18.2.2013 Kauden 2012/13 EuroChallengea on jatkolohkojen osalta jäljellä enää kaksi kierrosta. Joensuun Kataja on valahtanut loistavan alun jälkeen kolmen perättäisen vierastappion myötä oman lohkonsa pohjalle. Unelma paikasta kahdeksan parhaan joukossa elää kuitenkin edelleen, ja jotta tavoite pysyisi realistisena, tulee Gaz Metan Mediaksen kaatua tiistaina Joensuussa yli kahdella pisteellä.

Petri Virtasen tähdittämä Kataja janoaa kotivoittoa tiistaina.

Vastaansa Kataja saa Gaz Metan Mediasin, joka voitti Romaniassa joukkueiden ensimmäisen kohtaamisen Kyle Shilohin (kuvassa) viime hetkien korilla.

Sitten Romanian-vierailun Kataja on saanut takaisin pelivahvuutensa Sami Lehtorannan. Kuvat: Vesa Kuukka / Kuvanmaailma & Ville Vuorinen.
Yksinkertaisin skenaario Katajan etenemiseksi EuroChallengen kahdeksan parhaan joukkoon kuuluu niin, että romanialaisten on kaaduttava tiistaina vähintään kolmella pisteellä ja samaan aikaan Ventspilsin tulee hävitä Turkissa Karsiyakalle.
Viimeisellä kierroksella (26.2.) on Pinar Karsiyakan kaaduttava Joensuussa ja Gaz Metanin voitettava Ventspils Romaniassa. Tällä matematiikalla Kataja sijoittuisi lohkon kakkoseksi ja etenisi turkkilaisten kanssa jatkoon.
– Gaz Metan on tähän mennessä hävinnyt kotonaan yhden EuroChallenge-ottelun, Karsiyaka ei yhtään ja me yhden. Eli jos kaikki kotipelit jatkossa päättyisivät kotivoittoon, niin silloinhan tosiaan menisimme jatkoon, Katajan päävalmentaja Jukka Toijala mietiskelee Katajan otteluennakossa.
– Toki tilanne voisi olla kannaltamme parempikin, mutta missään tapauksessa mahdollisuudet eivät vielä ole menneet. Olemme jo olleet tiukoissa paikoissa, ensin Aliaga Petkimiä ja myöhemmin Keravnosia vastaan. Iso kiitos niissä otteluissa tapahtuneista tilanteiden kääntymisistä eduksemme kuuluu kotiyleisöllemme.
Gaz Metan Medias on juuri nyt kovassa vireessä, minkä myös Toijala on luonnollisesti huomioinut.
– Medias on pelannut kaksi edellistä otteluaan aivan fantastisesti. He voittivat ensiksi kotimaansa liigassa kärkijoukkueisiin kuuluvan Mobitelin ja Karsiyakaa vastaan ikään kuin jatkoivat tästä. Mitään kummallisempaa joukkue ei kuitenkaan turkkilaisia vastaan tehnyt, vaan he pelasivat samalla tavalla kuin meitä vastaan, Toijala taustoittaa.
Gaz Metanin riveissä on kirjoilla peräti kahdeksan ulkomaalaispelaajaa: kolme serbiä, yksi montenegrolaisserbialainen, yksi bulgarialainen ja kolme amerikkalaista. Suomalaisyleisölle entuudestaan tuttu on takamies Kyle Shiloh (191 cm/27 v), joka on aiemmin pelannut mm. Jukka Toijalan alaisuudessa Kouvoissa.
Shiloh ratkaisi joukkueiden ensimmäisessä kohtaamisessa kotivoiton viime hetkien kolmosellaan. Edelliskierroksen sensaatiomaisessa kotivoitossa Pinars Karsiyakasta Gaz Metanin korinalusjaosto Zoran Krstanovic (204/30), Aleksandar Mladenovic (207/28) ja Ivan Ivanovic (205/32) oli huikeassa vireessä. Pienemmistä miehistä heittokone Ivan Lilov (196/24) takoi 15 pistettä ja Rares Mandache (191/25) 14 pisteensä kupeeseen seitsemän syöttöä.
