Korihait yllätti ToPon

9.2.2008 Korisliigassa kahdeksantena ollut Uudenkaupungin Korihait vastasi lauantaikierroksen yllätyksestä otettuaan sarjaa johtavasta ToPosta täpärän kotivoiton tuloksella 79-72 (40-36). Korihaiden voiton arvoa nostaa se, että joukkueen kolmesta yhdysvaltalaispelurista vain Kyle Shiloh oli pelissä.

Korihaiden miehistöstä ykköstykki Glenn Stokes sekä Darius Glover olivat sivussa. Stokes oli kuumeessa ja Glover hautajaisissa USA:ssa.

Korihait piti suurimmillaan 13 pisteeseen venynyttä johtoa käytännössä koko pelin, mutta ToPo roikkui voitonsyrjässä loppuun asti. Pasi Kauha upotti kotijoukkueen kuusi viimeistä pistettä vapaaheittoviivalta.

– Meiltä hävisi ottelun alla kovin rypistys kun huomasimme, että Stokes ja Glover puuttuvat. Kotijoukkueella oli tänään kovempi tahto voittaa ottelu, kertoi ToPo-luotsi Tomi Kaminen.

Korihaiden tehomieheksi nousi Jussi Kumpulainen, joka nosteli ex-joukkuettaan vastaan 22 ja vei 14 levypalloa. Shiloh heitti 20 ja Kauha 16 pistettä.

ToPon teho jäi 24 pistettä tehneen Josh Gonnerin varaan liiaksi.  

Hongalle illan suurin voitto 

Honka otti lauantaikierroksen suurimman voiton, kun Kauhajoen Karhu kaatui Espoossa lukemin 104-72 (57-31).

Honka hankki viidennen peräkkäisen voittonsa hallitsemalla peliä alusta loppuun. Honka voitti jo ensimmäisen kymmenminuuttisen ratkaisevasti 30-14. Kotijohto kasvoi suurimmillaan kolmannella jaksolla 38 pisteeseen.

- Näin raakaa jälkeä syntyy, kun oma puolustus ei toimi ja vastassa on Hongan tasoinen joukkue. Kokeilimme vaihdella puolustusmuotoja, mutta mikään ei toiminut, pelasimme sitten paikkaa tai miestä, puuskutti Kauhajoen Juho Teppo.

Honka heitti voittonsa kolmoskaaren takaa, josta se upotti hyvällä prosentilla 17 kolmen pisteen koria. Petteri Koponen heitti Hongalle 21 ja Jukka Matinen 20 pistettä.

Karhun tehokkain oli Darryl Hudson 19 pisteellä. 

Pyrintö yllätti Lahdessa 

Tampereen Pyrintö yllätti Namika Lahden tämän kotihallissa niukalla 68-70 (47-30) -voitollaan.

Yllätys oli sikälikin melkoinen, että Namika johti kolmannen jakson alussa peliä jo turvallisen tuntuisesti 21 pisteellä.

Pyrintö käynnisti viimeisellä neljänneksellä raivoisan takaa-ajon ja voitti jakson peräti 30-12. Vieraat siirtyivät johtoon vasta viime sekunneilla, kun Jesse Niemi heitti pelin ainoan korinsa kolmosena koriin.

Damon Williams heitti Pyrinnölle 26 pistettä ja kauden ensimmäisen ottelunsa tamperelaisjoukkueen paidassa pelannut James Wright 20.

Ilman Davot Jacksonia pelanneen kotijoukkueen tehokkain oli Ilkka Vuori 15 pisteellä. 

Kataja ahdisteli Kouvoja

Joensuun Kataja ahdisteli sarjan kovimpiin kotijoukkueisiin lukeutuvaa Kouvoja. Voitto jäi kuitenkin Kouvolaan tuloksella 91-84 (44-48).

Kataja johti peliä moneen otteeseen, viimeisen kerran kolmisen minuuttia ennen loppua 76-77 -tilanteessa.

Kouvot pelasti piste-ennätyksensä 31 pussittanut Tuomas Iisalo. Corey Smith säesti 18 pisteellä.

Kataja hiosti Kouvoja etenkin kolmosillaan heittämällä 15 kolmosta hyvällä 50 prosentin teholla.

Andre Foreman heitti Katajalle 25 pistettä ja Ville Vesala 18. 

Valmentajan vaihdos ei auttanut Componentaa 

Karkkilaan Team Componentan peräsimeen pestattu uusi kroatialaisvalmentaja Toni Bevanda ei pystynyt kääntämään sarjassa viimeiselle sijalle jääneen joukkueensa kurssia. Componenta kärsi viidennen peräkkäisen tappionsa, kun se hävisi Porvoossa Tarmolle 103-93 (51-37).

