3.12.2015 Korisliigan jumbopaikalta pois pyrkivä KTP-Basket on löytänyt pelaajamarkkinoilta uuden ehdokkaan takalinjoilleen. Salon Vilppaassa Korisliigaa viime vuonna pelannut 180-senttinen Darren Duncan on jo saapunut Kotkaan näytille.

Korisliigassa viime kaudella 5,3 syöttöä ottelua kohden jakanut Darren Duncan on liittynyt KTP-vahvuuteen. Kuva: Erkki Hautaviita.
27-vuotias Duncan valmistui Merrimackin yliopistosta vuonna 2010 ja otti ammattilaisuransa ensiaskeleet Itävallassa, Tshekissä ja Slovakiassa. Vuonna 2012 tie vei kolmeksi kaudeksi Kanadaan, josta matka jatkui viime kaudeksi Saloon.
Duncan suoriutui Korisliigan tulokaskaudestaan 14,4 pisteen keskiarvolla, jonka lisäksi hän oli syöttötilaston kolmonen 5,3 ”passin keskiarvolla”.
Alkukauden Duncan pelasi Kreikan pääsarjassa Apollon Patrasin riveissä, mutta valmentajavaihdon myötä myös Duncan sai lähteä. Kreikassa Duncan esiintyi 6,1 pisteen ja 4,4 syötön tehoilla.
- Kyseessä on fiksu ja monipuolinen pelaaja, jonka uskon tuovan meille juuri sitä mitä meidän pelistä tällä hetkellä puuttuu; vauhtia, helppoja syöttöjä ja hyvää palloskriinipelaamista molemmissa päissä kenttää, KTP:n päävalmentaja Anton Mirolybov kertoi seuran tiedotteessa.
Duncan osallistui jo keskiviikkona KTP:n harjoituksiin, mutta pelaaminen perjantain Seagulls –ottelussa on vielä epävarmaa.
- Riippuu saadaanko hänen paperinsa Kreikasta Suomeen, Mirolybov totesi.
Korisliigassa kahdeksannella sijalla oleva Uudenkaupungin Korihait tekee kokoonpanoonsa muutoksia. Joukkueen vahvuuteen liittyvät yhdysvaltalaispelaajat Frank Champion ja Jamir Harris. Alkukauden haiparvea edustaneen Bobby Planutisin sopimus on puolestaan purettu. Lisäksi Aamos Nikulan sopimus on purettu pelaajan omasta pyynnöstä.
Hiljattain pitkän tappioputken kärsinyt Korhait sai alle toisen peräkkäisen voiton, joka oli kaikkiaan kauden viides. Vaikeasta alkukaudesta kärsinyt Kataja Basket puolestaan sai tililleen kauden kolmannen onnistumisen.
Kauhajoki kipuaa ahkerasti Korisliigan sijoja ylöspäin. Tämän illan vierasvoitolla se ohitti Seagullsin ja on toisella sijalla tasoissa Hongan kanssa, joka otti niin ikään vierasvoiton omasta ottelustaan Loimaalla. Illan kolmannen vierasvoiton vienyt Vilpas jatkaa edelleen sarjan kärjessä.
Mikael Aalto, Jalen Brooks ja Ty Berry olivat joukkueidensa pistekuninkaat illassa, jonka aikana Korisliigan paalupaikka vaihtoi hallitsijaa ja kauden upeasti aloittanut Korihait sai vihdoin tappioputkensa katki.
Miesten Korisliigassa sarjapisteitä keräsivät Bisons Loimaa, KTP-Basket ja Tapiolan Honka.
Pitkän ja menestyksekkään valmentajauran Korisliigassa tehnyt entinen huippupelaaja ja Äänekosken Huiman kasvatti Jyri Lehtonen, 51, on Viroon siirtyneen Anton Mirolybovin seuraaja Helsinki Basketball Academyn Divari A:ssa pelaavan poikien edustusjoukkueen päävalmentajana sekä nuorten olympiavalmentajana.
Kuukauden pelaaja Kahron Ross johti Helsinki Seagullsin lokakuussa kuuden ottelun mittaiseen voittoputkeen ja tilastoi omiksi keskiarvoikseen tuplatuplan 17,7 pisteellä ja 10,1 syötöllä.
Henri Permanto ja Henri Kantonen olivat Kataja Basketin johtotähtiä, kun sarjan kärkikaksikkoon kuuluva Salon Vilpas taipui Joensuussa.
Alvar Peltoniemi johti Hongan voittoon hurjalla 17 pisteen ja 15 levypallon tuplatuplalla. KTP:n voitossa Tuomas Hirvonen puolestaan nakutteli 12 pistettä ja jakoi kymmenen syöttöä.
Kaudella 2025–2026 Korisliigan kuukauden parhaat luvut tarjoaa Suomen johtava talous- ja palkkahallintoalan asiantuntijaorganisaatio Rantalainen. Kauden ensimmäinen valinta on Helsinki Seagullsin Kahron Ross.