Katajan kokoonpanosta Jerald Fields on edelleen toipilas kolme viikkoa sitten tehdyn polvioperaation jäljiltä, eikä hän ole vielä tiistaina pelikuntoinen. Muutoin sekä Kataja että Gaz Metan Medias pelaavat näillä näkymin samoilla kokoonpanoilla kuin ensimmäisessä kohtaamisessa sillä erotuksella, että Sami Lehtoranta on kohtaamisten välillä toipunut pelikuntoiseksi.
– Olemme matkan varrella oppineet paljon ja uskon, että nyt Mediasta vastaan ”match-upit” on entistä helpompi rakentaa. Tiettyjä vaihdoksia vartioitavien suhteen tulemmekin tekemään, Toijala paljastaa.
EuroChallengea: Joensuun Kataja – CS Gaz Metan Medias Joensuun Areenalla tiistaina 19. helmikuuta klo 18:30 alkaen.
Susijengi pääsee seitsemännen kerran peräkkäin täyden kotiyleisön eteen, kun joukkue kohtaa seuraavaksi Unkarin MM-karsinnassa Veikkaus Arenalla Helsingissä 3. heinäkuuta.
Yhdysvaltojen naisten yliopistosarja NCAA:ssa konferenssien lopputurnaukset saivat päätöksensä suomalaisten osalta. Valtakunnallisessa lopputurnauksessa, March Madnessissä, nähdään suomalaisista Elina Aarnisalo (North Carolina), Elsa Lemmilä (Ohio State) ja Albina Syla (Rhode Island).
Suomen Koripalloliitto ja Kolmen Kampuksen urheiluopisto järjestävät yhteistyössä yksipäiväisen Lastenvalmennusseminaarin Kisakallion Susi Training Centerissä. Ilmoittautuminen on avoinna 7.4. asti.
Kataja Basket kaatoi toisen pahimmista kilpailijoistaan, Bisons Loimaan, ja varmisti oman pääsynsä pudotuspeleihin. Lahti Basketball ei olisi myöskään enää uhannut joensuulaisia, koska se kärsi hiuksenhienon tappion sarjaputoaja Kobrille. Ylemmässä jatkosarjassa puolestaan korkein ja matalin sija on ratkaistu, mutta niiden välissä järjestys voi vielä jatkosarjojen päätöskierroksella muuttua.
Naisten Korisliigan runkosarja paketoitiin lauantaina. Illan voittajia olivat PeKa, BC Nokia, ToPo ja HBA-Märsky.
Miesten Korisliigan jatkosarjoja on kullakin joukkueella jäljellä enää yksi tai kaksi ottelua. Alemman jatkosarjan toinen playoff-joukkue ja ylemmän jatkosarjan joukkueiden järjestys sijoilla 2–5 ovat edelleen mysteerejä.
Susijengi saa jälleen kotiyleisön täyden tuen taakseen heinäkuun 3. päivä, kun joukkue kohtaa MM-karsintojen alkulohkovaiheessa Unkarin Veikkaus Arenalla Helsingissä. Viimeiset paikat viedään nyt käsistä.
Tapiolan Honka tavoittelee viimeisillä kierroksilla jatkosarjasijoituksensa kohentamista ja kotiedun saavuttamista playoffeihin. Espoolaisseura on taulukossa viidentenä mutta tasapisteissä kahden ylempänä olevan joukkueen kanssa.
Naisten Korisliigassa pelattiin runkosarjan toiseksi viimeinen pelipäivä. Illan neljässä ottelussa voittajiksi ylsivät Pyrintö, ToPo, BC Nokia ja HBA Märsky.
Saitko videolle huikean suorituksen junioripelissä? Ketterä crossover, älytön blokki, buzzer beater, nerokas syöttö tai pihtimäinen puolustuspeli – nyt etsitään taas juniorisarjojen kauden näyttävimpiä suorituksia.