Tarmolta voitto sen sijaan katkaisi neljän edellispelin tappiosarjan.

Componenta kunnostautui kyllä kovalla kirillä, kun se kavensi viimeisellä kymmenminuuttisella Tarmon 24 pisteen johdon runsaassa kuudessa minuutissa viiteen pisteeseen. Tarmo ryhdistäytyi uudelleen 95-90 -tilanteessa ja varmisti voittonsa.

Tarmon Esa Mäki-Tulokas keräsi kauden ennätyspisteensä 32 ja Anthony Bennett 22.

Chris Hester heitti Componentalle 24 ja Nick Wallery 23 pistettä.

(STT – Koris.net)

Korisliigan täydelliset ottelutilastot sekä muita tilastoja löytyy Koripalloliiton tilastopalvelusta, www.basket.fi.



Lisätietoja: /sarjat_tulokset/korisliiga/
 
9.4.2024 21:08 Korisliiga

Kataja tasasi tilit Korihaita vastaan – Nokialle toinen voitto Kouvoista

Miesten Korisliigassa jatkettiin puolivälieriä. Katajan Thomas Tumba juhli sekä tärkeää otteluvoittoa että uransa isointa pistesaldoa.

8.4.2024 20:41 Korisliiga

Kobrat taisteli kovaa, mutta Seagulls oli jälleen liian kova pala – Kauhajoki laittoi Vilppaan selkä seinää vasten

Miesten Korisliigassa kaksi puolivälieräsarjaa saavutti kiperän 2–0-tilanteen. Toista sarjoista johtaa kotietujoukkue, toista taas haastaja.

6.4.2024 21:22 Korisliiga

BC Nokia repi avausvoiton tuplajatkoaikatrilleristä

Korisliigan neljästä puolivälieräsarjasta viimeinen käynnistyi, ja avausvoiton otti kotietua nauttiva Nokia.

5.4.2024 21:03 Pääjuttu

Korisliigan playoffit käyntiin: Kauhajoki mitätöi Vilppaan kotiedun ja Korihait avasi rytinällä

Miesten Korisliigassa pelattiin ensimmäiset puolivälieräottelut. Seagulls ja Korihait voittivat kotona, Kauhajoki yllätti vieraskentällä.

4.4.2024 13:15 Korisliiga

Playoff-ennakossa Korihait, Kataja, Vilpas ja Kauhajoki – neljä kilpailijaa, joiden sarjajärjestys ratkesi vasta viimeisenä iltana

Korisliigan pudotuspelikevät käynnistyy puolivälierillä perjantaina. Nyt toisessa playoff-ennakossa esittäytyvät kotietua nauttivat Korihait ja Salon Vilpas sekä heidän vastustajansa Kataja Basket ja Kauhajoki.

4.4.2024 08:33 Korisliiga

Playoff-ennakossa Seagulls, Nokia, Kouvot ja Kobrat: ”Tämä on tasaväkisin Korisliiga-kausi vuosiin”

Korisliigan pudotuspelikevät käynnistyy puolivälierillä perjantaina. Ensimmäisessä playoff-ennakossa esittelyssä kotietua nauttivat Helsinki Seagulls ja BC Nokia sekä alemmasta jatkosarjasta ponnistaneet vastustajat Kobrat ja Kouvot.

3.4.2024 13:45 Korisliiga

Jatkosarjat triplatuplaan lopettanut Korihaiden Jalen Jackson maaliskuun kuukauden pelaaja

Kotiedun ja kolmannen sijan napanneen Korihaiden monipuolinen Jalen Jackson on valittu Korisliigan maaliskuun kuukauden pelaajaksi.

3.4.2024 13:34 Erotuomarit

Korisliigan pudotuspelivaiheen erotuomarit on valittu

Korisliigakausi huipentuu perjantaina alkaviin pudotuspeleihin, jotka ovat kauden kohokohta myös erotuomareille. Tänä vuonna pudotuspelikierrokset hoidetaan yhteensä 17 erotuomarin voimin.

30.3.2024 19:24 Korisliiga

Korisliigan playoff-parit ratkottu – Hannes Pöllä palasi pelikentille, Lauri Kallio rikkoi piste-ennätyksensä

Korisliigan jatkosarjat pelattiin loppuun, ja viimeisetkin otteluparit puolivälieriin vahvistuivat.

30.3.2024 07:55 Korisliiga

Korisliigan jatkosarjat huipentuvat TV:ssä – Korihaiden ja Kauhajoen ottelu suorana Jimillä

Korisliigan lauantaisessa päätöskierroksessa suurin mielenkiinto osuu taisteluun puolivälierien kotiedusta, jossa kahdesta paikasta taistelevat Korihait, Kataja Basket, Kauhajoki ja Salon Vilpas.

Näytä lisää vastaavia