Korisliiga-ennakko: Ura Basketin Marius Van Andringaa kiinnostaa omien pistetilastojen sijaan voitot

23.9.2019 19:07 Kaarinan Ura Basket onnistui naaraamaan siirtomarkkinoilta yhden mielenkiintoisimmista nimistä, kun kaksi edellistä kautta Korihaita edustanut Marius Van Andringa siirtyi rannikkoa pitkin kohti etelää.

Tarkkakätinen Van Andringa upotti viime kaudella 13,7 pistettä ottelua kohden. Kotimaisista pelaajista hänen edellään oli vain kaksi. Kuva: Ville Vuorinen/Korisliiga

Viime kauden liiganousija, Ura Basket, onnistui karsintojen kautta säilyttämään paikkansa Korisliigassa. Nyt seura tietää tarkemmin Korisliigan metkut. 

25-vuotias Van Andringa oli viime kaudella suomalaispelaajien vertailussa pistetilaston kolmanneksi paras Topias Palmin ja Aapeli Alasen jälkeen. Van Andringa koki kauhun hetkiä kauden kynnyksellä harjoitusottelussa.

- Nyt ollaan hyvällä fiiliksellä, sisäänsä olen iloinen, että pystyn törmäyksen jälkeen ylipäätänsä pelaamaan tällä kaudella. Sairaalassa maatessani ehdin miettimään yhtä jos toista, mutta onneksi kaikki alkaa olemaan kunnossa ja pidän mahdollisena, että olen liigastartissa mukana, Van Andringa sanoo. 

Tarkkakätinen Van Andringa upotti viime kaudella 13,7 pistettä ottelua kohden. Katajan paidassa kaudella 2014-15 Suomen mestaruutta juhlinut Van Andringa on viime vuosina pelannut sellaisissa joukkueissa, jotka eivät ole selviytyneet pudotuspeleihin.

- Olen kaksi edellistä vuotta pelannut sarjan häntäpään joukkueessa, henkilökohtaisia tavoitteita on tälle kaudelle vain yksi: saada tämä joukkue voittamaan pelejä. Minua ei enää kiinnosta, jos teen 20 pistettä, mutta joukkue häviää, Van Andringa linjaa.

Uran joukkue muuttui täksi kaudeksi. Muun muassa Eldar Skamo ja Fiifi aidoo vaihtoivat maisemaa, Van Andringa, Atte Perttu ja viime kaudella muutaman ottelun pelannut Miikka Luosmaa ovat nyt Ura Basketin miehiä.

- Meillä on mielestäni harvinaisen fiksu joukkue, jossa on hyviä jätkiä, mutta myös koripallollisesti viisaita pelaajia. Pääsemme asioissa nopeasti eteenpäin, koska kaikki ymmärtävät peliä. Tietysti annamme vähän tasoitusta, koska lähdemme kolme ulkomaalaisvahvistuksella kauteen jo muutekin suhteellisen kapean rosterimme lisäksi.

- Pyrimme pelaamaan nopeaa koripalloa. Jos haluamme voittaa, meidän pitää pelata erilaista peliä kuin muut. Hallittu kaaoskoris voisi terminä kuvata meitä. Meillä ei ole puhdasta pointtia, vaan joskus laituritkin tuovat palloa ylös. Laitureiden tarkoituksena ei ole niinkään luoda muille pelintekijän tavoin, vaan yritetään luoda etuja muualta osaa pelistä ja pyrkiä monistamaan niitä.

Van Andringa nostaa kolme joukkuetta sarjan ennakkosuosikeiksi. Nimivahva Seagulls, Karhu Basket sekä Vilpas. 

- Katajalla on myöskin hyvä nippu, mutta ehdoton mestarisuosikkini on Vilpas, koska Teemu Rannikko pelaa siellä. 

Omasta joukkueesta Van Andringa nostaa esiin yhden nimen. Viime kaudella Vuoden tulokas -palkinnon pokanneen Trey Niemen. 

