11.10.2015 Korisliigan sunnuntain kahdessa ottelussa kotietu oli valttia, kun Kataja sekä BC Nokia onnistuivat pitämään päivän vierailijansa kurissa. Joensuussa KTP:n kohtaloksi koitui kotijoukkueen väkevä kolmas jakso, eikä Nokian ja Vilppaan välisessä ottelussa poikettu tuosta käsikirjoituksesta kovin kauas.

Jukka Toijalan luotsaama Kataja oli kotonaan KTP:ta etevämpi.

Eldar Skamo ja BC Nokia ovat aloittaneet Korisliiga-kauden kahdella kotivoitolla. Kuvat: Francois Perthuis
- Pelasimme ensimmäisen kympin hyvin ja pysyimme konseptissa. Toisella puolikkaalla Joensuu tuli kopista äärimmäisen aggressiivisesti. He ottivat ensimmäisen kontaktin, jäimme jälkeen ja päät menivät alas, kertasi KTP-luotsi Anton Mirolybov ottelun kulkua harmitellen.
KTP todellakin aloitti ottelun vahvasti, voittaen ensimmäisen jakson lukemin 21-8. Toisella jaksolla Kataja Teemu Rannikon (15 pistettä/3 syöttöä/3 riistoa) johdolla sai pelistä kiinni ja isolle tauolle lähdettiin kotijoukkueen ollessa enää 33-42 –tappiotilanteessa.
Ison tauon jälkeen kentälle asteli täysin uuden vaihteen hyökkäyspelaamiseensa löytänyt Kataja. Tauon jälkeinen kymmenminuuttinen kirjattiin Katajalle lukemin 34-18, eikä KTP pystynyt enää pysäyttämään kotijoukkueen kulkua kohti ottelun voittoa. Päätössummerin kajahtaessa komeilivat tulostaululla 89-80 (33-42) –lukemat kotivoiton merkiksi.
- Voitettiin äärimmäisen hyvä joukkue. Aika tekee varmasti työtä KTP:n eteen. Se on kookas ja fyysinen joukkue ja olimme jopa vähän onnekkaita kun saimme heidät kotikentälle tässä vaiheessa, tarinoi Katajan päävalmentaja Jukka Toijala ottelun päätyttyä.
- Ensimmäisellä puolikkaalla heitimme paljon ohi. Tämä johtui siitä, että energia jolla tulimme peliin, ei riittänyt. Se anti mikä tästä saatiin on, että nousimme 17 pisteen takaa voittoon.
Kotijoukkueen voitossa Rannikon ohella suureen rooliin nousivat joukkueen ulkomaalaisvahvistukset. Katajan pisteykköseksi nousi vahva sentteri Carson Desrosiers (21/8 levypalloa), eivätkä juuri heikommaksi panoksensa kanssa jääneet Trevis Simpson (18/5 syöttöä), Lamayn Wilson (15), tai tupla-tuplan urakoinut Thomas Scrubb (13/12 levypalloa).
Vierailija KTP:n tehokaksikkona toimi ison pään duo Devonne Giles (19/5) – Aleksander Herrera (11/11). Kaksinumeroisille pistelukemille ylsivät myös Michael Pounds (15), Sefton Barrett (13/5), sekä parhaan pelinsä kotkalaisten riveissä pelannut Lamb Autrey (12/5 syöttöä).
BC Nokian ja Salon Vilppaan välinen ottelu Nokian palloiluhallissa alkoi iloisen hyökkäyspelaamisen merkeissä, molempien joukkueiden lähennellessä sadan pisteen otteluvauhtia avausjaksolla. Toisella jaksolla etenkin vierailijoiden hyökkäyspelaaminen muuttui ajoittain kävelyvauhtiseksi Doug Wigginsin (19/5 syöttöä/3 riistoa) väläytyksiä lukuunottamatta.
Kotijoukkueen puolustuspelaamisen samalla terävöityessä, pääsivät nokialaiset juoksemaan kenttää paljon vierailijoita paremmin ja puoliaikatilanteeksi palloiluhallissa kirjattiin BC Nokian 46-39 –johtolukemat.
