohtaaminen.
Sara Bejedi näytti taitojaan Fenerbahcelle, mutta harmittavasti se ei riittänyt kantamaan joukkuetta voittoon. Anniina Äijänen palaa takaisin Italiaan.
Seurasimme Lauri Markkasta parin intensiivisen päivän ajan Salt Lake Cityssa. Mitä tapahtuu, kun NBA-superstara kohdataan hänen omalla kotikentällään?
Yhdysvaltojen naisten yliopistosarja NCAA:ssa Elsa Lemmilä tilastoi Ohio Staten voitossa 5 syöttöä ja 6 torjuntaa, jotka ovat molemmat hänen yliopistouransa kärkilukemat. Albina Syla taas hurjasteli 23 pisteen ja 11 levypallon tupla-tuplan. Pistemäärä on Sylan yliopistouran korkein.
Yhdysvaltojen miesten yliopistosarja NCAA:n viimeisen viikon suomalaisonnistujiin lukeutuvat kahdesti kaksinumeroiset pistelukemat säkittäneet Miro Little ja Viljami Vartiainen sekä 21 pistettä heittänyt Eemeli Yalaho.
Galatasaray varmisti jatkopaikan Euroliigassa ja on tiukasti kiinni lohkovoitossa. Awak Kuier loisti jälleen sekä Euroliigassa että Turkin liigassa. Sara Bejedi oli jälleen vaikeasti pideltävä ja Veera Pirttinen heitti Manchesterin voittoon Englannissa.
Jo muutaman kesän Susijengin vakionimiin ja EM-nelonen Andre Gustavson, 26, joutui odottamaan aina joulukuulle saakka ennen kuin ovet ulkomaille avautuivat. Lopulta seuraksi tuli Belgian mahtiseura Oostende.