- Hän on mennyt kesän aikana huimasti eteenpäin fyysisesti. Kova kaveri ja häntä kannattaa pitää silmällä.

- Tietysti muakin kannattaa ainakin vähän seurata, Van Andringa virnistää.

 

Ura Basket 19-20 pähkinänkuoressa

 
30.4.2026 15:52 NCAA

Oliver Kandén NCAA-liigan Pepperdineen

Karhu Basketia Korisliigassa viimeisen kolmen kauden ajan menestyksekkäästi edustanut Loimaan Korikonkareiden kasvatti Oliver Kandén, 200 cm ja 21 vuotta, siirtyy ensi kaudeksi Yhdysvaltain NCAA-liigaa pelaavaan Pepperdinen yliopistoon.

30.4.2026 14:30 Korisliiga

Korisliiga-finaalit: Järkähtämätön sarjavoittaja kohtaa vaikeuksista voittoihin nousseen sensaatiohaastajan!

Salon Vilpas ja Kataja Basket ottavat mittaa miesten Korisliigan finaalien avausottelussa lauantaina 2. toukokuuta. Nuoret suomalaistähdet Luukas Vaara ja Thomas Tumba jakavat ajatuksensa yllättävän kaksikon tulevasta kohtaamisesta.

28.4.2026 20:44 Korisliiga

Korisliigan jymy-yllätys: Kataja finaaliin seitsemänneltä sijalta, vastustajaksi jatkosarjavoittaja Vilpas!

Kataja Basket ja Salon Vilpas voittivat tänään omien välieräsarjojensa seitsemännet ottelut ja etenevät näin ollen toisiaan vastaan Korisliiga-finaaleihin.

26.4.2026 20:36 Korisliiga

Jännitys jatkaa tiivistymistään: molemmat Korisliiga-välierät seiskapeliin!

Sekä Korihait että Helsinki Seagulls saalistivat tänään voiton, jolla joukkueet venyttivät omia välieräsarjojaan seitsemänteen otteluun.

24.4.2026 20:34 Korisliiga

Välierät katkolla Vilppaalle ja Katajalle – illan pistekuninkaat Harmon ja Adler

Korisliigan kumpikin välieräsarja on nyt tilanteessa 3–2, ja voiton päässä finaaleista ovat Salon Vilpas ja Kataja Basket.

21.4.2026 20:47 Korisliiga

Molemmat välierät tasoissa – Tahvanainen 26 pistettä, Harmon hillittömät 47!

Miesten Korisliigassa kumpikin välieräsarjoista päätyi tänään kotivoittojen ansiosta kutkuttavaan 2–2-tilanteeseen.

18.4.2026 20:53 Korisliiga

Kataja kavensi Seagullsin johtoa Kantosen ja Harmonin säkenöivällä pelillä – Vilpas yli 50 pisteen voittoon Korihaista

Miesten Korisliigan välierissä tilanne on parhaillaan 2–1 niin Salon Vilppaan kuin Helsinki Seagullsinkin hyväksi.

15.4.2026 21:51 Korisliiga

Korihait tasoitti välierät Vilpasta vastaan – Katajakin kävi lähellä, mutta Seagulls pääsi lopussa ohi

Miesten Korisliigassa pelattiin toinen ottelu kumpaakin välieräsarjaa. Salon Vilpas ja Korihait ovat nyt tilanteessa 1–1, kun taas Helsinki Seagulls johtaa Kataja Basketia vastaan 2–0.

13.4.2026 21:38 Korisliiga

Vilpas vei voiton välieräavauksesta Korihaiden vahvasta pelistä huolimatta

Salon Vilpas vei ensimmäisen välieräottelun nimiinsä luvuin 92–84.

12.4.2026 18:59 Korisliiga

Korisliiga-välierät käynnistyivät: Seagulls avasi kotivoitolla

Helsinki Seagullsin ja Kataja Basketin ensimmäinen kohtaaminen päättyi Seagullsin voittoon.

Näytä lisää vastaavia