12.10.2012 Kaksi edellistä kauttaan Oregon Staten yliopistojoukkueessa pelannut Earlysia Marchbanks on tehnyt pelaajasopimuksen naisten SM-sarjajoukkue Keravan Energia Teamin kanssa. 22-vuotias ja 175-senttinen Marchbanks on keravalaisten kolmas ulkomaalaisvahvistus.
Marchbanks oli kahdella Oregonin kaudellaan avainpelaajia pelaten yhteensä 63 ottelua, joista avausviisikossa 53 kertaa. Hän kirjautti keskimäärin 29,8 minuuttia, 10,7 pistettä ja 6,6 levypalloa. Marchbanksin seniorikausi 2011-12 oli erityisen vahva, sillä hän esiintyi aloitusviisikossa kaikissa 33 ottelussa ja levypallokeskiarvo nousi lukemaan 7,6. Pisteitä Marchbanks nakutti viime kaudella Oregonille keskimäärin 12,5.
Uusi pelaajakiinnitys auttaa Keravaa tilanteessa, jossa Shantale Bramble-Donaldson on kantapäävamman vuoksi toistaiseksi sivussa. Keravan Energia Teamin kolmas vahvistus on ghanalaispelintekijä Rosetta Adzasu.
- Marchbanks on selkeä johtajahahmo, joka tulee varmasti Adzasun tavoin potkimaan positiivisesti koko joukkuetta eteenpäin. Hän ei pituudellaan aivan korvaa Bramble-Donaldsonia, mutta uskon hänen silti tuovan lisävoimaa levypallopeliin. Tilastollisestihan levypallot on se osa-alue, jossa olemme kolmessa ensimmäisessä sarjapelissämme jääneet selkeästi vastustajasta jälkeen. Esimerkiksi riistoissa olemme olleet aivan tasavertaisia muiden kanssa, tuumii Keravan päävalmentaja Esa Mäki-Tulokas.
Kerava hakee kolmen sarjakierroksen jälkeen SM-kauden avausvoittoaan sunnuntain (14.10.) paikallisottelusta Hyvinkään Pontevaa vastaan. Ottelu käynnistyy klo 15 Killan koululla.
Naisten Korisliigan hallitseva mestarijoukkue Peli-Karhut jatkaa joukkueensa rakentamista tulevaksi kaudeksi. Peli-Karhujen tuorein kiinnitys on Euroliiga-kokemustakin omaava Ruotsin maajoukkuepelaaja Elin Gustavsson, 188 cm ja 32 vuotta, joka saapuu Kotkaan yksivuotisella sopimuksella.
Naisten Korisliigan hallitseva mestarijoukkue, kotkalainen Peli-Karhut, vahvistuu Lappeenrannan Catzista Kotkaan siirtyvällä 175-senttisellä ja 19-vuotiaalla Veera Mäntykivellä.
ToPon Naisten Korisliiga-joukkueen pelinjohtajaosasto vahvistuu nimekkäällä paluumuuttajalla, kun Lotta Vesiluoma palaa kotimaan pääsarjatasolle liittyen ToPon joukkueeseen. Viimeiset kolme vuotta Ruotsissa pelannut Vesiluoma pelasi Naisten Korisliigaa edellisen kerran kaudella 2021-22 kasvattajaseurassaan EBT:ssä.
Kouvottaret on solminut yksivuotisen pelaajasopimuksen 183-senttisen amerikkalaisen sisäpelaaja Raiana Brownin kanssa. Tuleva kausi tulee olemaan Brownin ensimmäinen Euroopassa.
Kouvottaret on solminut yksivuotisen pelaajasopimuksen 175-senttisen ja 26-vuotiaan lahtelaisen SB-Girls kasvatin Jasmina Jonesin kanssa. Tuleva kausi tulee olemaan Jonesille ensimmäinen Naisten Korisliigassa.
Kouvottaret on solminut yksivuotisen pelaajasopimuksen 23-vuotiaan PuHu Junioreiden kasvatti Johanna Rädyn kanssa. Tuleva kausi tulee olemaan Rädylle viides Naisten Korisliigassa Kouvottarien paidassa
Peppi Lohko, 20, on palannut Sienan yliopistosta takaisin Suomeen ja liittyy Tapiolan Hongan naisten korisliigajoukkueeseen kaudelle 2025-26. SB-Girlsin lahtelaiskasvatti on pelannut viimeisen kahden kauden aikana liigatasolla Espoo Basket Teamissa ja HBA-Märskyssä. Lohko on myös tuttu kasvo nuorten maajoukkueista menneiltä kausilta, joissa hän edusti Suomea 42 nuorten maaottelussa.
Naisten Korisliigaa pelaava Kouvottaret on solminut yksivuotisen pelaajasopimuksen aiemmin Tapiolan Hongasta tutun 185-senttisen amerikkalaispelaajan Tayanna Jones Bellin kanssa.
Naisten Korisliigan hopeaa keväällä voittanut joukkue saa jatkuvuutta myös ulkomaalaispelaajiinsa, kun Sarah Gates on solminut vuoden jatkosopimuksen ToPon kanssa.
ToPo on solminut vuoden sopimukset kolmen jo viime kaudelta tutun pelaajan kanssa: takapelaajat Meri Damoiseaux ja Sini Luukkonen sekä sentteri Anni Mujunen jatkavat tähtipaidassa myös tulevalla kaudella.