Puoliajan jälkeen ensimmäiset minuutit olivat tasaiset ja hieman sekavat, mutta pienen yskähtelyn jälkeen BC Nokian puolustus hidasti jälleen vierailijoiden hyökkäyksen likimain kävelyvauhtiseksi ja pääsi kääntämään pelin hyökkäyspäähän vastustajaansa nopeammin. Tämän lopputuloksena nokialaiset onnistuivat saamaan hyökkäyksensä kulkemaan ajoittain ihailtavalla tehokkuudella. Kolmannen jakson numeroin 26-12 nimiinsä vienyt kotijoukkue karkasi lopulta vakuuttavaan 87-77 (46-39) –voittoon.
Tehokkainta jälkeä BC Nokian riveistä tekivät 26 pistettä ja 7 levypalloa nimiinsä kirjannut David Kravish, sekä vierailijoiden puolustukselle jatkuvana riesana toiminut takamies Isaiah Wilkerson (19/7 levypalloa/3 syöttöä). Kaksinumeroisille pistelukemille ylsi myös laituri Daniel Bailey (15/5).
Vierailijoiden riveistä Wigginsin lisäksi Cavell Johnson (17/7) ja Austin Dufault (14/7) suoriutuivat iltapuhteestaan puhtain paperein.
Salon Vilpas varmisti jo aiemmin sarjavaiheen voiton ja lähtee playoffeihin sijalta yksi. Kauhajoen kotietu oli ennestään varmaa, mutta ottelutulos lukitsi joukkueen sijalle kaksi. Muutkin kotietupaikat ratkesivat tänään, ja samalla valkeni alemman jatkosarjan pudotuspelisijojen järjestys.
Keskiviikkona pelataan Korisliigan jatkosarjojen viimeiset ottelut. Sijat 2.-5. ratkeavat päätöskierroksella. Myös Kataja Basket ja Tampereen Pyrintö ratkaisevat sijat 7. ja 8.
Kataja Basket kaatoi toisen pahimmista kilpailijoistaan, Bisons Loimaan, ja varmisti oman pääsynsä pudotuspeleihin. Lahti Basketball ei olisi myöskään enää uhannut joensuulaisia, koska se kärsi hiuksenhienon tappion sarjaputoaja Kobrille. Ylemmässä jatkosarjassa puolestaan korkein ja matalin sija on ratkaistu, mutta niiden välissä järjestys voi vielä jatkosarjojen päätöskierroksella muuttua.
Miesten Korisliigan jatkosarjoja on kullakin joukkueella jäljellä enää yksi tai kaksi ottelua. Alemman jatkosarjan toinen playoff-joukkue ja ylemmän jatkosarjan joukkueiden järjestys sijoilla 2–5 ovat edelleen mysteerejä.
Tapiolan Honka tavoittelee viimeisillä kierroksilla jatkosarjasijoituksensa kohentamista ja kotiedun saavuttamista playoffeihin. Espoolaisseura on taulukossa viidentenä mutta tasapisteissä kahden ylempänä olevan joukkueen kanssa.
Tampereen Pyrintö on varmuudella mukana Korisliigan pudotuspeleissä, mutta Lahti Basketball ja Bisons Loimaa voivat vielä teoriassa saavuttaa toista pääsylippua hallussaan pitävän Kataja Basketin. Ylemmässä jatkosarjassa Korihait, KTP-Basket ja Tapiolan Honka uhkaavat Kauhajoen kakkossijaa. Salon Vilpas ei pelannut tänään, mutta sen paalupaikkaa ei voi viedä enää kukaan.
KTP-Basketin Remu Raitanen on kehittynyt koripalloilijana mutta pyrkii iltaisin tyhjentämään lajiin liittyvät mietteet päästään. Muutoin kentällä tapahtuvia asioita tulee helposti yliajateltua – etenkin nyt, kun seura pelaa parasta kauttaan aikoihin.
Korisliigan ylemmässä jatkosarjassa pelattiin kaksi ottelua. Korihait kaatoi Helsinki Seagullsin, jolle tappio oli jo viides kuudesta viimeisimmästä ottelusta. Salon Vilpas puolestaan kasvatti kaulaa lohkon kärjessä taivuttamalla kakkossijan haltija Kauhajoen.
Miesten Korisliigassa voittivat tänään ylemmän jatkosarjan kolmonen KTP-Basket ja alemman jatkosarjan ykkönen Tampereen Pyrintö.
Korisliigan jatkosarjoja pelataan vielä muutama kierros, mutta Kouvot varmisti tämäniltaisella voitollaan Bisons Loimaasta, ettei voi enää pudota sarjan viimeiselle sijalle. Putoajan paikalle sijoittuu näin ollen Kobrat.