Kokenut Osku Heinonen liittyy lokkiparveen

6.8.2025 06:20 Helsinki Seagulls on solminut yhden kauden mittaisen pelaajasopimuksen 33-vuotiaan Osku Heinosen kanssa. 194-senttinen Tampereen Pyrinnön kasvatti saapuu Helsinkiin Italiasta, jossa hän edusti viime kaudella Serie B -sarjassa pelaavaa Paperdi Juvecasertan joukkuetta 38 ottelussa. 

Kaudella 2022–2023 Heinonen viiletti Korisliiga-parketeilla Pyrinnön joukkueessa. Kuva: Ville Vuorinen

Yhteensä 14 kautta ja komeat 419 Korisliiga-ottelua urallaan pelannut Heinonen tuo Seagullsin kokoonpanoon aimo annoksen kaivattua kokemusta. Miesten pääsarjadebyyttinsä Pyrinnössä aikanaan kaudella 2009-2010 tehnyt takapelaaja on Korisliiga-urallaan edustanut Pyrinnön lisäksi myös Kouvoja kaudella 2016-2017. Myös menestystä näiden vuosien aikana on tullut, josta muistoina ovat Pyrinnön vuosina voitetut SM-kultamitali (2013-2014), SM-hopeamitali (2015-2016), sekä kolme Suomen Cupin hopeamitalia (11-12, 18-19 ja 20-21). 

– Erittäin hyvät ja odottavaiset fiilikset tulevasta kaudesta! Joukkueen taustalla ja koko sarjassa on tapahtunut melkoista myllerrystä kesällä, joten odotan innolla, että pääsen liittymään uudistuneeseen Gulls-yhteisöön ja samalla palaamaan takaisin Korisliigaan, Heinonen iloitsee. 

Tarkkakätisenä heittäjänä tunnettu Heinonen pääsi tekemään toissakaudella ulkomaandebyyttinsä Islannin liigassa pelaavassa Haukarissa, jossa 20 ottelussa hän tilastoi 14,4 pistettä, 2,5 levypalloa, 1,5 syöttöä ottelua kohden. Tämän lisäksi kolmen pisteen heitot upposivat kovalla peräti 43 prosentin osumatarkkuudella läpi koko kauden. Haukar ei tuolloin onnistunut lunastamaan paikkansa pudotuspeleissä, joka avasi hänelle oven siirtyä loppukaudeksi Italiaan Serie A2 -sarjassa pelaavaan San Giobbe Chiusin joukkueeseen. 

Italiassa pelejä ehti kertymään kevätkaudella seitsemän ottelun verran (11,1 pistettä, 2,4 levypalloa, 1,4 syöttöä), mutta lyhyessä ajassa annetut komeat näytöt toivat hänelle sopimuksen viime kaudeksi Serie B -sarjassa pelaavaan Paperdi Juvecasertan joukkueeseen. Kauden aikana tehoja syntyi 8,8 pisteen ja 2,1 levypallon edestä ottelua kohden, minkä lisäksi kolmen pisteen heitot upposivat tutun tarkasti 37,2 prosentin tarkkuudella kaaren takaa. 

Nyt kahden ulkomailla vietetyn kauden jälkeen on suuntana jälleen Korisliiga ja Seagulls, mistä joukkueen päävalmentaja Timo Saukkola on erittäin tyytyväinen.

– Osku oli alusta asti korkealla meidän papereissa heittotaitonsa ja monikäyttöisyytensä takia, ja sopimuksen syntyminen oli iso asia joukkueen rakentamisessa. Hän on todistanut olevansa korkean luokan ammattilainen ja tuo joukkueeseemme suuren määrän lisää kokemusta ja korintekovoimaa, Saukkola kertoo. 

Aikanaan myös nuorten maajoukkueissa ja miesten haastajamaajoukkueessa yhteensä 95 ottelua pelanneelle Heinoselle Seagulls-miehistöstä löytyykin jo monia tuttuja kasvoja Korisliiga-vuosien varrelta. 

– Ricky ja Chuku ovat minulle hyvinkin tuttuja pelaajia, joita vastaan on tullut muutamat kerrat väännettyä parketin puolella. Lisäksi Renen liittyminen joukkueeseen on kova juttu, sillä hän on varmasti yksi ärsyttävimmistä pelaajista pelata vastaan. Hyvä, että hän on tällä kertaa samalla puolella. Joukkueen osteopaatti Hakannon Allu on myös tuttu mies junnumaajoukkueista. Ja tottakai Kujansivun Kimmo vanhana tamperelaisena on niin ikään tuttu mies, Heinonen luettelee. 

