Kati Nynäs Koripalloliiton erotuomaritoiminnan päälliköksi

12.4.2011 Suomen Koripalloliitto on valinnut erotuomaritoiminnan päälliköksi nokialaisen Kati Nynäsin. Huippupelaajana ja –erotuomarina koriskansalle tutuksi tullut Nynäs aloittaa toimessaan ensi elokuussa.

Huippuerotuomarina nousujohteisen uran tehnyt Kati Nynäs on Koripalloliiton elokuussa aloittava erotuomaritoiminnan päällikkö. Kuva on naisten EM-kilpailuista 2009. Kuva: FIBA Europe.

Nynäs vastaa uudessa tehtävässään Koripalloliiton erotuomarijärjestelmän kehittämisestä ja erotuomaritoiminnoista valtakunnallisesti. Lisäksi hänen vastuualueenaan on erotuomaritoiminnan kansainvälinen yhteistyö ja yhteydet.

- Hakijajoukko oli laadukas. Olemme iloisia saadessamme riveihin Katin kokemuksen omaavan henkilön, iloitsee Koripalloliiton toiminnanjohtaja Vesa Walldén.

- Koripalloliitto on viime vuosien aikana onnistunut tekemään rytminvaihdoksen valmentaja- ja ohjaajakoulutuksen puolella. Nyt tavoitteena on saada aikaiseksi samanlainen rytminvaihdos erotuomaritoiminnan parissa, kasvattaa aktiivisten erotuomareiden määrää ja luoda erotuomareille selkeä kehityspolku aina kansainvälisille kentille saakka, Walldén linjaa.  

Kati Nynäs siirtyy Koripalloliittoon lääketieteen alalla toimivan kansainvälisen yrityksen asiantuntijatehtävistä. Aiemmin Nynäs on toiminut työurallaan mm. yrittäjänä, tuotepäällikkönä ja avainasiakaspäällikkönä.

Siviilityönsä ohessa, kahden lapsen äiti Nynäs teki nousujohteisen uran huippuerotuomarina. Pelattuaan naisten SM-sarjassa vuosina 1991-98 Nynäs esiintyi ensimmäisen kerran samaisessa sarjassa erotuomarina vuonna 2000. Kolmen peräkkäisen naisten SM-sarjan vuoden erotuomari –pystin (2001-03) jälkeen kutsu kävi miesten Korisliigaan, jossa hän jakoi tuomioita aina kevääseen 2010, jolloin Nynäs päätti ripustaa pillinsä naulaan.

Erotuomarin aktiiviurastaan Nynäs toimi viimeiset viisi kautta myös kansainvälisissä erotuomaritehtävissä ja aina naisten EM-kisoissa (2009) ja naisten Euroliigan Final Four –lopputurnauksessa (2009) asti.

Koripallo on huippuerotuomarin uran päättymisestä huolimatta pysynyt Kati Nynäsin elämässä tiiviisti. Nynäs on toiminut koripallon erikoisseura BC Nokian puheenjohtajana vuodesta 2007.

Tehtäväänsä erotuomaritoiminnan kehittäjänä Nynäs odottaa innolla.

- On hieno asia, että Koripalloliitto uskoo vahvasti erotuomaritoimintaan ja sen kehittämisen mahdollisuuksiin. Tämän tehtävän kautta tulemme vahvistamaan toimintoja niin, että yhä useampi erotuomari tavoittelee kansainvälistä uraa. Käytännössä tämä tarkoittaa erotuomareiden määrän kasvattamista sekä toiminnan laatuun panostamista. Hyvä ja laadukas erotuomaritoiminta vahvistaa kokonaisuudessa suomalaisen koripalloilun tasoa, kommentoi Nynäs.

 
16.3.2016 11:02 Pohjoinen alue

Tule vapaaehtoiseksi tekemään koripallon suurta kansainvälistä tapahtumaa – 20-vuotiaiden miesten EM-kisat 2016 Helsingissä

20-vuotiaiden miesten koripallon EM-kisat pelataan Helsingissä, Helsingin jäähallissa ja Pasilan urheilutalolla 16.-24.7.2016. Kisaorganisaatio etsii n. 200 vapaaehtoista erilaisiin ottelu- ja tapahtumatoteutuksen tehtäviin. Hakuaikaa on 8.4. saakka.