Seagullsin sopimukset kaudelle 2025–2026

  • Chrysostom Chukwuma
  • Osku Heinonen
  • Lenni Hervola
  • Elias Leskinen
  • Trey Niemi
  • René Rougeau (USA)
  • Ricky Waxlax

Henkilöt

 
12.6.2026 12:00 Korisliiga

Salon Vilpas koripallon Mestarien liigan karsintoihin

Toukokuussa seurahistorian toista Suomen mestaruutta juhlinut Salon Vilpas osallistuu tulevalla kaudella Mestarien liigan karsintoihin.

12.6.2026 09:59 Korisliiga

Aatu Kivimäki kolmivuotisella sopimuksella Karhu Basketiin

Viime vuosina mm. kaksi Slovakian mestaruutta voittanut ja Saksan Bundesliigaa pelannut Aatu Kivimäki, 186 cm ja 29 vuotta, palaa Suomeen ja Korisliigaan. Susijengin vahvuuteen kuuluva karkkilalaislähtöinen Kivimäki on solminut kolmivuotisen sopimuksen Korisliigan kestomenestyjä Karhu Basketin kanssa.

10.6.2026 20:35 Korisliiga

Pääsarjojen sarjalisenssit kaudelle 2026–2027 myönnetty: Keski-Suomi palaa liigakartalle – ennätysmäärä joukkueita pääsarjoissa

Suomen Koripalloliitto on myöntänyt pääsarjojen sarjalisenssit pelikaudelle 2026–2027. Korisliigaan myönnettiin 12 ja naisten Korisliigaan 9 sarjalisenssiä. Keski-Suomi palaa liigakartalle, kun Kipinä Basket nähdään Korisliigassa tulevalla kaudella. Kaikkiaan koriksen pääsarjoissa nähdään tulevalla kaudella ennätykselliset 65 joukkuetta.

8.6.2026 15:05 Korisliiga

Vilpas hurjana siirtomarkkinoilla: Mikael Aalto Saloon

Tuore Suomen mestari Salon Vilpas on kiinnittänyt viime vuosina sarjan ehdottomiin kärkipelaajiin kuuluneen Mikael Aallon 1+1-mallisella sopimuksella.

1.6.2026 19:00 Korisliiga

Vuoden pelaaja Samu Adler tekee muuttoa Indianaan mieli avoimena: ”En tiedä yhtään, mitä odottaa, mutta sillä mennään, mitä sieltä sanotaan”

Samu Adler pelasi alkukauden kuntoutumisestaan huolimatta loistavan loppukauden, voitti mestaruuden ja valittiin sekä finaalien parhaaksi pelaajaksi että Vuoden pelaajaksi. Syksyllä hän aloittaa NCAA-pelit Butlerin yliopistossa.

25.5.2026 15:36 Korisliiga

Korisliiga-mestari ja Vuoden pelaaja Lassi Nikkarinen palaa Seagullsiin

Helsinki Seagulls on tehnyt kolmen vuoden mittaisen pelaajasopimuksen joukkuetta menestyksekkäästi kausina 2021-25 edustaneen Lassi Nikkarisen kanssa. 29-vuotias pelintekijä valittiin Seagullsin mestaruuteen päättyneellä kaudella Korisliigan vuoden pelaajaksi ja vuoden puolustuspelaajaksi 2024-25.

23.5.2026 20:30 Korisliiga

Samu Adler ja Annika Aarrejoki vuoden pelaajat – Palkintogaalassa juhlistettiin kauden parhaita

Koriskauden 2025–26 parhaat pelaajat ja toimijat on palkittu lauantaina Superlauantain yhteydessä pidetyssä vuosittaisessa palkintogaalassa. Vuoden pelaajina loistivat Salon Vilppaan Samu Adler ja Tampereen Pyrinnön Annika Aarrejoki.

19.5.2026 20:47 Korisliiga

Korisliiga-finaalit ratkesivat: Vilpas karkasi toisella puoliajalla seurahistorian toiseen mestaruuteen!

Samu Adler säväytti kentällä huikein tilastoin, kun Salon Vilpas kaatoi Kataja Basketin kevään 2026 Korisliiga-finaalien seitsemännessä ottelussa.

16.5.2026 19:13 Korisliiga

Korisliiga-finaalit saavat huikean loppuhuipennuksen: Kataja venytti sarjan seitsemänteen peliin!

Kataja Basket otti välttämättömän voiton kotikentällään ja tasoitti finaalit 3–3:een.

14.5.2026 20:32 Korisliiga

Korisliiga-finaalit: Vilppaan kolmas voitto putkeen – Kataja selkä seinää vasten!

Salon Vilpas on noussut miesten Korisliiga-finaaleissa 0–2-tappioasemasta 3–2-johtoon.

Näytä lisää vastaavia