25.1.2016 23:59 Pohjoinen alue

Koripallo uuteen lisenssiennätykseen

Suomalainen koripalloperhe on kasvanut lisenssimäärillä mitattuna isommaksi kuin koskaan aiemmin. Pelikaudella 2015-16 on lunastettu tähän mennessä 17 110 koripallolisenssiä, jonka myötä lähes 20 vuotta vanha ennätys siirtyi historiaan.

26.11.2015 Pohjoinen alue

Seurakysely: Koripalloliiton ydinpalveluihin ollaan erittäin tyytyväisiä

Suomen Koripalloliiton seurakenttä on tyytyväinen tai erittäin tyytyväinen liiton tarjoamiin ydinpalveluihin, sarjatoimintaan ja koulutukseen. Erityisen tyytyväisiä seurat ovat sarjatoimintaan liittyviin palveluihin, tulospalveluun ja sarjailmoittautumiseen, käy ilmi seurojen tyytyväisyyskyselystä, jonka Koripalloliitto teetti Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskuksella (KIHU).

30.7.2015 07:39 Pohjoinen alue

KORI-lehti Ilta-Sanomien välissä torstaina 30.7.

Torstaina 30.7. Ilta-Sanomien ostaja saa lehtensä välissä tuoreimman KORI-lehden, Koripalloliiton lajimarkkinointilehden. Lehdessä pureudutaan Susijengin EM-kisakesään. Numerossa mm. tuoreen Susijengi-kapteenin Shawn Huffin, Gerald Leen sekä tänä kesänä Suomen kansalaisuuden saaneen Jamar Wilsonin haastattelut.

1.7.2015 Pohjoinen alue

Koripallolisenssit pelikaudelle 2015-2016

Koripallokausi 2015-2016 käynnistyy 1.7.2015 ja samalla tulevat myyntiin uuden kauden koripallolisenssit. Seuraavassa pikaohjeet lisenssin lunastamiseen.

9.5.2015 Pohjoinen alue

Koripalloliiton kilpailusääntöihin merkittäviä muutoksia

Lauantaina Suomen Koripalloliiton valmennuskeskuksessa Kisakalliossa kokoontunut liittovaltuusto hyväksyi kilpailu- ja kurinpitosäännöt pelikaudelle 2015-16. Sääntöihin tuli merkittäviä muutoksia, jotka koskivat viime aikoina koripallopiirejä puhuttaneita kilpailusääntöjen rangaistuspykäliä koskien edustuskelvottoman pelaajan peluuttamista sekä pelaamisoikeuden laajentamista rinnakkaislisenssillä.

3.3.2015 Pohjoinen alue

Kausi 2014-15 päätetään korisperheen risteilyllä 27.5.

Loistava koripallokausi viimeistellään palkintogaalassa MS Baltic Queenillä 27.5. Koripalloperhe kokoontuu risteilylle palkitsemaan kauden parhaita ja juhlimaan yhdessä. Risteilyn järjestää Suomen Koripalloliitto yhteistyökumppaninsa Elämysmatkojen kanssa.

5.5.2012 Pohjoinen alue

Koripalloliitto jatkaa kohti määrän kasvattamista ja laadun parantamista

Hyvinkäällä kokoontunut Suomen Koripalloliiton valtuusto teki tukun päätöksiä, jotka edistävät liiton toimintaa ohjaavaa iskulausetta ”enemmän ja parempia pelaajia”. Valmentajien koulutustasovaatimusten hyväksymisen lisäksi liittovaltuusto teki päätöksen nuorten pelaajien entistä vapaammasta liikkumisesta.

3.2.2011 21:34 Pohjoinen alue

Basket.fi-otsikot upotettavissa widgetillä, seurattavissa RSS-syötteillä

Suomen Koripalloliitto on julkaissut nettipalvelussaan uutiswidgetin, jonka avulla Basket.fi-otsikot voi upottaa helposti omille nettisivuille. Otsikoiden seuraamista helpottamaan Basket.fi on avannut myös RSS-syötteiden tilaussivun, jolta voi tilata uutisia aihealueittain.

10.1.2011 Pohjoinen alue

Koripalloliiton toimisto on muuttanut

Suomen Koripalloliiton Helsingin toimisto on muuttanut uusiin toimitiloihin. Liiton uusi toimisto sijaitsee Käpylässä, Amer Sportsin talossa, osoitteessa Mäkelänkatu 91, 00610 Helsinki. Koripalloliitto on samalla avannut uuden asiakaspalvelun puhelinnumeron.

Näytä lisää vastaavia